lauantai, 31. joulukuuta 2011

Menneitä ja tulevia

Se olisi kai taas aika kerrata, mitä on tullut vuoden aikana tehtyä ja mitä olisi tarkoitus ensi vuonna tehdä. Tulosten osalta tämä vuosi oli kyllä aika hiljainen, pääosin syynä Remun ennenaikainen agilityeläköityminen. Jätkä on nyt kuitenkin ollut viime keväästä asti hyvässä kunnossa, joten siitä saa olla kiitollinen. Reemus käy silloin tällöin höntsäilemässä agilitykentällä, ja kyllä taas eilen huomasi, että kyse on nimenomaan höntsäilystä.. Vauhtia piisaa, taitoa ja tarkkuutta ei niinkään :D No jaa, kyllä se sitten osaa, kun viitsii kunnolla ohjata ja vähän muistuttaa, että mikäs se homman nimi oli. Mutta Remun agilitailussa nyt on pääosin kyse palkkaamisesta ja kierrosten nostamisesta tokotreenin yhteydessä. Ja tietysti ihan siitä, että se vaan on Reemun mielestä edelleen kaikista parhainta tekemistä.

Remun tokoura oli vuoden aikana selvästi nouseva tuloksin ALO3, ALO2, ALO1. AVOkin ehdittiin korkata tuloksena AVO3, johon kyllä pääosin pystyi olemaan tyytyväinen, sillä suurimmat pistemenetykset tulivat paikallaolosta, jossa jätkä kyllä pysyi paikallaan. Nyt on tehotreenattu luoksetulon pysähtymistä, sillä jätkä ehti sisäistää "tule lujaa suoraan sivulle" -luoksetulon vähän turhankin hyvin.. Muuten AVOn liikkeet on ihan hyvässä kuosissa ja ensi vuonna olisi tarkoitus saada se ykkönen, ehkä jopa useampi, jos hyvin menee (ja tulee ylipäätään mentyä kokeisiin ;-) ).

Näyttelyssä Remu kävi tasan kerran tuloksena KÄY ERI1 SA. Nyt kun jätkä olisi syksyllä ollut hienossa lihaskunnossa ja hyvässä karvassa, niin ei tietenkään käyty yhdessäkään näyttelyssä. Ehkä taas ensi vuonna yksi yritys saada vika CACIB. Tai sitten ei, en kyllä lupaa mitään tämän suhteen.

Vuoden suurin tapahtuma oli tietenkin Tip. Remun pentuaikaan verrattuna Tipsteri on tainnut treenata aika paljon vähemmän.. Remuhan oli jo kymmenenkuisena taippareissa ja mejäkokeessa, ja Tips ei kyllä osaa mitään. Paitsi leikkiä ja syödä. Ja leikkiä. Ja vielä kerran leikkiä. Niin ja uida. Vedessä luttaamisessa pikkujätkä voittaa jopa vesihullun spanielin. Tips tykkää myös ihmisistä, vähän liikaakin. Mutta silloin kun treenataan, niin on se kyllä ihanaa, kun toinen keskittyy täysillä ja miettii, mitä tehdään ilman ylimääräistä kohkaamista. Ja ihan rehellisesti sanottuna, niin kai se jotain osaakin. Ainakin putken :D

Mahdollisesti Tips ehkä pääsee siihen elämänsä ainoaan näyttelyyn ensi syksynä 18 kuukauden iän tultua täyteen, jos oppii siihen mennessä tervehtimään ihmisiä neljällä jalalla seisten ja ylipäätään seisomaan kahta sekuntia pitempään paikallaan. Ei siis varmaan tartte mennä. MH-luonnekuvaukseen haluaisin kakaran viedä heti syksyllä, mutta saa nähdä, onko niitä enää niin myöhään syksyllä, saati sellaisia, mihin mahtuisi mukaan. Samaten ekaa tokokoetta voisi ehkä harkita ensi syksynä. Ehkä.



Sani puolestaan on viettänyt pääosin arvokkaan rauhallista elämää, mitä nyt pojat välillä yrittävät - turhaan - saada mummosta riehumiskaveria. Mutta hyvin se riehuminen pojilta sujuu kaksinkin, ja Tipsiltä ihan yksinkin ;-)






Hyvää uutta vuotta 2012!

keskiviikko, 28. joulukuuta 2011

maanantai, 17. lokakuuta 2011

Onnea Remu 5 v.!!


(kuva Maarit Rantala)

(kuva Maarit Rantala)
2on2off a'la Reemus (kuva Maarit Rantala)
Ja onnea tietenkin myös kaikille muille Jangas D-pentueen riiviöille! 

Synttäripäivää vietetään perinteisesti maksalaatikko-nakkikakun merkeissä. Lisäksi Reemus saanee ylimääräistä huomiota, leikkiä ja treenihetkiä korvaukseksi viikonlopun törkeästä hylkäämisestä yksin kotiin ;-) Lauantain kun vietin koulutuspäivässä opetellen Tipsin kanssa pk-jälkeä ja eilenkin se oli se pahainen kakara, joka aamulla pääsi mukaan. Päivästä tuli vielä pidempi, sillä matkoineen siihen hujahti noin 12 tuntia vaikka ei Lempäälää kauemmaksi menty. Osallistuin japaninpystykorva Roopen kanssa agilityn piirimestaruuksiin tuloksena medien yksilöradoilta tuplanolla ja piirinmestaruuksien sijoitus 6/34. Joukkueratakin meni hienosti yhtä väärään aikaan hypättyä hyppyä lukuun ottamatta, mutta Takut-kannustus oli parhautta :) Ei siis lainkaan huono päivä :-) Paitsi siis Reemulle, joka kyllä myös osasi sen tuoda esiin ;-)

keskiviikko, 5. lokakuuta 2011

Treenailua

(kuva Maarit Rantala)
Olen vihdoin ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut oikeasti opettaa pikku hirmulle agiliidon alkeita ;) Viime aikoina on treenattu kontakteja matalalla pentu-A-puomi -yhdistelmällä, eteen irtoamista, rengasta ja yksinkertaisia ohjauskuvioita muutamalla rimattomalla hypyllä ja putkella. Putki (ja muutama muukin este..) vielä uupuu omasta estevalikoimasta, joten putkikulmia on käyty treenaamassa kentällä. Yksinkertaiset valssit ja takaakierrot pikkujätkä tuntuu ymmärtävän tosta vain, tai ainakaan ne eivät hämää, että mikäs juttu tämä nyt oli. Mutta on hän nopea kyllä juu.. Ensi viikonloppuna on ohjelmassa koko viikonlopun kestävä Vappu Alatalon hyppytekniikkakurssi, joten ihan tosiaan oikeasti on alettu treenata.

Tokokoira Remukin on päässyt fiilistelemään pieniä ratapätkiä tokoilujen välissä :) Tai tokoiltu agilityn välissä taitaa olla Reemuksen mielipide. Nyt on keskitytty seuraamiseen, luoksetulon pysäytykseen ja noutoon. Ja onhan se kivaa, kun on putki palkkana ;)

(kuva Maarit Rantala)

lauantai, 1. lokakuuta 2011

Remulle TOKOsta AVO3

Reemus tokoili tänään ekaa kertaa avoimessa luokassa Tampereen Koiraurheilijoiden järjestämässä kokeessa, jossa tuomarina oli Mauri Pehkonen. Tavoitteet täyttyi sikäli, että tulos tuli ja jätkä pysyi paikallamakuussa paikallaan - vaikka siitä nolla tulikin.

Paikalla makaaminen 0 - meni x:nnellä käskyllä kera käsimerkin maahan.. Siihen asti nojasi mun jalkaan hyvin tiukasti. Pysyi kuitenkin hienosti, eikä edes ollut vinkunut. Mitenkään älyttömän levollisen näköinen hän ei kyllä ollut, kun tulin piilosta..

Seuraaminen taluttimetta 7 - hyvät, onnistuneet riehutukset ennen kehään menoa, ja kehässä koira "lässähti" saman tien. Eli ehkä vielä tavallista huonompaa seuraamista.

Maahanmeno seuraamisen yht. 9 - muuten hyvä, mutta vaatii (taas) toisen käskyn sivulle nousemiseen

Luoksetulo 5 - täydellinen ja nopea alokasluokan luoksetulo ;)

Seisominen seur. yht. 8 - unohtui istumaan lähdössä ja vaatii toisen seuraamiskäskyn

Noutaminen 7 - pisteet taisi vähentyä kapulalla leikkimisestä ja vinosta perusasennosta. Tässä kohtaa kuitenkin oli havaittavissa selvää piristymistä :)

Kauko-ohjaus 8 - joku kohta vaati uuden käskyn, ehkä myös eka maahanmeno jätettäessä, mutta nyt en ole kyllä varma. Tämä kuitenkin noudon lisäksi toinen hyvistä.

Estehyppy 7 - eilen niin ihana liike oli tänään tervanjuontia. Teki periaatteessa oikein, mutta haluttomasti ja kolautti takaisin tullessa ja vielä perusasento oli pahasti vino.

Kokonaisvaikutus 8 - sähäkkyyttä kaipasi tuomari, ja niin kyllä minäkin.

Pisteitä siis 123 ja niillä tulos AVO3.

Koko viikon Remu on tokoillut varsin innokkaasti, mutta kokeessa homma ei vaan toimi. Periaatteessa jätkä osaa (paitsi nyt luoksetulon pysäytystä ei kovin hyvin), mutta sitten pisteet lähtee lisäkäskyistä ja sen pienen viimeistelyn puuttumisesta eli mm. vinoista perusasennoista, jotka kyllä Remulla on aika epätyypillisiä. Tulos nyt kuitenkin tuli, että kai sitä pitää tyytyväinen olla. Ja jos nyt jossitella haluaa, niin olishan se ollu aika hyvä kakkostulos, jos paikallamakuu olisi onnistunut ihan alusta asti :)

keskiviikko, 28. syyskuuta 2011

Muutoksia blogissa ja tokoilua

Blogin ulkoasua vihdoin muutettu. Samalla lisäsin kaikille koirille oman esittelysivun.



Tämän viikon ohjelmaan on kuulunut ja tulee kuulumaan ahkeraa tokoilua tavoitteena lauantaina korkata Remun kanssa AVO-luokka. Jännää.. Aika hieno tokokoira Reemuksesta alkaa kyllä olla tulossa :) Tuntuu, että vihdoin nyt on löytynyt ne palkat, minkä eteen jätkis haluaa tehdä töitä. Lauantaina kuitenkin on päätavoitteena, että paikallamakuu onnistuu, muulla ei ole niin väliä, vaikka olishan se kiva joku tulos saada.

lauantai, 24. syyskuuta 2011

3, 2, 1.

Siinä Remun tämän vuoden tokokokeiden palkintosaldo. Tänään sprinkkumestaruuksissa jätkän laskukyky toimi paremmin kuin edellisessä kokeessa, jossa ykkösestä jäätiin puolitoista pistettä. Nyt ylitettiin ykkösen raja kahdella pisteellä, ylimääräistähän ei tehdä :D Tuloksena siis ALO1 162 p., sij. 3/10. Tuomarina oli Harri Laisi.

Pisteet:

Luoksepäästävyys 10

Paikalla makaaminen 10 - loistosuoritus jätkältä, joka pysyi paikallaan vaikka kaverit kaikkosivat vierestä. Ohjaajalle kyllä ehti tuskanhiki nousta ;)

Seuraaminen kytkettynä 8 - perus-Reemua eli tiivimpää pitäisi olla

Seuraaminen taluttimetta 8 - perus-Reemua tämäkin. Joku olisi voinut muuten muistuttaa mua, että hitaammin on paremmin.. Mistä se kiire muka taas tuli?!

Maahanmeno seur. yht. 9 - nousi istumaan vasta toisella käskyllä, muuten siis hieno

Luoksetulo 9 - tulen kun ehdin, kun et kerran tempaisekaan lelua esiin.. tuomari kommentoi, että olisi voinut tulla lähtövauhdilla loppuun asti. Niimpä..

Seisominen seur. yht. 10 - kerrankin onnistui kokeessa :)

Estehyppy 0 - hyppy piti ensin haistella ja sitten kurkata taakse, sen jälkeen sen pystyi oikein mallikelpoisesti hyppäämään ja seisomaan sen takana.

Kokonaisvaikutus 9

Virtaa, virtaa, virtaa. Sitä pitäisi saada koiraan lisää tokokentällä. Oli meinaan pikkasen erilainen koira käsissä keskiviikkona, kun jätkis pääsi tuuraamaan Roopea agilitytreeneihin.. Ja on tuo ollut tokotreeneissäkin viime aikoina reippaampi kuin tänään kokeessa.

Mutta nyt siis AVOon seuraavaksi. Tämän päivän kokeen paikallamakuut kun taas muistuttivat, miksi alokasluokasta on parempi siirtyä heti eteenpäin..