perjantai 29. maaliskuuta 2013

Muistoissa Sani 2.4.1999-29.3.2013



Seuraavaksi piti kirjoittaa Sanin 14-vuotissynttäreistä ensi viikolla, mutta näin se tilanne äkkiä muuttui. Koko talvi on ollut enemmän tai vähemmän kipuilua selän kanssa, mutta aina välillä mummo hyppeli kuin nuori koira ja leikkikin poikien kanssa. Vuoden alusta kuvaan tulivat hengitysvaikeudet ilmeisesti kurkunkannen puutteellisesta toiminnasta tai henkitorven ahtaumasta johtuen. Viimeisen puolitoista kuukautta Sani sai silloin tällöin läähätyskohtauksia, ilmeisesti kivusta, mutta oli taas välillä oikein reipas. Nyt keskiviikkoillasta alkaen koira oli selvästi kivulias, läähätti vähän väliä voimakkaasti, oli levoton ja hengitti raskaasti. Ei auttanut kuuma ja kylmäkin vain vähäksi aikaa, ei kipulääkkeet eikä kortisoni. Ei voinut kuin todeta, että siinä se nyt sitten oli ja tehdä se koiralle oikea päätös.

13 vuotta yhdessä on melkoinen aika ja siihen mahtuu paljon kaikkea tapahtunutta, että kaikkea ei näin äkkiseltään edes muista. Muistoja pikku Sanista ja viikonloppujen pupumetsäreissuista, joissa jäätyivät aina varpaat ja koiraa haettiin milloin mistäkin. Ruokavarkaasta, jolle kelpasi kaikki kurkuista ja tomaateista alkaen. Kiltti koira, joka oli aina kaikkien kaveri. Laiska auringonpalvoja, joka mökilläkin pysyi vapaana (paitsi kerran kesässä kävi tarkastamassa lähimetsien puput..). Agilitymuistoja. Näyttelyissä käytiin Suomessa ja kerran Ruotsissa ja Tanskassakin. Olipa Sani kerran televisiossakin ja koirien muotinäytöksessä Koskikeskuksessa. Ja tuhannet lenkit ja kaikki se yhdessä eletty elämä. Miten se aika meni näin nopeasti?







sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Talvikuvapostaus osa 2

Tip treenimoodissa

Jii-haa!

Mitä sitten teen?

Frisbee-koirien sukua

Sani, melkein 14 v.

Jostain rotuesittelystä muistan lukeneeni, että walesi on onnellinen, kun sillä on paljon leluja. Näistä leluista yksikään ei ole Remun ja kuten ilmeestä näkee, niin Remukin sen tietää :D

Anna nami!

Pihavahtina

Metsänpoika Reemus

Suuri metsästyskoira tietää, että jänikset kulkevat ympyrää ;)