Talvikauden avaustreenit

Eilen meillä oli ekat agitreenit talven ryhmän ja kouluttajan kanssa. Kouluttaja on mulle tuttu monenkin vuoden ajalta Tamskista siltä ajalta, kun treenasin Romeon ja Sanin kanssa. Mutta mikäs sen kivempaa, kun tietää, että Jonnalta on lupa odottaa hyviä vinkkejä, eikä se ainakaan päästä meitä helpolla :-D  Suurin osa ryhmäläisistäkin on entuudestaan tuttuja joko viime kesän treeneistä tai Tamskin ajoilta (juuri niin, piiri pieni pyörii taas..). Sekin on oikein mukavaa :-)

Eilen otettiin aluksi kaksi erilaista ratapätkää: toinen helppo ja suoraviivainen, toisessa oli vaikeampiakin kohtia. Nämä piti tehdä ihan ominpäin siten, kuin on tottunut treenaamaan, eikä palautettakaan vielä tullut, vaan koutsi tyytyi tässä vaiheessa vasta muistiinpanojen tekemiseen (pureva kritiikki on siis odotettavissa ensi kerralla..). Remu-Eemeli meni ihan kivasti, ei nyt kuitenkaan loistavasti, sitä ei häirinnyt uusi paikka (no, on me siellä joskus kaks vuotta sitten oltu pari kertaa treenaamassa), eikä yhden ryhmäläisen juoksuinen koirakaan aiheuttanut hämminkiä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli kyllä taas vaikka muille jakaa. Kaarrokset oli paikoin vähän turhan pitkiä, mikä tietysti osaltaan lisäsi niitä vaarallisia tilanteita..

Kolmas harjoitus otettiin sitten vielä pikaisesti pienen juttutuokion jälkeen. Siinä taas jätkis pääsi mut yllättämään: se kohta, missä olin varma, että se säntää putkeen, niin tuo kääntyikin lähes aitoja nuollen reilun 180 asteen kulmassa olleet hypyt ja seuraavalle putkelle menossa taas käänsin sitä liian voimakkaasti muka oikeaan suuntaan, jolloin jätkä meni putkesta ohi. Olis muuten ollu ihan hyvä ohjaus, jos kyseessä olis ollu vaikkapa Romeo.. Vaikein kohta tulikin siinä, missä en sitä ollut tajunnut. Radanlukutaitoa siis pitäisi saada lisää erityisesti Remun menoa ja sen nykyisiä taitoja ajatellen, ja ennen kaikkea luottoa koiraan.. Kun se ihan oikeesti osaa, kun sille vaan osaa antaa riittävästi tilaa, mutta silti ohjaa koko ajan, ettei sen tarvi kysellä, että mitänytmitänytmitänyt, koska sittenhän se menee vain riekkumiseksi. Mutta eiköhän tämä riitä tätä itseanalyysiä. Innolla odotan talven treenejä :-)

Joillain meistä se paras reitti kulkee putkien kautta..

Aikuinen koira muka.

Taas menin liian aikaisin avaamaan suuni ja kehumaan Remu-Eemeliä aikuiseksi koiraksi. Onneksi sentään älysin laittaa tekstiin sen ison mutta-sanan, mitä jätkän velipoikien emännät kommentoivatkin varsin osuvaksi.. No tällä viikolla on nyt sitten jo mm. juotu toluvettä siivousämpäristä (hyvää näytti olevan, mutta kaikki kiva taas kiellettiin), maistettu maksalaatikkoa mun lautaselta (ihan vahingossa kieli lipas, kun se lautanen oli siinä kuonon korkeudella, puolustautui jätkä nolona) ja kaivettu näppärästi hirvenluu jätesäkistä ja levitetty säkin sisältö vilpolan lattialle.

No, luita ne sai syödä eilen kyllä ihan luvankin kanssa ja hyvin näytti maistuvan. En vaan viitsi jättää niitä tuohon pihaan lojumaan yksikseen (luita siis), ettei ne houkuttele paikalle kutsumattomia vieraita, mutta onneksi ne nyt muutaman päivän säilyvät säkissä.

 

Maalaiset suuressa kaupungissa

Remu-Eemelin kanssa kävimme ihan Helsingissä asti kylässä viikonloppuna. Remu moikkasi matkan varrella kahta siskoa, mummoa ja ihanaa Kukkasta. Minä tuuletin muuten vain tiivisti remontin ja gradun ympärillä pyörinyttä päätäni ;-) Ja tulihan siinä samalla vähän suunniteltua ensi kesän leirikuvioitakin. Ja todettua varmaankin noin sataan kertaan, kuinka monessa asiassa poika on tullut isäänsä. Kiitokset Niinalle kestityksestä, majoituksesta ja taas kerran myös trimmauksesta! Joista jälkimmäisestä Remu itse ei tosin välttämättä kiittelisi ;-)

Jätkän kanssa oli taas mukava matkustaa ja vierailla, kun käytöstavat ovat Remu-Eemelillä (pääosin) hanskassa. Jos nyt ei oteta lukuun "pientä" riehaantumista Kukan kanssa.. Johon Remu oli kyllä täysin itse syypää, ei voi edes vierittää syytä pennun niskoille :-D Matkalla poikettiin myös Ikeaan (tai siis minä poikkesin) ja se ryysis oli kyllä hieman liikaa mun hermoille. Ja treenaamassakin käytiin. Vieraat esteet ja vieras kenttä eivät haitanneet, mutta useamman tunnin autossa olo näkyi kyllä melkoisena riekkumisena noin muuten. Oli kuitenkin kiva nähdä Saria ja Ticoa pitkästä aikaa :-)

Remu-Eemeli kasvaa aikuiseksi, onnea kolmevuotiaalle!

Remu viettää huomenna 3-vuotissynttäreitään! Joten jätkä on siis tullut kokolailla miehen ikään,  ei kai sitä enää voi jatkossa mamman pikka pennuksi kutsua ;-) Ja alkaapa tuo nyt muutenkin pikku hiljaa ihan aikuista koiraa muistuttaa käyttäytymisensäkin puolesta. Ainakin suurimman osan ajasta. Ainakin silloin kun se ei hypi ikkunasta ulos, hauku ohi kulkevia autoja, halua välttämättä leikkiä heti ja kenen kanssa vaan, riehu vinkulelujen kanssa kuin pahinkin terrieri, säntäile metsässä tai talon ympäri hullun kiilto silmissä, revi Sania korvasta, tervehdi ihania rakkaita ihmisiä hyppäämällä suoraan mahaa vasten, levitä juuri haravoituja lehtikasoja, koska niiden läpi on vaan niin hieno sännätä, luule olevansa pieni sylikoira, vingu ja itke mun perään, nappaile sitä sun tätä suuhunsa matkan varrella, heittele sohvalta kaikkia tyynyjä alas jne jne..  Mutta on se vaan silti aivan kerrassaan hieno ja taitava poika :-D Kiitos vielä kerran Tiinalle loistavasta valinnasta. Jos aina saiskin näin onnistuneesti, sitä mitä tilaa..

Pikku-Remu lelun kanssa joulukuuussa 2006 ja Iso-Remu lelun kanssa elokuussa 2009

Huomenna ei vastaanottoa kotona, päivänsankari juhlii matkoilla. Ehkäpä sitten on tarjolla kakkua - maksalaatikolla tai ilman, ihan jokaisen oman valinnan mukaan -  kun keittiö joskus valmistuu ja remonttipölyt on saatu siivottua.. Suuret onnittelut myös muille Jangas D-pentueen rämäpäille Raisalle, Ticolle, Mantelille, Nupulle, Tarmolle ja Paavolle! Ja Remun iskälle Veikalle, joka täytti pyöreät kymmenen vuotta lokakuun alussa!

Remu agiliitää ja -kiitää (kuvat Outi & Matti Siirtola) 

Remu 2,5 v. PU4 Karkun erikoisnäyttelyssä 2009  (kuva Tiina Janka)

Lapsi on terve kun se leikkii..

..mutta on se vaan aika rasittava leikkiessään. Voi sitä uuden vinkulelun riemua, sitähän jaksaa vingutella tuntitolkulla (huokaus..). Alla teillekin noin minuutin maistiainen tästä "äänimaisemasta". Kuva on huono (ei kannattaisi videokuvatessa käyttää zoomia..), joten keskittykää ääneen. Huomatkaa myös vinkuleluja inhoavan Romeon taustakommentointi..

Romeo-rontti karkuteillä

Jos blogin nimi onkin Remu-Eemelin metkut, mikä kuvaa sen päähenkilöä osuvasti, niin kyllähän meidän vanha herra Romeokin osaa olla varsinainen rontti ryökäle. Lähdimme eilen iltapäivällä lenkille, tarkoitus oli kiertää hieman pidempi retki metsässä. Remu ja Romeo juoksentelivat irtokoirina, kun nyt yleensä osaavat pysyä mukana porukassa. Tai siis Romeo osaa yleensä, Remu kyllä aina. No nytpä Romeo ei sitten joko osannut tai halunnut, vaan nenä oli vienyt johonkin ihan vikasuuntaan. Reilusti toista tuntia odottelimme ja kiertelimme alueella Romppua huudellen, mutta ei mitään. Sitten alkoi jo hämäräkin tulla, joten palasimme kotiin ja lähdimme autolla kiertelemään metsäautoteitä. Siinä sitten Jarkon puhelin soi, ja ehdin jo huokaista helpotuksesta, että varmaan on joku naapuri napannut karkulaisen talteen. Uutiset olivat kuitenkin paljon huonompia: ihan samalla alueella, mistä Romeo katosi, oli ilves hyökännyt ajokoiran kimppuun aikaisemmin päivällä. Kieltämättä siinä alkoivat kädet täristä, ja epätoivo iskeä keskellä pimeää metsää, koska tilanne ei kovin hyvältä vaikuttanut. Vaikka Romeo välillä vähän omille teilleen on eksynyt, niin eipä tuo aiemmin läheskään näin kauaa ole kadoksissa ollut.

Jatkoimme kuitenkin vielä kiertelyä. Päätin sitten viimein itse palata kotiin katsomaan, josko tuo nyt olisi kuitenkin tullut pihaan ja Jarkko lähti vielä ajelemaan yhtä metsäautotietä. Helpotus oli kyllä melkoinen, kun pihaan tullessa otsalampun valossa kiilui kaksi kirkasta silmää oven vieressä! Siinä se rontti istui oven vieressä ja ihmetteli, kun ei päästetä sisälle. Fiksu koira sinänsä, että olin niin helpottunut, että en enää osannut olla edes vihainen, päinvastoin olin suunnattoman iloinen, ettei mitään pahaa ollut tapahtunut ja Romppu oli osannut tulla itse kotiin. Ja mitä tästä taas opimme: Romeo ulkoilee kotipihan ulkopuolella tästä lähtien joko hihnassa tai gps-panta kaulassa. Remukin saa nyt kyllä tehotreeniä vielä lähempänä pysymisestä, en kuitenkaan usko ilvesten uskaltavan tulla kovin lähelle ihmistä. Ja Sani-parka tosin joutuu nyt taas pitämään taukoa jäniskoiranvirastaan.

Putkitreeniä

Eilen olimme Remun kanssa syksyn viimeisissä ohjatuissa ulkotreeneissä. Otsikosta voisi saada kuvan, että harjoittelimme putkia, mutta itseasiassa enemmänkin putkiin menemättömyyttä. Mikä on Remuselle nii-in vaikeeta, huokaus, koska putket nyt vaan on nii-in ihania.. joten siihen nähden treenit menivät kyllä hienosti! Sillä eipä tuo itseasiassa mennyt koko kahden tunnin aikana kuin kaksi kertaa putkeen silloin, kun ei olisi pitänyt. Teimme kaksi eri harjoitusta. Jälkimmäinen oli ehdottomasti vaikeampi. Yritin jonkinmoista kuvaakin piirrellä, ehkä siitä saa jotain selvää.. Ideana oli siis, että otetaan kunnon vauhti ja yritetään sen jälkeen olla menemättä putkeen. Jeps.. Ja sit vielä mennään tuolta neloshypyltä oikeaan päähän vitosena olevaan putkeen, ei siis siihen päähän, jonka eteen koira hyppää neloselta.. Saattaa näyttää kuvassa helpommalta kuin mitä todellisuudessa on. Mutta hyvää treeniä sikälikin, että ei ollutkaan ihan niin ylitsepääsemättömän vaikeata, ettei olisi pystynyt keskittymään ohjaamisen hienosäätöön. Eli toistoja tuli otettua aika monta ihan sillä, että saataisiin turhan pitkiä kaarroksia lyhennettyä.

Oli myös enemmän kuin mukavaa huomata, että kotona harjoittelu alkaa tuottaa tulosta mun kohdalla. Ohjaaminen alkaa tuntua sujuvammalta ja nopeammalta. Ehkä yksi ratkaisun avaimista onkin, että nyt tässä vaiheessa voisi alkaa juostakin samalla kuin ohjaa ;-) Alussahan itseasiassa tietoisesti olen yrittänyt hieman himmata vauhtia koiralta hidastelemalla itse, jotta tuo saisi enemmän aikaa miettiä, mitä tekee, mutta nyt tuntuu, että alkaisi olla aika liikkua itsekin hieman reippaammin, ja tuntuu, että sieltä se sujuvuus ohjaamiseenkin löytyy kuin itsestään. Tulemme siis silti edelleen harjoittelemaan hyvin ahkerasti kotipihan kolmella hypyllä ja kepeillä kaikenlaisia pyörityskuvioita.. Ja yritän itse muistaa laittaa Romeon ja Sanin siksi aikaa tarhaan, ettei käy kuten viime pyhänä, kun peruutin vauhdilla Sanin päälle ja lensin suoraan takapuolelleni. Kädet tietysti vastaan niin, että tuli kunnon mustelmat kämmeniinkin. Tekevälle sattuu..

Ja jotta jaksaa treenata, pitää myös nukkua:





Pari syksyistä kuvaa karvakorvasta ja Romeosta:

Rapsuta!

Hei, mistä täältä pääsee pois?! (ihmettelee Romeo, joka onnistui karkaamaan pihasta ainakin viisi kertaa ennen kuin aidasta tuli romeonkestävä)

Kukkulankunkku