keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Tokoilua

Leiristä selviäminen vei oman aikansa, mutta nyt vihdosta viimein tuntuu siltä, että arki alkaa taas sujua eikä ole tolkuton väsymys päällä koko ajan. Olisi se kiva, kun saisi loman leirin jälkeen, mutta tänä kesänä kun ei lomaa ole ollenkaan..

Leirin jälkeen ei ole agiliidelty (huomenna on treenit, saa nähdä kuinka superhyperinnokkaasti mennään..), mutta tokoilussa on keskitytty etsimään kadonnutta motivaatiota. Ja ta-daa, saa aploodeerata, koska se on jo aikas hyvin löytynyt! Sunnuntaina kun treenasimme mökillä, niin Remu ei olisi millään halunnut lopettaa. Nyt on unohdettu alo-luokan liikkeet ja seuraaminenkin lähes totaalisesti hetkeksi ja keskitytty ylempien luokkien liikkeisiin ja niiden osiin eli mm. ruutuun, tunnariin, ohjattuun noutoon, noutoon yleensä, merkille lähetykseen ja luoksetulon pysäytyksiin.

Neliötä otin kokeilunomaisesti, ja sehän sujui yllättäen hienosti. Koiralta siis, mun olisi syytä harjoitella terävämpien kulmien tekemistä, suoraan kävelemistä jne. Mutta Remu teki hienot nopeat pysähdykset sekä maahan, seisomaan että istumaan ja pysyi niissä paikallaan, kun itse kiersin neliön. Ja tajusin muuten vielä ekan harjoituksen jälkeen, että eihän me olla varsinaisesti harjoiteltu liikkeestä istumista..

Joten nyt sitten treenaamme liikkeet valmiiksi käänteisessä järjestyksessä eli evl:stä alkaen ;-)

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Springeripäivät

Huh-huh, nyt on lähes vuoden suunnittelu- ja järjestelyurakka melkein takana jälkipyykkiä lukuun ottamatta ja tämän vuoden sprinkkuleiristä "selvitty". Kivaa oli, pitkään aikaan en ole nauranut näin paljoa ja leiri tuntui menevän järjestyiltäänkin hyvin, mutta kyllä nyt väsyttää. Viiden tunnin yöunet eivät oikein riitä neljän päivän leirillä ;-) Mun päivät meni aika tiiviisti talkoohommissa, joten Remu ehti kyllä nukkua ihan riittävästi.. Mutta oli jätkäkin sunnuntaina jo väsynyt, ja selvästi iloinen kun tultiin kotiin. Kuvia ei tullut otettua yhden yhtäkään, mutta toivottavasti ne, jotka kuvia ottivat laittavat niitä nettiin muidenkin iloksi.

Osallistuimme Remun kanssa perjantaina Emma Nylundin agilitytreeneihin, lauantaina kasvattajatäti-Tiinan treeneihin ja sunnuntaina Tommy Wirenin pitämälle kurssille, jossa aiheena oli koiran käyttäytyminen ja positiivinen vahvistaminen. Lisäksi saimme torstaina yksityisohjausta tokossa Tiinalta ja kävimme kuokkimassa yhden tokoryhmän paikkamakuutreeneissä.

Emma oli suunnitellut juurikin nopealle koiralle vaikeat treenit, joissa oli paljon tiukkoja käännöksiä, välistävetoja ja meidän perinteinen kompastuskivi eli taaempaan putkensuuhun ohjaaminen. Alku meni taas sähläämiseksi, mutta kun saimme Remun kanssa juonen päästä kiinni, alkoi rata sujua ihan kivasti. Itselle tuli hyviä ohjausvinkkejä koskien erityisesti omaa sijoittumista radalla. Myös Tiinan treeneissä lauantaina alku meni aluksi pipariksi, mutta kun Remu oli saanut isoimmat höyryt ulos ja minä sain ohjaamisesta kiinni, alkoi homma sujua. Kävimme vielä illalla itseksemme ottamassa helppoja juttuja näiden hieman vaikeampien pyöritysten tasapainottamiseksi. Eli suoraan sanoen ihan vain nautittiin agilitaamisesta ja vauhdin hurmasta ilman mitään suunnitelmallisuutta :-D

Tommy piti aluksi hyvän luennon koiran käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä ja klassisen ja ehdollistavan koulutuksen eroista ja käytöstä. Aiheena oli varsinaisesti positiivinen vahvistaminen, jota sitten harjoiteltiin treeneissä. Harjoitukset olivat kaksiosaiset. Ensin harjoittelimme nopeaa palkkausta ilman koiraa. Tarkoitus oli saada 30 sekunnin aikana mahdollisimman monta namia kuppiin siten, että käsi aina pysähtyi jalan viereen ennen uudelleen taskuun menoa. Kun tästä oli selvitty, siirryttiin harjoittelemaan koiran kanssa. Tarkoitus oli opettaa koiralle lähellä pysymistä ja kontaktin ottamista ja pitämistä nimenomaan niin, että koira itse hakee kontaktia ilman käskyä. Erityisen hyvä harjoitus siis springereille. Remulta tämä ei eilen oikein onnistunut. Toki paikkakin oli vaikea häiriöiden takia ja leiriväsymys ilmeistä kuten muillakin, mutta kyllä tässä meillä riittää vielä harjoittelua. Toisaalta tämä olisikin juuri se keino, jolla seuraamisen ja muunkin tottelevaisuuden saisi paremmaksi. Keskustelimme myös siitä, että Remulla saattaa aika paljonkin vaikuttaa agilityharrastus: se on tottunut saamaan minulta ohjeita ja käskyjä - ei miettimään itse, mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Näkyyhän tämä myös aktivointipelejä pelatessa. Siinä missä Romeo oikeasti yrittää ratkaista ongelman itse, katsoa tapittaa Remutin hyvin helposti vain minua ja pyytää apua. Mutta nyt kun koiralle ei annettukaan mitään käskyä tai tehtävää, ei se myöskään kovinkaan aktiivisesti hakenut kontaktia. Tosin kuten sanottu, toimisi varmaan paremmin kun ympäristö ei olisi yhtä houkutteleva (juu, juu, selittelyn makua on..). Mutta nyt siis otamme tehokuurin tämän asian suhteen.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Tintti & sisarukset Agirodussa ja Romeo supijahdissa

Juu, samasta koirasta on edelleen kyse eli Remu-Eemelistä on nyt jotenkin vääntynyt Remutin-Tintti. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja yleensä niiden synty on täysi mysteeri niiden käyttäjällekin..

Jospa nyt sitten aloittaisin tästä päivästä. Osallistuimme viime vuoden tapaan Agirotuun Jangas D-pentueesta kootulla joukkueella. Tänä vuonna Veikan Vaikeita edustivat Raisa ja veljekset Remu, Paavo ja Tarmo. Sinttu ja Tiina olivat askarrelleet meille hienot t-paidat edustusasuiksi, vieressä paidan etumuksessa ollut kuva. Remu sai kunnian ja etuoikeuden lähteä ensimmäisenä. Lähtö tuli vähän pikaisesti ja yllätyksellä, enkä ehtinyt ihan normaalia viime hetken valmistautumista tehdä. Rata meni kuitenkin meidän osalta hienosti ja olin Remuun aivan todella tyytyväinen. Tuloksena Remun osalta oli väärästä putken päästä hylätty, josta tässä kisassa tuli 10 virhepistettä ja 5 virhepistettä pudonneesta rimasta. Kaikki virheet olivat jälleen kerran aivan mun syytä. Kontaktit Remu otti hyvin, joten pysäyttely harjoittelu näytti toimivan jo parin kerran jälkeen ainakin sen verran, että jätkä himmaili kontaktille ja puomilla jopa haki katsekontaktia. En kuitenkaan varsinaisesti vaatinut pysähtymistä, koska ei sitä ole otettu kuin kolmena treenikertana.. Muuten meno oli mukavasti etenevää ja todella vauhdikasta. Koko joukkueen tulos ei ollut päätähuimaava, taisimme sijoittua 61., mutta ainakin meillä oli hauska päivä, mikä kait edelleen on se tärkein asia agilityssa ja varsinkin Agirodussa. Alla vielä joukkuekuva. Ja kiitos Hennalle avusta, kuvista ja matkaseurasta!

Kaisa ja Remu, Tiina ja Raisa, Reetta ja Paavo sekä Sinttu ja Tarmo

Sitten päivää myöhemmäksi eli lauantaiaamuun. Olimme mökillä ja herätessämme aamulla Rompompeli (eli Romeo, kyllä meillä näitä väännöksiä riittää..) tepsutti jo oven edessä pissahätäänsä. Päästin sitten pojat ulos, ja jäimme vielä rauhassa heräilemään. Reemu-koira tulikin ihan pian takaisin katsomaan, mihin olimme jääneet. Romeoliini sen sijaan oli lähtenyt vähän pidemmälle aamulenkille, ja ilmeisesti joko huussin takaa tai tien varresta saanut houkuttelevan tuoksun nenäänsä. Mennessäni ulos aloin kuuntelemaan, että eihän tuo vain meidän Romeo ole, joka tuolla haukkuu noin pontevasti. Olihan se, ja sitten pitikin lähteä kiireellä katsomaan, mikä on haukun kohteena, sillä ihan normaalilta oravahaukulta ei nyt kuulostanut. Remu tuli tietenkin perässä ja onneksi tajusin ottaa sitä pannasta kiinni, kun rämmimme metsässä lähemmäs haukkua (viisaampi olisi kyllä napannut hihnankin mukaan tai jättänyt sen toisen koiran pihaan odottamaan..). Lähemmäksi päästyäni kuuluikin melkoinen murina ja sähinä, josta heti kuuli, että supihan se siellä. Harmaanmustaa turkkiakin näkyi heinikon välistä sen verran, että lajin tunnistus oli selvä.. Romeo ja supi siinä mittelivät voimiaan kummankin hyökkäillessä vuorotellen ja Romeon siinä välissä komentaen parhaalla pystykorvaäänellään. Pelkäsin jo, että saamme lähteä etsimään eläinlääkäriä paikkaamaan haavoja, mutta onneksi ei vielä ollut käynyt pahemmin ja Romeon kierrettyä sen verran meihin päihin sain kurkotettua nappaamaan kiinni siitä ja supi pääsi karkuun. Jarkkokin ehti siihen sitten hihnojen kanssa, joten en sentään joutunut taluttamaan kahta koiraa keskeltä pusikkoa pannasta kiinni pitäen.. Rompun piti sitten tietysti vielä karata pari kertaa päivän aikana tarkistamaan paikkaa, mutta supi oli kadonnut parempaan piiloon. Mutta vaviskaa supikoirat, Romeo will comeback! ;-)