torstai 23. joulukuuta 2010

Kutsumaton jouluvieras

Mä oon kyllä tavallaan toivonut – kun en oo saanut päätettyä haluaisinko edes kissan – että sellainen hiirikissa vain ilmestyisi pihaan, niin voisin sitten ehkä omia sen, jos vaikuttaa kodittomalta ja kivalta. Vaan tälläistä kissiä en ole toivonut nurkille pyörimään:

(kuva http://lynx.uio.no/jon/lynx/eulynx1.htm)

Ei pääse sisälle tämä, ei. Eikä edes ulkoruokintaan.

Remu – tuo pieni älytön Oskua muistuttava otus – on sitä mieltä, että kissa kuin kissa on superkiinnostava ja on aina valmiina säntäämään tassun jälkien perään. Hei haloo.. Itsesuojeluvaisto, mikä se on?

Edit: ja samanlainen pyörii työpaikan nurkillakin :-D  http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Pirkanmaa/1194659774000/artikkeli/ilves+katsoi+bussiin+tampereella.html


Hyvää joulua kaikille!

tiistai 21. joulukuuta 2010

Ei kahta ilman kolmatta

Eli tottahan Sanikin vielä ehti lääkärissä käydä tänä vuonna. Tutkittiin yskää ja lisääntynyttä juomista, löydettiin spondyloosia rintarangasta.. Juomisella saattaa olla yhteys tähän, sillä kipu voi lisätä juomista, mutta yskä nyt ei kyllä selity spondyloosilla. Tiedä mitä satunnaista virkayskää se sitten on, ainakin sydän kuulosti kuulemma tosi hyvältä ja keuhkoissa/rintaontelossa ei ole rtg-kuvien perusteella kasvaimia. Sani on myös varsin reipas muuten, mitä nyt vähän takajaloista on ollut nähtävissä varsinkin rasituksen jälkeen, että ehkä tälläkään koiralla ei kaikki ole selässä kunnossa. Spondyloosi näkyi jo pari vuotta sitten otetuissa keuhkokuvissa, kun osasi katsoa, joten ei se nyt ihan äkkinäisesti ole tullut. Silloin lääkäri ei ilmeisesti siihen ollut kiinnittänyt huomiota, tai ei ainakaan sanonut mitään. Ja onhan neidillä nyt ikääkin kohta 12 vuotta, että eihän tuo nyt mikään tavaton löydös ole. Verikokeitakin otettiin juomisen takia ja niiden tulokset saadaan huomenna, toivotaan että niistä ei löydy mitään.

Hyvä Joulupukki, haluaisin yhden selästään terveen koiran, kiitos! Ja toivomme myös terveempää ensi vuotta..

tiistai 14. joulukuuta 2010

Onni on lämmin takki - tai kaksi

Arvatkaapas montako takkia Reemulle mahtuu päälle siten, että vielä saa valjaatkin puettua? Vastaus on ainakin kaksi, ehkä jopa kolme. Eilen illalla ulkoiltiin -23 asteen raikkaassa talvisäässä, Remulla päällä back on track ja pomppa, Sanilla fleecehaalari ja pomppa. Ei oikein Reemun selkä tykkää kylmästä, niin pakko sitä on pukea oikein kunnolla, eikä nyt kuntoilulenkeistäkään tule mitään. On sitten vaan jumppailtu ja temppuiltu sisällä. Ehkäpä päivittelen kuvia illalla, ovat meinaan sangen huvittavia tapauksia Sani tontunpunaisessa jättifleecessä ja Remu ylipitkässä back on trackissa, mikä muistuttaa lähinnä pitkälaahuksista hametta, kun takajaloista ei näy kuin tassut. Ja siihen vielä pompat päälle :-D

perjantai 10. joulukuuta 2010

Hyvä ruoka, parempi mieli

Kylläpä on aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta luvattoman kauan. Selityksiä on kaksi A) ensin oli vain jatkuvasti huonoja uutisia, eikä sellaisista jaksa kirjoittaa – varsinkin kun ei tiedä mitä kirjoittaisi tai edes ajattelisi ja B) nyt kun tulee töissä vietettyä koneen ääressä 8h/pv, niin aika harvoin on kotona viitsinyt konetta aukaista. Mutta nyt siis pieni päivitys tilanteeseen ja katsotaan, jos vaikka kirjoitussuoni sykkisi taas jatkossa useammin.

Otsikko viittaa siihen, että Remu aloitti barffauksen ja jätkä on ollut ylitsevuotavan iloinen, kun saa syödä muuta kuin ”pissanappuloita”. Niin, kun pissatulehdushan uusiutui melkein heti ekan antibioottikuurin loputtua, ja silloin jätkällä todettiin myös virtsakiteitä. Tämän takia uusi antibioottikuuri + sai syödä kuukauden vain ko. vaivaan tarkoitettua ruokaa. Ei välipaloja, ei treeninameja, ei hammastikkuluita tai mitään muutakaan. Mikä vaikeutti ”hiukan” jumppatemppuja ja muita aktivointijutskia.. Oliko sitten ensin tulehdus ja sen seurauksena kiteet vai toisin päin, sitä ei tiedä, mutta kohtahan sen näkee, että tuleeko ne takaisin nyt, kun on palattu tavalliseen ruokaan. Varmuuden vuoksi ei siis kuitenkaan siihen, mitä jätkä on aikaisemmin syönyt. Ainakin kiteet katosivat erikoisruualla pian ja viimeiset kaksi pissanäytettä on ollut puhtaita.

Remun toinen vaiva eli selkä on vaivanut epäsäännöllisen säännöllisesti, viime viikkoina kyllä selvästi vähemmän. Marraskuun puolivälissä oli viimeksi yksi selkeä kipuilta. Kolmisen viikkoa sitten käytiin fyssarilla akupunktiossa ja muussa hoidossa, ja siitä tuli taas koiraan sellainen tuhannen voltin energialataus :-D Fyssarin arvio Reemun kunnosta oli hyvin positiivinen, samoin hierojan, jolla käytiin viikko sitten. Fyssari huomautti kuitenkin varsinkin vatsalihasten huonosta kunnosta, minkä takia selkä tahtoi vähän notkahtaa. No, kenelläpä ei lihakset menisi huonoksi, jos kaksi kuukautta vain makaa! Se on kuitenkin korjaantunut yllättävänkin nopeasti nyt kun voitu tehdä jumppajuttuja ja lenkkeillä enemmän, eikä hieroja enää huomannut sitä, vaikka asiasta ihan mainitsinkin. Päivittäisen jumppailun lisäksi nyt mennään jo lenkkejä 15min+15min+45min, joista usein pisin fleksissä. Mahtaakohan kaikki kotimustit lenkkeillä näinkään paljoa kuin meidän toipilas.. Karmea yhdistelmä muuten: pimeä, mutkainen tie, ihania riistanhajuja ja koiralla valjaat + joustopala + 5 metrin naru. Tämän lisäksi Remu jahtaa hiiriä pihassa (ei kovin tuloksekkaasti), välillä käydään vähän metsän puolella kävelyllä (narussa edelleen) ja tokoillaan pienimuotoisesti kotioloissa. Kyllähän sitä silti itse on koko ajan varpaillaan, että onko se nyt kipeä vai ei.

Ja pitää tämäkin nyt tunnustaa, että osaatte varoa: Remu-Eemeli osaa nimittäin antaa tassua ja tekee sen mielellään ja yhtä reippaasti kuin kaiken muunkin ;-) Kyllä, menin sitten ja opetin sen, kun alkoi paikallaan tehtävien temppujen ideat loppua. Vaikka niin päätin lujasti jätkän ollessa pikkupentu, että tassun antamista sille ei opeteta, Sani kun on maailman rasittavin tassulla huitoja. Mutta ikinä ei siis pidä sanoa ei ikinä..

perjantai 29. lokakuuta 2010

Mattotalkoita ja lepäilyä

Remu siis lepää ja minä olin eilen takutien uuden talvitreenipaikan matto-, imurointi- ja lattiankorjaustalkoissa. Muilla seuroilla kun on agilityohjaajien juoksu- yms. treenejä, niin meillä harjoitellaan lihaskuntoa 400 kiloisilla matoilla ;-) Talvitreenien pitäisi alkaa ensi viikolla niiden osalta, jotka treenaavat.. Meillä treenaamattomuus koskee tosin vain Remua, sillä mulla on suunnitelmissa agilitata erinäisten lainakoirien kanssa talven ajan. Ensimmäisenä vuoroon pääsee vanha tuttu japaninpystykorva Roope (C.I.B FIN MVA LV MVA LT MVA BERLV-08 LTV-07 Donorei Diletto), jonka kanssa treenasin ja kisasin kolmisen vuotta sitten. Kiitos Hennalle jo etukäteen! Katsotaan, kauanko Roopen kanssa jatketaan vai vaihtuuko koira jossain vaiheessa punavalkoiseen :-)

Kauheasti ei nyt ole muuta kerrottavaa, kun juuri mitään ei tapahdu. Remu tosin keksi yksi ilta, että pannuhuoneessahan oli tokotreenitavaralaatikko, mitä järjestelin päivällä, ja kipaisi yks kaks hakemaan noutokapulan. Sen kanssa oli sitten kiva kirmata pitkin olohuonetta. Ja tänään piti yrittää rynnätä pihan ohi ajavan auton perään, vaikka oli hihnassa. Ja sohvalle olis edelleen _pakko_ päästä ja hiiriä jahdata ulkona. Ja rauhallisia temppuja kuten käden kosketusta harjoiteltaessa pitää tarjota myös kaikki asennot istu-maahan-seiso-maahan-seiso jne. :-D Että kai se tästä, valoa tunnelin päässä ja sillain. Ehkä ja toivottavasti. Jos ei nyt onnistu telomaan itseään..

tiistai 26. lokakuuta 2010

Magneettikuvissa

Tänään siis tehtiin sellainen 10 tunnin eläinlääkärivisiitti Helsinkiin eläinsairaala Aistiin. Matkoihin nyt meni oma aikansa, mutta meni Remulla lääkärissäkin viisi tuntia vaikka ei edes odoteltu "turhia".. Magneettikuvaus ei selkeästi ole se kaikkein nopein tutkimuskeino, tehokas ja tarkka kylläkin. Itsellä vaan vähän loksahti suu auki siinä kohtaa, kun lääkäri kaappasi rauhoitetun koiran syliinsä ja sanoi, että tule hakemaan kolmen tunnin päästä :-D

Kyllä sieltä Reemun selästä välilevytyrä löytyi, ei vain ollut ihan siinä, missä luultiin.. Tyrä onkin kaularangan sijaan ristiselässä välissä L7-S1 eli lapojen sijaan se onkin suunnilleen lonkkien kohdalla. Kaularangassa ei näkynyt mitään vikaa, nivelvälitkin olivat normaalit. Ihan selvä tyrä (minäkin tajusin kuvasta heti, mikä kohta ei kuulu joukkoon..), mutta ei onneksi mikään massiivisen iso. Painaa kuitenkin hieman oikean takajalan hermoa, joten ihan oikein olen nähnyt. Nyt lääkäri ei kuitenkaan alkututkimuksissa löytänyt koirasta mitään vikaa, vaan sekä yleiskliinisen että ortopedisen tutkimuksen tuloksena kirjattiin normaali, lisäksi neurologisesta normaalin lisäksi että ei kipureaktiota, ei jäykkyyttä. Sanoi myös lihaksista, että kun nyt sanoit, että takajalkojen lihakset ovat "eriparia", niin voihan ne vähän olla, mutta ei hän olisi kiinnittänyt huomiota siihen. On kuulemma ihan hyvät lihakset, agilityihmiset on vaan aina niin kovin tarkkoja niistä ;-) Ja kyllä muuten väänneltiin ja käänneltiin ja paineltiin tarkkaan ja eri asennoissa ja vielä oikein kumivasaran kanssa näpsyteltiin refleksejä jaloista ja silmistäkin tarkastettiin että joku siellä pääkopassa on kotona :-D

Jos ja kun jotain hyvää halutaan asiasta löytää, niin ainakin tuosta kohtaa on kuulemma helppo leikata, jos se osoittautuu tarpeelliseksi. Aluksi nyt kuitenkin yritetään edelleen konservatiivista hoitoa eli lepoa siksi, että - kuten lääkäri hienosti ilmaisi - "kliiniset oireet ovat lievät", koska viimeisen viikon aikana Remun vointi on parantunut selvästi ja koska selkäleikkaus ei koskaan ole pieni juttu. Joten nyt vielä pari viikkoa lepoa ja sen jälkeen pikku hiljaa liikuntaa aloittaen remmikävelylenkeistä. Jos kaikki menee hyvin, eikä kipuoireita tai hyppäämishaluttomuutta/vaikeutta esiinny, niin agilitya saa jatkaa normaalisti aikanaan. Jos kuitenkin kipuoireita esiintyy jatkossakin, niin sitten hän suosittelee tämän ikäiselle (harrastus)koiralle leikkaushoitoa, jossa tyräytynyt väli ns. puhdistetaan.

Näin meillä, elämme jännittäviä aikoja - edelleen..

Ja niin, Reemu haluaa kertoa, että sillä on ollut ihan kamala päivä. Aamulla ei saanut ruokaa vaikka oli nälkä. Sitten kun luuli, että mennään _vihdoin_  johonkin kivaan paikkaan, niin mentiinkin taas lääkäriin, joka vielä pisti tajun kankaalle. Ja kun heräsi, niin mamma oli lähtenyt ja jättänyt sinne yksin ja pääkin oli ihan sekaisin. Eikä kotona saa edes mennä sohvalle nukkumaan. Että mälsää on, totisesti.

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Parempi?

Siltä ainakin vaikuttaisi, mutta eipä hypitä riemusta ennen aikojaan. Pessimisti ei pety, näinhän se menee. Remu siis sai tiistaina antibioottikuurin eturauhasen tulehdukseen tiputeltuaan yllättäen lattialle eläinlääkärissä. Pissanäytteessä olikin sitten selkeästi tulehdukseen viittaavia muutoksia, ultrassa eturauhanen oli isohko, mutta kuulemma vielä rajoissa tämänkokoiselle koiralle. Mutta eipä tämä nyt kokonaan selkäongelmia ratkaise, vaikka selkäkivut usein ovat eturauhasongelmissa oireena, sillä rangassa on lapojen kohdalla selkeät kipukohdat ja röntgenissäkin näkyi muutoksia. Jos kuitenkin edes osa selittyisi tällä, niin olisihan se _aika paljon_ kivempi kuin, että selkä on aivan rikki..

Ainakin Reemunen on antibioottikuurin aloittamisen jälkeen piristynyt huimasti, eikä enää vain makaa ja tuijottele otsa rypyssä. Itseasiassa se livahtaa nojatuoliin tai sohvalle nukkumaan niin nopsasti, ettei aina ehdi kieltämään :-D Aika täyslepoa kun on pidetty nyt tiistaista asti, mutta eihän sylikoiraa voi jatkuvasti yksin pitää häkissä. Kauheata riehumisvimmaa sille ei kyllä sinänsä ole tullut, mutta onhan sitä toisaalta kielletty kaikesta vähänkin siihen viittaavasta viimeisen reilun kuukauden ajan.. Mutta siis: toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Tiistaina selvinnee aika paljon selän kunnosta.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Surkeuksien surkeus

Reemu on nyt taas kovasti kipeä. Ensi tiistaina päästään Helsinkiin Aistiin tutkimuksiin, mutta siihen on kovin pitkä aika..

perjantai 15. lokakuuta 2010

Suunnitelmien toteutusta ja pienimuotoista kuntoilua

Nyt on sitten viisi päivää harrastettu reipasta kävelyä 20min/pv, hidastakin hitaampaa ylämäkikävelyä, jumppajuttuja kuten peruuttamista ja pieniä irtiolopyrähdyksiä pihassa. Ja tokoiltu mm. seuraamista, tunnarikapulan etsimistä heinikosta ja paikallamakuuta. Toistaiseksi näyttää hyvältä eli en ainakaan ole huomannut kipeytymistä (hieman matalampi kipukynnys voisi tietysti joissain tilanteissa olla hyvä..). Toisen takajalan keventäminen seistessä on kuitenkin jatkunut, mutta lääkäri oli sitä mieltä, että katsellaan nyt vielä. Lisäksi Reemu-parkaa on edelleen kiusattu pitämällä BOT-takkia öisin päällä ja valjaita ulkoiltaessa. Tulee ne peruutusharjoitukset ihan itsestään, kun näyttää valjaita.. Valjaat ei ilmeisesti istu tosijätkän imagoon :-/ Olenkin harkinnut, että pitäisi käydä ostamassa jotain "katu-uskottavaa" kangasta ja päällystää valjaat sillä :-D Tai ehkä niittejä? 

Paikallamakuuharjoituksia on tehty kahdenlaisia: ohjaaja näkyvillä ja piilossa. ALO-luokan tyylisiä ohjaaja näkyvillä harjoituksia on tehty aika pitkillä ajoilla, mm. eilen 4 min. Piiloonmenoharjoitukset olen pitänyt suht lyhyinä. Ei mitään ongelmia pysymisessä kummassakaan. Mutta eihän niitä ongelmia ole yleensäkään ollut yksin treenatessa. Nyt siis vaan näitä helppoja toistoja paljon ja sit kohta ennen kuin tulee tosi kylmät ilmat, niin täytyy kysellä, löytyiskö treeniseuraa. Seuraamisen tiiviydessä on edelleen toivomisen varaa. Tunnarikapulan etsiminen heinikosta ei ole maailman kiinnostavin juttu (oliskohan vähäisellä ulkoilulla osansa siihen, että nenä vetäisi muuallekin..), mutta tehdäänhän se, kun mamma kerran sanoo, että nyt haet tai itket ja haet ;-) No ei nyt sentäs. Yleensä ottaen jätkä on tehnyt kauhean kivasti ja innostuneesti, mun mielestä vähän turhan vauhdikkaasti hypähdellen :-D

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Tokopohdintaa

Kun tässä nyt kerran pitää alkaa tokoonkin panostamaan, niin luinpahan tänään sääntöjä, että mitä sitä pitäisi osata.

ALO: tätähän on jo kokeiltu pari kertaa virallisestikin. Edelleen kaikki muu sujuu ihan ok, mutta paikallamakuu on kysymysmerkki. Yksin treenatessa ei ongelmia pitkässäkään ajassa, mutta miten kisoissa menisi, on sitten toinen juttu.

AVO:

paikalla makaaminen: vaatii töitä, ks. edellinen kohta.. Sisällä pysyy ongelmitta, kun menen piiloon, ulkona on kokeiltu sitä, että olen hetken pois näkyviltä.

seuraaminen taluttimetta: ei ongelmia, mutta aina voi parantaa. Tässä viretila tosi tärkeä.

maahanmeno seuraamisesta: sujuu sääntöjen mukaisesti eli myös koiran taakse meneminen onnistuu

luoksetulo: perusteet tehty eli pysähtyy käsimerkistä, mutta tähän asti olen aina heittänyt lelun/namin pysähtymisestä

seisominen seuraamisesta: kuten maahanmeno eli myös koiran taakse meneminen onnistuu

noutaminen: ei ongelmia, yksi Remun vahvoista liikkeistä

kauko-ohjaus: toinen niistä vahvoista

estehyppy: istumista hypyn jälkeen ei ole koskaan kokeiltu, mutta uskoisin tämän onnistuvan hyvin vähällä harjoittelulla

Joten siis summa summarum: paikallamakuut pitäisi saada kuntoon, niin olisimme hyvin pienellä harjoittelulla valmiita myös AVO-luokkaan. Kunhan siis ensin saisi sen ALO1-tuloksen ;-)

Ja koska aina pitää katsoa vielä vähän pidemmällekin, niin pitäähän sitä VOI-luokkaakin alkaa alustaa. Joten katsaus vielä siihen.

paikalla makuu: ks. edelliset kohdat..

seuraaminen: ks. ed. Kaikki kaaviossa mahdolliset kuviot ja kääntymiset ovat tuttuja.

istuminen seuraamisesta: osaa jo nyt

luoksetulo: maahanmenoa luoksetulossa ei varsinaisesti olla harjoiteltu, mutta osaahan tuo käsimerkistä mennä maahan kauempanakin ja liikkeestä. Mutta tämä siis kokonaisuutena tarvitsee treeniä

ruutu: on treenattu ruutuun juoksemista, mutta siinäpä se sitten onkin osaaminen tämän osalta. Ja ihan ei ole tainnut se juokseminenkaan mennä kunnolla perille. Joten tähän siis treeniä..

hyppynouto: noo, tätähän Reemu jo tarjosi toisessa virallisessa kokeessa :-D Nouto ja hyppy ovat Remun vahvuuksia - miksi ei siis hyppynouto?

metalliesineen nouto: nyt tässä on se yksi suuri tyhjä kohta Remun osaamisessa, koska meillä ei ole metallista noutokapulaa. Lusikan se kyllä ottaa suuhun ;-)


tunnistusnouto: yhden tunnarikapulan etsiminen on tosi kivaa, mutta mitään muuta ei osatakaan

kauko-ohjaus: kuten sanottu yksi Remun vahvuuksista. Kaikki asennot onnistuvat käskyllä tai käsimerkillä tai molemmilla.

Tästähän nyt sitten löytyikin enemmän kaikkea kivaa treenattavaa eli tunnari, metalliesineen nouto ja ruutu. Näitä ja paikalla makuuta aletaan nyt sitten treenata. Varsinkin paikalla makuu sopiikin hyvin selkätoipilaan treenattavaksi, joten pitänee nyt sitten ottaa tilanteesta se ilo irti, minkä siitä saa.. Tunnarin ja ruudun opettamiseksi pitää kyllä ensin etsiä hyvät ohjeet, mulla kun ei oikein ole selvää käsitystä, miten niitä veisi eteenpäin nykyisestä osaamisesta. Ja sitten pitää etsiä koiralle motivaatiota, mutta ehkä se into löytyisi vaikeammilla ja vauhdikkaammilla liikkeillä.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Remu feat. Eppu Normaali

Seksiämme tihkuen
tytöt meille hihkuen
lavalla me hilluttiin
reunan päällä killuttiin.
Intervallihaudasta
nousi mies, raudasta
tehty oli nenä tällä
rock'n'rollin ystävällä
Miksi emme sitä
häpeä ja peitä
että teemme pelkkiä lälläreitä
Emme tietenkään siitä paineita ota
arvostamme näet mummojenkin suosiota
Meillä oikeus on olla huoleton.
Peto minussa on
mutta hampaaton
Näin kulutan aikaa
maatessani alla tämän taivaan
josta pilvet tekevät harmaan
sen tiedän, varmaan takana sinisten
silmieni päätäni vaivaan
alla tämän taivaan
kun kuluttelen aikaa, kun kuluttelen aikaa
Jee jee jee
jee jee jee jee jee
Jee jee jee
jee jee jee jee jee
Elämä on parasta huumetta - toisille ainoaa.. 



perjantai 8. lokakuuta 2010

Remu The Neulatyyny

Täällä on nii-in pitkästyttävää..
Tänään käytiin Reemun kanssa fysioterapeutilla. Kolmen viikon lepo ja hiljaiselo kotona oli vaikuttanut selkään positiivisesti ja kuuloon negatiivisesti.. Ei meinannut tulla liikkeiden katsomisesta mitään, kun jätkä kulki vain nenä maassa ja hoitohuoneessakin piti nuuhkia joka nurkka ;-)  Selkä ei ilmeisesti ollut enää kovin hirveästi kipeä (tosijätkät ei kyllä pienestä nyyhki.. eikä vähän isommastakaan sen puoleen), mutta lihakset on jonkin verran juntturassa ja toispuoleisesti. Ilmeisesti kipu selässä on vaikuttanut eniten vasemmanpuoleiseen etujalkaan ja sen ristikkäiseen pariin eli oikealle taakse, ja näiden varominen taas on jumiuttanut erityisesti toista jalkaparia. Oikean takajalan keventämisen olin itsekin huomannut, samoin vasemman etujalan "raskauden" sitä nostettaessa. Vääntelyn ja kääntelyn ja tutkimisen jälkeen Remu pääsi hierottavaksi ja lopuksi myös neulatyynyksi eli siinä jätkä sitten lepäili miehekkäästi akupunktioneulat päässä, selässä ja jaloissa :-D Onneksi on hoitotoimenpiteet tyynen rauhallisesti hyväksyvä koira, ei voi muuta sanoa (huom. ei koske korvien trimmausta ;-) ).

Puuarkkua ei kuulemma tarvitse tämän takia koiralle hankkia, mutta agilityn jatkamista on harkittava tarkkaan. Toko ja mejä käyvät kuulemma oikein hyvin, mutta hyppimisessä nimenomaan alastulo rasittaa etupäätä ehkä liikaa. Toisaalta sitä ei voi tietää, kauanko kaventumaa on ollut: onko se kehittynyt jo aikaisemmin vai tullut nyt jostain. Ja jos on tullut aikaisemmin, niin minkä takia se nyt kipuilee: liian raskaan treenaamisen, jonkin tönäisyn, törmäyksen tms. takia vai syystä x. Siispä päätettiin, että kun kunto saadaan takaisin kohdilleen ja selkä- ja vatsalihakset trimmiin, niin agilitya kuitenkin kokeillaan. Varovaisesti, kevyesti, vähän kerrallaan ja aluksi hypyt minimatalina sekä superhuolellisilla alkulämmittelyillä ja loppujäähdyttelyillä juuri ennen ja heti jälkeen suorituksen. Ja vahditaan silmätarkkana kaikkia mahdollisia kivunmerkkejä. Jos se siltä näyttää, että kipeytyy, niin sitten oli Remun loistelias agilityura tässä. Ei agility sentään niin tärkeää ole, että sen takia kannattaa koira rikkoa lopullisesti. Sitä vaan ihmettelen, että milläs mä nyt meidän terrieriwalesia palkkaan, kun repimisleikit ei ole hyväksi..

Mutta nyt saatiin siis sentään lupa lähteä kunnon kävelylenkeille :-) Ja tokoakin saisi kuulemma jo treenata, ettei koiraparalla pää hajoa samalla kun selkä. Lisäksi ensi viikosta voidaan alkaa pikku hiljaa tehdä jumppatemppuja - ohjeet ja liikkeethän mulla onkin ennestään Romeon peruina..

Pääsenks mä pois, jos oon tosi söpö ja lupaan olla tosi kiltisti?
Vai pitääks ruveta hankalaksi, häh?! Free Remu!

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Potemista

Reemusta tuli nyt sitten häkkikoira. Viikonloppuna/maanantaina vauhti kiihtyi ilmeisesti jo hieman liikaa, ja sohvalle kiipeäminen sai taas viikon tauon jälkeen aikaan vinkumista. Olen antanut jätkän tähän asti tulla sohvalle ja sänkyyn, koska se on tehty rauhallisesti ja yleensä jätkä on sitten viihtynyt hyvin nukkumassa pitkiäkin aikoja. Mutta nyt sitten päätin, että parempi kun ei kiipeillä enää yhtään. Onneksi meillä on iso kahden koiran häkki, joten jätkällä on hyvin tilaa. Tiedä sitten, johtuuko vinkuminen selkärangan ongelmista vai lihaksista, koska lihaksetkin ovat kyllä varmasti aika juntturassa tällä makaamisella.

Ihmeen kiltisti tuo on häkissä viihtynyt, jopa niin kiltisti, että vähän huolestuttaa.. Varsinkin kun on muutenkin ollut aika rauhallinen. Olen kuitenkin yrittänyt muistuttaa itseäni siitä, että itsepä olen sille opettanut, että häkistä ei pääse vinkumalla ja raapimalla pois, ja nyt komentanut heti, jos jätkä on yrittänyt hyppimistä, juoksemista, kuperkeikkoja tai muuta älytöntä. Ja voihan rauhallisuus johtua toki myös pitkästymisestä, johan tässä itseäkin alkaa masentamaan ulkoilutauko.

Fysioterapeutille on aika ensi viikon perjantaille. Siihen on kyllä vielä vaikka kuinka aikaa, mun hermoille tälläinen odottaminen ei sovi yhtään. Eihän sielläkään ihmeitä tapahdu, mutta haluaisin välillä jonkun ulkopuolisen mielipiteen siitä, miltä tilanne vaikuttaa. Itse kun tunnustan olevani jo täysin sokea sille, mikä on normaalia ja mikä epänormaalia käytöstä. Yritän vain hokea itselleni, että ainakaan se ei seiso selkä köyryssä eikä pureskele enää tassujaan (tassujen satunnainen nuoleminenhan on normaalia, eikö?), kaikki jalat näyttäis toimivan ja koipi nousee normaalisti pissatessa (ja pissaaminen on normaalia), ruoka maistuu (vaikka joutuukin nyt syömään Sanin kevytruokaa) eikä se ei välttele mitään tiettyjä asentoja, vaan nukkuu edelleen myös selällään sekä takajalat sammakkoasennossa. Mutta en mä silti sanoisi, että se kunnossa on.

Kovin eri tavalla muuten näytetään hoitavan koirien ja ihmisten välilevyongelmia (kun nyt siis oletetaan, että Remun kohdalla on siitä kyse). Ihmisten hoito-ohjeissa sanotaan poikkeuksetta, että korkeintaan kaksi-kolme päivää saa levätä sängyssä, sen jälkeen on lähdettävä liikkeelle, koska selkä ei lepäämällä parane. Koiria taas hoidetaan viikkokausien pakkolevolla. Toki koirasta on vaikea sanoa, mihin sattuu ja kuinka paljon, eivätkä ne aina (=useinkaan) osaa varoa esim. ulkona, kun nenä vie mennessään. Tuntuu silti aika ristiriitaisilta ohjeilta. Jos joku tietää, miksi näin on, niin voisi valistaa mua. Samaten tiedot kaikista onnistuneesti hoidetuista tapauksista otetaan mielellään vastaan. Netistä kun tuntuu löytyvän vain niitä huonoja esimerkkitapauksia.. Kyllä, vois olla oikein hyvä idea,  että ei googlettas enää yhtään enempää.

torstai 23. syyskuuta 2010

Kisaratavideoita

Tässä muutama menneen kisakauden suoritus (käännetään nyt oikein veistä haavassa..). Tuhannet kiitokset Lotalle ja Lauralle kuvaamisesta! Luvassa siis huitomista, tiukkoja pelastuksia ja paikoitellen aivan surkean onnettomasti myöhässä oleva ohjaajarukka (miksei ne täydelliset radat ikinä osu videolle :S ).

Eka nollarata Tamskin kisoissa 29.7.

Toka rata Nokian kisoissa 11.9. (tulos 10vp)

Kolmas rata Nokian kisoissa 11.9. (tulos 5vp)

Videoiden päätähti makaa tällä hetkellä reporankana sohvalla tassut kattoa kohti. Lepääminen on hurrjan raskasta ;-)

Kisakausi loppui tähän, toivottavasti ei koko agilityharrastus

Remulle määrättiin sitten kahden viikon totaalilepo ja vähintään kuukauden tauko agilitysta. Ja tämä on se vaihtoehto, että kaikki menee hyvin.. Röntgenkuvissa näkyi nivelvälikaventumaa kahdessa nivelvälissä kaula- ja rintarangan vaihtumiskohdassa eli käytännössä siis noin lapojen kohdalla. Röntgenkuvien perusteella ei voi sanoa tarkemmin, mistä on kyse, oireiden ja tuon kaventuman perusteella lääkäri epäili välilevypullistumaa, mutta varmaksi sitä ei voi sanoa ilman magneettikuvausta. Nyt kuitenkin ensin toivotaan, että vaiva menisi ohi levolla ja sen jälkeen fysioterapialla. Jos kahden viikon levon jälkeen on oireeton, niin saa pikku hiljaa alkaa liikuttamaan enemmän. Jos edelleen on oireeton, niin kuukauden päästä voi varovasti kokeilla raskaampaa liikuntaa.

Tilanne on sikäli hyvä, että jätkä on jo hurjasti parempi kuin vajaa viikko sitten perjantaina, omasta mielestään jo ihan kunnossa. Mikä siis käytännössä tarkoittaa sitä, että kahden viikon täyslevosta tulee tooosi pitkä ja vaikea urakka.. Jätkää kun ei saa viedä ulos kuin sen verran, että hoitaa asiansa, eikä sisälläkään saa tehdä muuta kuin maata. Eipä tässä nyt siis auta muuta kuin odottaa ja toivoa, että selkä paranee levolla. Jos jos paranee nyt, niin ei uusi myöhemmin. Mutta onko siitä agilitykoiraksi, niin se jää nähtäväksi.

Mun ei varmaan tarvi kertoa, kuinka paljon harmittaa.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Johonkin sattuu, vaan mihin?

Reemu-Eemelin kisakausi taisi sitten olla tältä erää tässä, jos nyt ei jotain ihmettä tapahdu. Ainakaan sitä ihmettä ei tule tapahtumaan ennen lauantaisia sprinkkumestaruuksia, siitä olen melko varma. Jätkä on viime torstain iltalenkin (lue: iltasäntäilyn) jälkeen kipuillut kaikkea hyppäämistä ja makuulta nousemista. Itse asiassa pariin päivään jätkä ei edes suostunut tulemaan sohvalle eikä sängylle, mikä on aivan ennen kuulumatonta. Ja torstai-iltana ja perjantaina hän ilmoitti olevansa kipeä ja tarvitsevansa haliterapiaa, että niin me sitten istuttiin lattialla.. Nyt useamman päivän levon jälkeen se arvokkaasti kiipeää sohvalle tassu kerrallaan. Jännä vaan, että liikkeissä ei näy mitään kävelyssä eikä ravissa (ja eilen olisi muka voinut vähän jo juoksennellakin tipujen ja hajujen perässäkin) ja kaikkia lihaksia ja niveliä on saanut venyttää ja vääntää ja kääntää ilman reaktioita, diagonaaliseisonta onnistuu, kylkien taivutusvenytykset onnistuu jne, jne. Ainoa, mistä on vinkaissut koskiessa, on toinen etutassu, ensin kun Jarkko otti siitä kiinni kuivausta varten ja toisen kerran kun käänsin koiraa kyljelleen. Että onko vika nyt selässä vai jalassa vai missä? Sitä menemme ihmettelemään keskiviikkona lääkärin ja perjantaina fyssarin kanssa.

Pääasia on, että saataisiin koira kuntoon ja mitään vaikeasti hoidettavampaa tai vakavampaa ei löytyisi, mutta silti harmittaa ihan hirveästi, että nyt jää ensi lauantain sprinkkumestaruudet väliin ja todennäköisesti myös muut lähiajalle suunnitellut kisat. Viimesimmät kisat kun meni varsin lupaavasti ja tuntui realistiselta, että eka luvanolla kakkosista voisi hyvinkin tulla nyt. Lokakuussa alkaa myös Takutien uudet tavoitteelliset ryhmät, ja meidät valittiin Remun kanssa 1/2-luokkalaisten ryhmään. Ja lisäksi itse hypin jo eilen tasajalkaa, kun en päässyt kunnon lenkille, kun enhän mä nyt yksinkään osaa lähteä ;-D  No, kuten sanoin, toivottavasti mitään vakavampaa ei löydy, vaan kyse on vain jostain, mistä selvitään muutaman viikon levolla. Agikentälle ei kyllä uskalla mennä ennen kuin jätkä on 100% kunnossa, meidän Reemu kun ei tunne sitä otetaan ihan rauhallisesti vaan -vaihdetta ;-)

lauantai 11. syyskuuta 2010

10vp ja kaksi melkein nollaa

Ja ne kaksi melkein nollaa siis olivat hyl ja vitonen, joista hylätty rata oli jo lähellä täydellistä ja vitosen rata aivan kamalaa tyyliin pelastus, ups, pelastus, huh, siitäkin selvittiin nippa nappa.. Eli tänään oltiin kisoissa Nokialla, 3 starttia Anne Huittisen tuomaroimana. Kivoja ratoja, joissa kerrankin oli hieman haastetta, mutta myös melkoisen nopeita ja eteneviä ratoja, varsinkin ekana ollut hyppäri.

Hyppäri olikin oikein putkihullun koiran unelma: viisi putkea, joista yksi mentiin vielä kahteen kertaan ja yksi kohta, jossa mentiin putkesta putkeen ja vielä sieltäkin putkeen. Ja siis ihan luvan kanssa :-D Tältä radalta meille hylly okserin jälkeisen kaarteen venyttyä hieman liian pitkäksi, jolloin koira ajautui juoksemaan keppien läpi. Ei siis sinänsä ollut menossa kepeille, mutta lähetin vähän turhan voimakkaasti suoraan eteenpäin okserilla, vaikka rata jatkui loivasti vasemmalle aidan takaakierrolla. En rehellisesti sanottuna edes ollut huomannut etukäteen, että näinkin voisi käydä. Keskityin vain siihen, että okserilla pysyy rimat ylhäällä ja että takaakiertoa ajatellen koira ei käänny liian aikaisin vasemmalle. Muuten loistava rata, hieno jätkä kerrassaan ja mikä nautinto mennä rataa, kun koira on 100% kuulolla, rata nopea ja etenevä jne. jne. :-)

Kaksi muuta rataa olivat agilityratoja. Molemmilla kaikki kontaktit ja meille turhan vaikeaksi osoittautunut okseri. Ekalta agiradalta tulos 10vp, aika -13,34, sijoitus taisi olla 15. Muurin palikat tippuivat ja yksi rima, molemmat Remulle tyypillisiä virheitä ja tyypillisissä kohdissa. Kontaktit hyvät, keinu mun vaatimuksiin ajatellen just ja just hyväksyttävä, mutta sääntöjen mukaan hyvinkin kelpaava. Koira oli edelleen hyvin kuulolla, mutta jonkin verran kuumempi kuin ekalla radalla. Onneksi nyt oli niitä mutkia ;-)

Kolmas rata oli mielenkiintoinen jo sikälikin, että me ei oo koskaan kisoissa menty kolmea rataa. Aiemmin on sen toisenkin suorittaminen kunnialla ollut tuskaista.. No tuloksellisestihan nyt kolmas rata oli paras, vaan ohjauksellisesti.. Huh-huh. No, okei, tuli todistettua, että jopa Reemun kanssa voi pelastella - ainakin sitten kun on pari rataa alla. Tulos kuitenkin siis 5vp, aika -13,10, sijoitus 4. Okserin rima tippui, mutta johan se kaksi rataa olikin pysynyt ylhäällä. Aika hyvin meidän tuurilla, kun sitä jo edellisellä radalla kolautettiin ihan kunnolla.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen. Kolme rataa ei ollut ongelma (ainakaan koiralle) ja nolla oli kaksi kertaa hyvin lähellä. Kierrokset pysyivät kurissa, ja mulla oli kolme rataa mukana koira, joka oli kuulolla (sen sai jopa huutamalla pois väärältä putken suulta!). Ajat loivat edelleen uskoa siihen, että kunhan päästään kolmosiin, niin sertiä voidaan oikeasti tavoitella. Tokalla radalla kun oltiin nyt kolmanneksi nopeimpia ja vikalla toiseksi nopeimpia - huolimatta kaikista niistä pelasteluista, pudonneista rimoista ja ylipitkistä mutkista. Ja tuloksen saaneissa oli myös niitä perinteisesti nopeimpia rotuja. Tuo n. 13 sekuntia alle ihanneajan vaikuttaisi tällä hetkellä meille aika vakiolta nopeudelta, mutta siitä on onneksi vielä varaa kiristää paljonkin. Etenemä siis yleensä aika lähellä tasan 4m/s (ajatella, että tämmösiäkin nykyään lasketaan ja vielä oikein tuloslistoihin merkitään).

Noin, nyt on yritetty ahkerasti positiivista ajattelua. Myönnettävähän se on, että kyllä ne nollat enemmän mieltä lämmittäisivät kuin nämä melkein nollat.. Mutta eiköhän niitä sieltä kohta tule, nyt alkaa olla taas menossa sama hyvä fiilis, kuin silloin kun ykkösen nollat tulivat peräjälkeen. Nyt on myös löydetty meille sopivat kisarutiinit, millä sekä kartturi että koira lähtevät radalle sopivan keskittyneesti ja oikein valmistautuneena. Ja paitsi, että radalla oli kiva olla, niin radan ulkopuolellakin oli mukavaa. Paikalla kun oli omien seurakavereiden lisäksi Terhi&Börje, jotka olivat aamulla nousseet kakkosiin sekä Saija&Nana, jotka olivat nousseet viikko sitten. Varsin mukava walesiedustus siis :)

perjantai 10. syyskuuta 2010

Remu-Eemelin syyskesäntouhuja

Reemu-Eemeli on koko kesän vahtinut ahkerasti kasvimaata ja satoa on tullut mukavasti:

Kyllä kelpaa nyt olla ylpeä ;-)

Remu on hoitanut myös omenoiden karsimista, etteivät vaan oksat katkea painosta :-D

Välillä pitää vaihtaa vapaalle, silloin meno on varsin villiä..

 Aina ei edes pysy jalat maassa. Mikä ei varmasti jätkän tunteville tule yllätyksenä..

Onni on oma piha, mitä vahtia..

.. kun vaan ohi joskus kulkis joku vahdittava  ;-)

tiistai 7. syyskuuta 2010

Oikea noutava lintukoira

Reemu-Eemeli suorittamassa velvollisuuksiaan noutavana koirana kyyhkyjahdissa:




Työnjako sujui hienosti: Jarkko kävi hoitamassa kyttäämisen ja  ampumisen ja soitti sen jälkeen minut ja koiran paikalle etsimään linnut. Ekan tipun paikka oli tiedossa, joten ei muuta kuin koira istumaan ja etsi-käskyllä ja käsimerkillä oikeaan suuntaan. Ja suureksi yllätyksekseni Reemuhan teki juuri niin kuin piti. Nenä maahan ja reipasta siksakkia eteenpäin. Ja kun tipu löytyi, niin kunnolla suuhun ja hei-kato-mamma-mitä-mä-löysin-eiks-oo-hieno-mä-tuon-sen-sulle. Toinen lintu olikin hieman haastavampi, koska ei ollut ihan varma, että osuiko siihen edes ja missä se on. Mahdollinen paikka oli tietysti suunnilleen tiedossa, mutta täytyypä sanoa, että kyllä tuli koira tarpeeseen. Aika pusikossa lintu oli, ja hienosti jätkä sen löysi ja toi ojan yli pellolle.

Herra Ritari ja Etsivä Remu-Eemeli on siis nyt todistanut kykynsä tällä saralla ja me oltiin molemmat oikein tyytyväisiä koiraan (ja koira itseensä..). Jarkon ei tarvinnut rämpiä pusikossa ja mun ei tarvinnut koskea lintuihin ;-) Nyt on kokeiltu etsimistä ja noutamista tositilanteessa onnistuneesti, parin viikon päästä kokeillaan yhdistää sitä ylösajoon kanalinnustuksessa.

maanantai 30. elokuuta 2010

Leviää kuin Jokisen eväät

Nyt tuntuu, että meidän osaaminen agilitykilpailuissa alkaa hajota ihan käsiin. Lauantain kisoihin mentiin vaatimattomalla tavoitteella yrittää parantaa tähän mennessä parasta kakkosten tulosta eli 20vp. Ei kuulosta mitenkään mahdottomalta, vai mitä? Aivan, ja tulokset ta-daa: hyl ja 30vp.. Tosin täytyy sanoa, että eka rata oli oikeesti hyvä ja erityisesti hyväntuntuinen. Rauhallista, varmaa, tarkkaa jne. Kolmanneksi viimeiselle esteelle, jossa mulle tuli kyllä ihan täys lipsahdus, ja unohduin johonkin, unohdin myös ohjata (oikeastaan videolta näkee, että johonkin päin sitä kyllä ollaan ohjaavinaan..) ja koirahan otti sitten kiltisti sen, mikä loogisesti oli nenän edessä. No, vitonen oli jo alla, että ei siihen nolla menny, mutta olishan se ollut parannusta tulokseen ja nopealla vitosella olis tod.näk. myös päässyt palkinnoille. Tokasta radasta ei oo kauheesti puhumista, paitsi että olisi pitänyt ottaa keinu uusiksi. Ja ottaa itse rauhallisemmin, olla huitomatta ja antaa Reemulle tilaa.

Linkit videoihin:

A-rata

B-rata

Kiitos taas kerran Riikalle videoista! Remu lähettää sertionnitteluterkut Ronjalle, riehutaan taas ens kisoissakin - jos nyt joskus päästään kolmosiin teidän seuraksi.

Jäin hetkeksi vielä katselemaan kolmosia, ja täytyy sanoa, että kolmosissa on niin paljon kivempia ratoja. Ja oikeesti sellaisia, mitä me on enemmän treenattu. Oon ollu kyllä sikäli vähän pettynyt näihin kakkosen ratoihin, millä on oltu, että ne edelleen jatkaa ykkösistä tuttua luukutussuoraa, mikä ei oo meille ollenkaan hyvä. Miks ihmeessä me edes harjoitellaan takaakiertoja, välistävetoja jne. kun ei niitä ikinä pääse oikeesti käyttämään radalla. Eikä esittelemään koiran hienoa irtoamista ja teknistä taitavuutta. Ja mä oon parempi keskittyyn silloin kun vähän enemmän haastetta radassa ja joutuu koko ajan olemaan tarkkana. Haluaa vaikeampia ratoja!

Nyt treenaamme kaksi viikkoa hyppyjä, keinua ja erit. ohjaajan osalta keskittymistä rataan, ja sitten katsotaan Nokian kisoissa, josko tulokset edes vähän paranisivat.

maanantai 23. elokuuta 2010

Hiirijahtia ja agilitya

Suuri Metsästyskoira Sani aloitti jahdin heti metsästyskauden avauspäivänä. Raahasin vastahakoisen neidin puoliväkisin lenkille (okei, kuka hullu nyt lähtisikään lenkille juuri kun ruoka on laitettu kuppiin odottamaan). Takaisin tullessa Sanille oli ilmeisesti tullut jo aivan huutava nälkä, sillä yhtäkkiä se hyppäsi ojaan ja saman tien takaisin tielle. Hiiren häntä roikkuen suupielestä.. Ja jollen olisi vaatinut koiraa luopumaan saaliistaan, niin olisi kyllä mennyt myös kurkusta alas. Kävi kyllä niin näppärästi, että hieman tulee mieleen, että onkohan neiti harjoitellut hommaa useinkin.. Pupujahtia odotellessa hiirilläkin voi siis harjoitella. Ainakin jos on kova nälkä ;-)

Reemun kanssa käytiin korkkaamassa kakkosten kisat Valkeakoskella eilen. Meillä oli kaksi starttia Johanna Wütrichin tuomaroimana. Kivoja ratoja, meidän suoritukset vaan eivät olleet kovin häävit. Ekan radan pilaaminen menee Remun piikkiin, toinen mun. Ekalla jätkä varasti lähdöstä ja eka rima tippui siinä hässäkässä. Oli kuulemma kauniisti hiipinyt ja kytännyt, että sanooko toi mitään. No sehän on wannabe-bordercollie ;-) Tarinan opetus numero 1: älä jätä koiraa selän taakse lähdössä kisoissa, vaikka se treeneissä onnistuukin. No, sitten päästiin neljännelle esteelle, joka oli A. Jätkä loikkasi A:lta alas ilman ajatustakaan pysähtymisestä. Otti kyllä kontaktin, eikä karannut eteenpäin väärälle (eikä oikeallekaan) esteelle. Mutta olin päättänyt etukäteen, että nyt pienetkin sikailut pois, että saadaan sama ote kisaradoille, mitä treeneissäkin on, joten A uusiksi, kaunis pysähdys kunnon odottamisen kanssa, kehut ja suorinta tietä ulos kehästä.

Tokalla radalla jätin koiran aika kauas ekasta hypystä ajatellen, että vaikka se vähän nousisikin ja tulisi eteenpäin, niin pystyn vielä kieltämään ja käskemään uudelleen istumaan. No, tämä ei ollut hyvä idea. Reemunen kun otti askeleen ja hyppäsi ilman mitään toivoakaan, että eka rima pysyisi ylhäällä hypättäessä siltä matkalta ilman vauhtia.. Tarinan opetus numero 2: älä jätä koiraa liian kauaksi ekasta hypystä. Keppien sisäänmenoon oli turhan paljon vauhtia putkesta tultaessa, eikä jarrut toimineet tarpeeksi nopeasti. Sisäänmenokulma olisi ollut hyvä, mutta mun olisi pitänyt tajuta olla himmaamassa koiran vauhtia heti putken suulla. Loput 10 virhepistettä tuli sitten rimoista, kun joku huitoi.. Käsi alas, koira alas. Näin se vaan menee. Eli tarinan opetus numero 3: älä hosu äläkä huido. Tuloksena siis 20vp, sijoitusta en tullut katsoneeksi. Jälkimmäisellä radalla kontaktit - tosin keinua lukuunottamatta - olivat hienot, erityisesti puomin oli varma ja napakka.

No niin, jos ensi lauantaina muistan nämä kolme asiaa: koiraa ei saa jättää lähdössä selän taakse, eikä liian kauaksi ekasta esteestä, enkä minä saa huitoa ja hosua, niin tulokset varmasti parantuvat. Ja keskiviikkona kertaamme kontakteja.

lauantai 14. elokuuta 2010

Kaikista parhain ja nopein

Kaikista parhain ja nopein ja hienoin ;-) agiliitokoira Remu-Eemeli nousi tänään kakkosiin kolmannen nollavoiton myötä. Ensimmäinen tuli vasta reilu kaksi viikkoa sitten, toinen tasan kaksi viikkoa sitten ja kolmas nyt sitten tänään oman seuran kisoissa kotikentällä. Tuomarina oli Sisko Pulkkinen. Ihanneaika oli 52s, jonka alitimme reilusti ajan ollessa 36,85s eli aikavirhettä -15,15. Alussa tuli turhan pitkä kaarros kakkoselta kolmoselle (n.90 asteen kulma) ja keinulla - tai oikeastaan sen jälkeen - meni aikaa, kun en ollut varma tuliko lentokeinu vai ei (jonka olisin korjannut, jos olisi ollut), hieman siinä pyörittiin, mutta jatkettiin kuitenkin virheettä. Loppurata menikin oikein hyvin, puomin ja A:n kontaktit olivat upeat, eikä pienintä ajatuksen poikastakaan väärälle esteelle. Kummallakaan.


Tämän vuoden tavoite agilityn osalta on nyt sitten täytetty. Se kävi oikeastaan nopeammin ja helpommin kuin odotin. Pitäisiköhän sitä heittäytyä ahneeksi ja asettaa vielä uusi tavoite? Kisoja kun vielä riittää tälle syksylle. Ehkäpä yksi luvanolla kakkosista? Tai kaksi? Tai.. No, ainakin aiomme keskittyä treenaamaan keinua, koska vaikka siltä ei ole virheitä tullut, niin nykyinen suoritustapa ei ole mitenkään hyvä. Ensi viikonloppuna päästään heti kokeilemaan, kuinka kakkosen radat meiltä sujuvat.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Lyhyttäkin lyhyempi kisaraportti

Eilisistä kisoista ei sen enempää kommentoitavaa ole kuin, että tiedetään taas mitä tullaan treenaamaan.. Ja heti tänään. Lauantaina sitten kisoihin kotikentälle.

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Toinen nollavoitto ja kolmaskin nolla hilkulla

Tänään kisasimme Orivedellä kaksi starttia, molemmat taas agilityratoja. Tuomarina oli Johanna Wütrich, jonka radoista olen ennenkin tykännyt. Molemmat radat olivat tänään varsin suoraviivaisia ja hyviä ykkösen ratoja. Ekalta radalta meille tuli taas sellainen melkein-nolla. A:n jälkeen oli suorassa linjassa pituus ja putki. Jätkä hyppäsi pituuden huonosti ja hipaisi vikaa pituuden palikkaa, ja koska meillä ei näissä ole koskaan tuuria, niin tottakai se kaatui. Ehkä hieman hätäilin A:lta lähdön kanssa, olisi vain pitänyt lähettää eteenpäin ja seurata itse perässä, kun ehtii ;-) Loppusuoralla olleelta puomilta jätkä päätti sitten lähteä tervehtimään tuomaria, ottaen kuitenkin kiltisti ensin alastulokontaktin. Onhan me tietty joskus kerran tai kaksi oltu ko. tuomarin pitämässä koulutuksessa, että onhan se toki tuttu juu..

Tokat radat on meillä tosiaan ollu hieman ongelmana, mutta ei tänään pahasti. Vaikkakin täytyy tunnustaa, että ehkä radan suoraviivaisuus oli se, mikä meidät pelasti, koska en kyllä voi sanoa koiran olleen 100% käsissä radan alussa. Nopea ja ennen kaikkea oikea rata kuitenkin, ja näyttikin kuulemma hyvältä :-)

Kaiken kaikkiaan olen tämän päivän suorituksiin todella tyytyväinen. Kokonaisuutena ehdottomasti meidän tähän asti paras kisapäivä. Ja Remulla oli superkivaa, kun agilityn lisäksi pääsi vielä leikkimään Ronja-kaverin kanssa.

torstai 29. heinäkuuta 2010

1/3 saavutettu!

Eli tulihan se sieltä se eka nolla :D ja vielä komeasti voitolla 46 koirakon luokassa. Tosin onneksi suorituksesta ei jaeta tyylipisteitä tässä lajissa.. Video saattaapi mahdollisesti ilmestyä tänne jossain vaiheessa, joten siitä voi sitten jokainen itse arvioida. Esteet joka tapauksessa mentiin oikeassa järjestyksessä, oikealla tavalla ja ihanneajan alittaen, joten 1/3 tämän vuoden agitavoitteesta on saavutettu.

Toka rata olikin sitten melkoista kaahaamista ja räiskimistä, tuloksena HYL A:lta, kun otatin alastulokontaktin uudestaan. Nää tokat radat on nyt muodostunut ongelmaksi, sillä kierroksia on aivan liikaa. Tarttis varmaan tehdä jotain.. Tosin tälläkin kertaa kontakti muhun ennen radalle menoa oli suorastaan loistavaa, seuraaminen tosi tiivistä yms. Noo, mietiskellään asiaa, ja kokeillaan lauantaina uudestaan.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Kuulumisia

Blogissa on ollut aika hiljaista viime aikoina, sillä en ole paljon koneella ehtinyt enkä jaksanut olla. Nyt siis pikapäivitys viime viikkojen tapahtumiin. Agirodun jälkeisellä viikolla olimme keskiviikosta sunnuntaihin sprinkkuleirillä Punkalaitumella. Remun leiri meni taas pitkälti häkkeillessä minun hyöriessä järjestelyhommissa. No, oli kyllä niin lämpimät ilmat, että eipä sitä nyt kauheesti olisi jaksanutkaan treenata, ja sunnuntain iltapäivän agitreenit jätettiinkin ihan suosiolla väliin lämpötilan ollessa varjossa noin 30 astetta plussan puolella. Huh hellettä. Jotain kuitenkin tehtiin: olimme Reemusen kanssa perjantaina Timo Rannikon agikoulutuksessa ja lauantaina jatkettiin samaa lajia Tero Strömbergin ohjauksessa. Saimme molemmista hyviä vinkkejä ja radat olivat haasteellisia ja mielenkiintoisia. Varsinkin Rannikon suosima ohjaustyyli sopi meille. Osallistuin lisäksi lihashuoltoluennolle, jossa tuli mukavasti vanhan kertausta uusilla asioilla höystettynä. Ja ihan kivaa taisi Remullakin olla vähäisestä ohjelmasta huolimatta, sillä olihan jätkällä huoneessa viihdytettävänä kaksi nuorta walesineitoa. Ritari Reemu huolehtikin esimerkillisesti rinsessoistaan ;-D

Leiristä toipumiseen meni taas oma aikansa, mutta mennään taas ahkerasti. Tässä viime päivinä on ehditty normaalien töissä käymisten ja lenkkeilyjen lisäksi mm. käydä hierottavana (Remu, en minä valitettavasti..), jäljestää yksi mejäharjoitusjälki (juu, ei mennä vieläkään kokeeseen..), mökkeillä yhdistettynä mattojen pesuun ja mustikoiden poimimiseen (ja Remun kohdalla myös ahkeraan uimiseen) ja käytiinpä eilen agitreeneissäkin. Reemu oli hieno pieni agiliitokoira. Mentiin aluksi Jalosen mm-joukkuekarsintarataa. Ykkösen koirakoksi se sujui ällistyttävän hyvin meiltä.. Muutenkin olin koko treenien ajan koiraan taas kerran oikein tyytyväinen. Käännöksetkin sujuivat varsin mallikkaasti, kun olin itse hyvin mukana ennakoiden. Ensi viikolla onkin sitten kahdet kisat eli yhteensä 4 starttia. Toivottavasti niistä tulisi vihdoin se eka nolla viralliselta radalta.

Lintukoira on myös harjoitellut itsenäisesti lintujen etsimistä ja noutamista. En tiedä, mikä ympäristön pikkutirppoihin on iskenyt, mutta jonkun verran niitä on nyt löytynyt kuolleina pihasta. Reemu niitä sitten ystävällisesti keräilee ja tuo näytille. Yksikin aamu säikähdin, kun yht´äkkiä olohuoneen matolla oli kuollut rastas (ja ylpeä noutava lintukoira :D). Että tälläistä maalaiselämää.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Agirotuvideo

Tässäpä tätä nyt, huitomista ja hosumista :-)

Agirotujoukkuesuoritusvideo

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Kukkoilevat kanankarkoittimet Agirodussa

Eilen oltiin Agirodussa joukkuekisassa. Yksilökisat jäi harmittavasti väliin, kun jouduin olemaan töissä myös lauantaina. Meidän walesijoukkueen nimi oli Kukkoilevat kanankarkoittimet, ja se siis koostui neljästä nuorehkosta walesiuroksesta ohjaajineen: Terhi & Börje, Sanna & Wade, minä & Remu ja Hanna & Tessu. Joukkueen sijoitus oli 53., tulos 7:23,19. Onneksi päästiin kisaamaan heti aamusta, päivä oli kyllä todella helteinen ja Teivossa ei juuri mitään varjoa ollut. Kisaavien rata oli vaikeampi kuin ykkösten radat: takaakiertoja, tiukkoja vientejä, suoria jne. Ei kuitenkaan mikään mahdoton, on me treeneissä vaikeampiakin menty. No, treenit on treenit ja kisoissa se on aina vähän eri juttu.

Reemu-Eemeli oli aika kierroksilla ja kolmas lähtövuoro ei yhtään asiaa auttanut. Lähdössä hieman tuhraantui aikaa, kun en uskaltanut koiraa viedä kovin aikaisin lähtöpaikalle. Mutta suoritus oli nopea, hyvä ja ennen kaikkea nollatulos! Koira oli kohtalaisesti kuulolla, vaikka kyllä se meno vähän sellaista hosumista mun mielestä oli, varsinkin multa, ja kontaktit olisi voinut ottaa nätimmin (siinäkin taisin itse suotta hosua). Mutta nolla siis kuitenkin, mikä antaa toivoa siitä, että niitä nollia tulisi nyt sitten yksilökisoissakin. Pienestähän se on ollut kiinni nyt viime kisoissa. Ehkä meille sopii paremmin tälläiset radat, joilla on ohjattava koko ajan ja joissa on enemmän käännöksiä yms. Vaikka ei ne käännökset silti aina kovin nätisti mene :-D

Rimatkin pysyi kaikki ylhäällä. Sen eteen on nyt tehty työtä, ja itse asiassa se on aika paljon musta itsestäkin kiinni. Toki koira voisi olla parempi hyppäämään, mutta minkäs teet, kun toisella on bordercollietyyli, niin sit pitää itse vaan osata ottaa se huomioon. Siis: älä hosu äläkä huido. Ja tarkoitus oli muuten jo eilen jättää hyppykäskyt pois, mutta ihan luonnostaan ne silti tuli :-D No, tätä puolta on vielä itse harjoiteltava aika paljon. Video tulee myöhemmin. Keskiviikkona lähdetään loppuviikoksi sprinkkuleirille. Luvassa talkoohommia ja agilitya: osallistumme sekä Timo Rannikon että Tero Strömbergin koulutukseen.

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Elämä on.


(ekan kuvan on ottanut Jussi Kauppinen, muut Kirsi Kangasmaa)

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Mitäs me SM-kisoihin osallistuneet :-)

Osallistuttiin tosiaan Reemun kanssa koirauinnin SM-kisoihin Takut Uimateam -joukkueessa viime sunnuntaina. Kyllähän agiseurassa nyt vesipetojaosto pitää olla ;-) Joukkueessa olivat Remun lisäksi nahkalassie Uma ja bortsu Jake. Kiinnostuneille hieman esittelyä lajista. Sääntöjen mukaan joukkueessa on siis kolme koiraa, joista yksi ui kaksi matkaa - ensimmäisenä ja viimeisenä. Uintimatka on 50m, joka suoritetaan hypäten veneestä ja uiden siitä rantaan. Jos koira ei itse hyppää, sitä saa avustaa (eli siis suomeksi sanottuna heittää sen veteen), mutta siitä menee aikasakkoa. Yksinkertaista, eikö totta. Tässä sama vielä kuvina (kuvat on ottanut Jussi Kauppinen, iso kiitos hänelle!).

Kunnon riehutukset alkuun

Sitten koira venhoon..

 .. veteen .. 

..ja rantaan.

Ja sit ravistellaan..

.. ja ravistellaan..

.. ja vielä vähän ravistellaan.

Takut Uimateam: Kaisa ja Remu, Milla ja Uma sekä Sanna ja Jake

Remun oli alunperin tarkoitus uida vain yksi osuus neljästä, mutta koska aloittajaksi ja ankkuriksi ajatellulla Umalla oli lihakset hieman jumissa, niin Reemu herrasmiehenä hoiti raskaimman homman. Ja hoitikin ihan hyvin, tasaisesti ja varmasti kahteen kertaan hieman alle minuutin ajoilla. Ja yllätys, yllätys, hyppäsi ihan itse veneestä ;-) Meidän joukkueen sijoitus oli 12., kisassa oli mukana 16 joukkuetta. Sijoitus olisi ollut aika paljon parempi ilman aikasakkoa, joka tuli siitä, kun heitin Jaken veneestä veteen. Jake kun ei ollut ikinä aikaisemmin hypännyt veneestä ja 50m matka rantaan tuntui vasta vuoden vanhasta koirasta selvästi liian pitkältä, että olisi voinut itse hypätä. Varsin nopeasti se uinti kyllä sitten sujui, kun alkuun pääsi. Kaikki meidän joukkueen koirat olivat siis varsin nopeita uimareita, taisi Uman aika olla peräti 7. nopein kaikista kisaan osallistuneista koirista. Ja suurin osa muissa joukkueissa olleista taisi olla vepeä harrastavia..

Eli kivaa oli, ehkä ensi vuonna mennään sprinkkujoukkueella?

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Tulosvarmuus lisääntymään päin

Tänään Riihimäellä kaksi starttia ja kaksi tulosta. Eka kerta, kun saadaan kaksi tulosta samana päivänä, joten on syytä olla tyytyväinen, vaikka agiradan vitonen harmittaakin aikas paljon. Yksi rima tippui, ensin siihen kuulemma ehkä kolahti kynsi tms. ja sitten häntä veti riman alas. Kiirehdin ehkä itse liikaa siinä edellisessä käännöksessä ja jätkälle tuli kiire. Muuten hieno rata, molemmilta. Ja itsellä oli tosi hyvä fiilis ohjata, eikä tuntunut kiireiseltä tai hätäiseltä. Tokalla radalla enemmän kaahotusta, mutta ei pahasti, hanskassa oli kyllä hyvin. Ohjasin liian tiukasti kepeille (tai sanotaan, että koira kääntyi edelliseltä hypyltä paremmin kuin olin odottanut..), jolloin Reemu meni tokaan väliin. Korjasin huonosti, siitä vielä vitonen. Ja kolmas vitonen muurilta, muutama palikka tippui. Ihan hyvä päivä siis tuloksellisesti ja muutenkin, oli mukavaa seuraa, eikä sääkään ihan niin paha kuin etukäteen vaikutti. Seuraavat agikisat ovat ikävä kyllä vasta heinäkuun lopussa. Huomenna sitten uidaan.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Erikoisnäyttelemistä

Remu kävi tänään Karkussa springerspanieleiden erikoisnäyttelyssä. Tuomarina oli Debra Roberts Iso-Britanniasta. Tuomarilla oli ihan mukava linja, sekä EH:ta että ERI:ä jaettiin. Remu esiintyi valioluokassa, sai ERIn ja sijoittui kolmanneksi. PU-kehässä ei sijoituksia enää tullut. Nyt olin jätkän esiintymiseen tosi tyytyväinen. On sen liikkuminen vaan heti parempaa, kun on ulkonäyttely ja muu alusta kuin matto. Muutenkin oli draivia koko koirassa, ilmeisesti loppuviikko on ollut koiran mielestä tosi tylsä, kun näyttelytkin kelpaa aktiviteetiksi.. Samoin jossain vaiheessa jatkuvaa ollut turha toisten urosten kyttääminen ja rähinöintiyritykset olivat (edelleen) mennyttä. Ja muutama kiva ihminenkin löytyi, jotka rapsuttelivat Reemusta (joka kyllä rynni niiden syliin aika häikäilemättömästi). Käyttäytymisestä siis kaikin puolin Remulle 10+. Arvostelu oli seuraavanlainen:

Well proportioned 3 year old dog. Good neck and shoulders and would be further displaced by removable of access coat. Good ribs. Good topline. Well boned through out. Cover the ground with ease. 

Mitähän mahtaa tarkoittaa access coat, tietääkö kukaan?

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Lisää ohjelmaa uintimaisterille

Jotta ei kotona tarvitsisi olla, niin kalenteri vaan täyteen. Remu osallistuu 13.6. Takutien joukkueessa koirauinnin SM-kisoihin. Tarkoituksena on hypätä veneestä ja uida mun luokse rannalle 50 metrin matka. Kuulostaa helpolta uimamaisterille, saa nähdä kuinka ohjaajan vaativa houkuttelijan homma onnistuu filosofian maisterilta ;-)

Kiireinen viikko, onneksi

Kyllä on kotona kovin hiljaista, kun ei kukaan komenna päästämään ulos tai sisään, antamaan ruokaa tai herkkuja, leikkimään, rapsuttamaan, opettamaan temppuja tai tekemään edes jotain. Noista kahdesta kun ei sellaiseen ole. Sania ei kiinnosta ja Remu on tyytyväinen, kunhan se saa olla lähellä. Vastaanottokuorokin on riipaisevasti yhtä ääntä vajaa. Täytyy sanoa kiitokset seurallemme Takuille siitä, että olen viettänyt viimeiset kolme iltaa kentällä n. 17-22, ei ole tarvinnut kotona olla (ja työtkin alkoi, niin ei ole tarvinnut olla päivälläkään). Muussa tapauksessa se olisi harmittanutkin, mutta nyt olen ollut siitä vain iloinen.

Tiistaina käytiin ottamassa Remun kanssa kaksi starttia ilman mitään tavoitteita. Tuomarina oli Johanna Wütrich. Agiradalta tuloksena 5vp, aika -14,59 (ia. 53s.), sij. 8. Eka rima tippui, ei muita virheitä. Keinu oli kyllä musta sillä hilkulla, ettei ollu lentokeinu. Muut kontaktit onnistui hyvin, varsinkin puomin oli oikein hieno. Kuulemma hätäilin taas turhaan lähdössä, ja näin olikin. Ja koiran voisi myös kuulemma jättää aika paljon kauemmaksikin. Muutenkin rata oli kyllä aika kaahottamista, mutta eipä silti virheitä tullut sen enempää. Ja aika oli muuten nopeimpien joukossa. Tokalla radalla, joka oli hyppäri, otin lähdön rauhallisemmin ja meno oli kuulemma muutenkin hallitumman näköistä (ja myös tuntui siltä). Mutta taas se oli se kirottu neljäs este, mistä tuli hyl. Tällä kertaa se oli putki. Ja ei, koira ei mennyt väärään päähän putkeen, vaan se tuli väärästä päästä ulos.. En kyllä vieläkään ymmärrä, mikä siinä meni vikaan. Reemu säntäsi hyvin, suoraan ja lujaa oikeaan päähän putkea, minä siirryin valmiiksi oikeaan paikkaan ja asentoon ohjaamaan seuraavana olleille kepeille, ja kas koira tuleekin sieltä mun takaa ja säntää kepeille (ja hienosti ja lujaa ekaan väliin ja siitä pujottelemaan). Kuinka se siinä vauhdissa pystyikin, iso koira, kääntymään niin nopeasti putken sisällä? No, näitä sattuu. Siihen siis se rata. Muurilla tuli vielä jotain häikkää, kun Remu kääntyi väärään suuntaan (leikkasin takana), mutta muuten taas nopea ja sujuva rata.

Oman seuran kisoissa on kiva kisata, kun saa kommentteja jälkikäteen ja aina on joku omasta ryhmästä paikalla, tai kuten nyt niin kouluttajakin oli. Joskus se toki ärsyttääkin, kun itsekin tietää, että ei olisi pitänyt tehdä niin kuin teki ;-) Mutta varsinkin ne positiiviset kommentit lämmittää mieltä, vaikka olisi mennyt huonostikin. On se munkin mielestä aikas upea agikoira, kiitos vain :-) Ilmoitin meidät Riihimäelle viikon päästä kahteen starttiin. Sitä ennen olisi Karkun erkkari, jota varten pitäisi jossain välissä jaksaa ja ehtiä trimmata ja pestä koira. Tänään on iltavuoro ja huomennakin työpäivä, että saa nähdä, kuinka käy..

maanantai 31. toukokuuta 2010

Kuinka voi olla niin, että ei ole Romppua?

11 vuotta on pitkä aika elää yhdessä ja silti liian lyhyt. Romeo oli mun kanssa koko sen ajan, mitä olen ollut aikuinen. Monessa mukana ja veti myös moneen uuteen mukaan. Mun ensimmäinen koira, joka opetti paljon - hyvässä ja pahassa. Kaunis, kovaääninen, silkkiturkki. Kaikessa ärsyttävyydessäänkin niin rakastettava. Monilta luonteenpiirteiltään niin mun kaltainen. Ystävä ja perheenjäsen. Rakas pieni luppakorvainen pystykorva. Vaikea uskoa, vaikea ymmärtää, että Romppua ei enää ole. Kuinka niin voi olla?

Vaikka jonkinlaisia vanhuuden vaivoja jo olikin, niin en olisi uskonut lopun tulevan jo nyt ja näin äkkiä. Ja vaikka tähän asiaan oli yrittänyt valmistautua jollain tasolla jo vuosia - joskushan se väistämättä eteen tulee aina, ei sitä välttääkään voi - niin silti, silti miten tämä voi olla näin vaikeaa kestää. Perjantai-iltana tilanne näytti huonolta, mutta ei toivottomalta. Sunnuntaiaamuna ei enää ollut vaihtoehtoja. Tai olisi ollut, mutta mikään niistä ei ollut koiran parasta ajatellen hyvä. Se ainoa oikea päätös oli päästää Romeo sinne, minne koirat tämän elämän jälkeen menevät, niin paljon kuin se itseen sattuikin. Se olisi ollut jokatapauksessa edessä, kyse oli korkeintaan päivistä ja koiran niiden myötä kokemasta tuskan määrästä. Ja taisi tuo olla jo menossa itsekin. Ikävä on vaan kova. Elämä jatkuu, ennen pitkää, rakkaiden muistojen kera. Mutta vielä on aika surra.

Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.

(tuntematon)


sunnuntai 30. toukokuuta 2010

lauantai 29. toukokuuta 2010

Huonoja uutisia

Meillä ei Remun kanssa ole tuuria näissä agilitykisoihin osallistumisissa, sillä varmaan kohta puolet starteista, joihin olemme ilmoittautuneet, on jouduttu jättämään väliin. Niin myös tämän päiväiset Nokian kisat, josta oli tarkoitus saada se eka nolla.. Vietin eilisillan Romeon kanssa eläinlääkärissä, diagnoosina maksan vajaatoiminta. Romppu sai kaksi pussia nestettä, kuusi piikkiä erilaisia lääkkeitä, neljää eri lääkettä kotiin mukaan sekä energiatahnaa ja  erikoisruokia, joita nyt sitten syödään niin paljon kuin kurkusta saadaan alas menemään - vaikka väkisin. Ja korkeintaan parin tunnin välein ympäri vuorokauden. Tämä viikonloppu nyt näyttää, lähteekö paranemaan vai ei. Tilanne ei ole toivoton, mutta ei hyvä, ei ollenkaan.

Remu-parka järkyttyi kamalasti, kun tulimme takaisin. Pieni hoitajaspanieli olisi huolestuneena halunnut tutkia ja hoitaa Romeota, joka näytti heti hampaita, että mene pois. Ilmeisesti stressireaktio sairaalta ja sairaalalta haisevaan kaveriin oli hyvin voimakas, koska jätkä oksensi kaiken iltaruokansa pian sen jälkeen, kun olimme tulleet kotiin. Ja koko yö oli jatkuvaa piip-piip -vinkunaa, kun koirat oli pakko laittaa eri tiloihin, että Romeo sai nukkua.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Helsingin näytelmässä

Tänään teimme Remu-Eemelin kanssa päiväreissun Helsingin jäähalliin Aptus-showhun. Reemuhan ei näytelmistä juuri perusta, kuten varmaan kaikille alkaa olla aika selvää.. Tänään oli onneksi hieman parempi päivä, eikä liikkuminen ilmeisesti ollut aivan löysää lenkkeilyä. Mutta itse jäin kyllä edelleen kaipaamaan esiintymiseen iloisuutta. No, olisin minäkin kieltämättä ollut mieluummin esim. Riihimäellä agikisoissa, että koirahan vain heijastaa mun asennetta ;-) Tuomarina waleseilla oli Jenny Miller Iso-Britanniasta ja koiria oli ilmoitettu (vain) 13. Remu sai ERIn ja sijoittui valioluokassa kolmanneksi. Sen enempää sijoituksia ei tullut eli meidän homma oli aikas nopeasti hoidettu. Arvostelu oli seuraavanlainen:

Fraction on the big side, gives impression of being a little long on the stands, but is nice to go over. Good head, eye colour could be darker. Enough neck. Good depth and rib. Could do a litter better upper arm and I´d like to see better second thigh. Well coated & presented. Moves soundly but is indined to short stride. 

"Töiden" jälkeen vähän shoppailtiin ja käytiin ulkona reippailemassa ennen kotiinlähtöä. Seuraava näyttely onkin sitten parin viikon päästä Karkun erikoisnäyttely. Sen jälkeen seuraavaa saadaankin odottaa loppuvuoteen tai jopa ensi vuoteen. Kotona oli kiva antaa pikaisesti kyytiä uudelle kanalle ennen totaalista ja pikaista sammumista sohvalle.





Ja vielä otos kera liikkuvan kuvan ja äänen: http://remueemelin.kuvat.fi/kuvat/MVI_6195.AVI

Ennen Karkkua ehditään kuitenkin käydä kaksissa agikisoissa. Sen lajin osalta tulostavoitteiden saavuttaminen tänä vuonna tuntuu huomattavasti realistisemmalta.. Tosin vähän vaihtelevaa meidän meno on vieläkin. Keskiviikon treeneissä jätkä oli todella hyvä ja itsekin olin hyvin mukana, joten treenien jälkeen oli tosi loistava olo. Radat olivat viikonlopun kisaradoista mukaillut tyyliin ryhmäläisten kootut hankaluudet, vaikka ei ne meille enää silloin hankaluuksia tuottaneet. Torstaina taas sitten itsekseen treenatessa tuntui, että koira ei käänny ei sitten millään ja räyh-räyh -huutamistakin oli aivan liikaa, jotta sen lisäksi olisi voinut kunnollisesti keskittyä mihinkään. No jaa, puomilla pysähtymiset onnistuivat silti 100%, eikä jätkä oikeastaan mihinkään esteille tai esteiltä pois karannut, kunhan vain otti piiiitkiä kenguruloikkia hypyillä niin, että käännökset olivat jotain aivan kamalaa. Mutta toivottavasti osui kisoihin se parempi päivä :-)

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Videot kisaradoista

Tässä vielä linkki videoihin kisaradoista: http://remueemelin.kuvat.fi/kuvat/Agikisaratoja/

Kiitokset Riikka Jankalle ja ystävälleen Hannalle kuvaamisesta!

Kesäkauden ekat kisat

Ja olihan ne itse asiassa tämän vuodenkin ekat kisat, talvi kun meni jalkaa parannellessa. Ohjelmassa oli siis tänään ensin agilityrata Vesa Sivosen tuomaroimana ja sen jälkeen hyppyrata, jossa tuomarina oli Katariina Virkkala. Kisat olivat meidän oman seuran eli Tampereen Koiraurheilijoiden järjestämät ja meidän "kotikentällä". Kotikenttäetu ei välttämättä tosin ollut etu, jätkä kun hoksasi heti, mitä tänne oltiin tultu tekemään ja fiilis oli sen mukainen: minä menisin nyt, nyt, nyt, mennään jo hei, mun vuoro ekana heti tässä ja nyt. Ja tällä kertaa ei paljon tokot auttanut.

Ekan radan alku olikin varsinainen grande catastrofe, sillä neljännen esteen jälkeen meillä oli kasassa 20 virhepistettä.. Alussa oli kolme hyppyä ja kepit kokolailla suorassa linjassa. Jätin Reemun maahan ja tarkoitus oli nostaa se vielä käsimerkillä istumaan ennen lähtölupaa. No, jätkähän otti jo käsimerkistä itselleen lähtöluvan eli lähti makuulta (tosin himmasi hieman ennen ekaa hyppyä kysymään, mutta ei siinä sitten enää paljon auttanut sanoa muuta kuin tule nyt sitten). Sekavasta lähdöstä johtuen - ja hirmuisesta kiireestä ja innosta - kaikkien kolmen hypyn rimat alas niin, että kops, kops, kops vaan kuului. Sitten keppien sisäänmenosta ohi (huom. halutaan ostaa koiralle jarrut) ja kun ohjaaja ei sitten antanutkaan enempää ohjeita, oli jätkän mielestä vuorossa tuomarin tervehtiminen. Jonka jälkeen jatkoimme kepeiltä varsin hyvin matkaa, kunnes tultiin kolmanneksi ja toiseksi vikoille esteille, jonka tiesin meille vaikeaksi paikaksi, mutta en sitten kuitenkaan ohjannut sitä niin perusteellisesti ja tiukasti, kuin olin suunnitellut, joten jätkä hyppäsi sitten toka vikan hypyn väärään suuntaan, joten tuloksena oli HYL.

Kuulostaa näin selitettynä varsin huonolta suoritukselta, mutta alun jälkeen ja hylystä huolimatta ei se nyt kuitenkaan mun mielestä oikeastaan ollut mitenkään mahdottoman kamala suoritus. Keppien jälkeen sain ohjauksen sujumaan ja Remukin oli hyvin kuulolla eikä koheltanut. Aluthan meillä on aina ollut vaikeita ja niihin pitää nyt jatkossa kiinnittää tosi paljon huomiota treeneissä. Olin lisäksi oikein todella tyytyväinen siihen, että jätkä pysähtyi molemmille kontaktien alastuloille (A ja puomi) ilman epäröintiä. Puomilla pysähtymispaikka oli hieman hakusessa, sillä Reemu pysähtyi jo ennen kuin etutassut olivat maassa. Tässä siis hieman korjailtiin sitten paikkaa eteenpäin. Aika oli näistä pyörimisistä, korjauksista ja kunnollisista pysähtymisistä huolimatta 44,64s (ia. 49s). Kiitokset sille tuntemattomaksi jääneelle seurakaverille, joka ajan oli kirjannut ylös hylystä huolimatta!

Tältä ekalta radalta jäähdyttelyyn mennessä jätkä tarjosikin sitten kontaktia aivan erilailla ja tyyliin "enkös ollutkin vähän nopea ja upea pikku springerispaanieli?" Eikä tämä mieliala ja kontakti onneksi kadonnut odotusaikana, tuntui ihan siltä kuin lähdössä olisi istunut eri koira.. Toka rata oli siis hyppäri ja se oli varsin kiva ja suoraviivainen rata, juuri sellainen meille sopiva (putkien ohivienneistä huolimatta). Sikäli se tältä radalta tullut yksi virhe harmittaakin. Ja aikaakin siihen kyseiseen virheeseen tuhraantui melkoisesti. Yksi mutka (taas alussa..) kun venyi tooosi pitkäksi, minkä takia kepeille sisäänmeno epäonnistui (taas). Loppurata meni oikein hyvin. Jos nyt jotain pilkunviilausta haluaa, niin koiraan voisi oikeastaan luottaa vähän enemmän, eikä varmistella suotta. Ja toisaalta ohjata silloin, kun pitää ohjata, niin nuo pitkät kaarrokset jäisivät pois.. Näillä neuvoin olisi vielä jokunen sekunnin kymmenys tai jopa muutama sekunti napsaistu pois suoritusajasta, joka oli nyt 31,71s (ia.35s). Tuloksena tältä radalta oli siis 5 vp ja sijoitus 2 eli päästiin ihan palkinnoille ja tehtiin meidän tähän asti paras tulos Reemun ja mun seitsemännessä kisastartissa.

Ei huono päivä ja tästä onkin hyvä jatkaa kahden viikon päästä Nokialla ja kahden ja puolen viikon päästä oman seuran iltakisoissa. Josko sit jo tulisi niitä nollia. Sitä varten pitäisi kyllä saada ohjaajalle aikas paljon enemmän rentoutta mukaan kisaradalle..