Remu kyläilemässä

Eilen kävin Remun kanssa äitin ja siskon luona kylässä, ja siellä onkin sellainen eläintarha, että pikku spanielin pää meinasi mennä ihan sekaisin kaikesta tutkimisesta. Moikattua tuli kissa, papukaija ja marsu, mutta kilpikonnasta Remu ei ollut kiinnostunut. Kyllä oli jätkä väsynyttä poikaa, kun tultiin kotiin. Pena-kissa ei suuresti arvostanut Remun tutustumisyrityksiä, varsinkaan kun Reemu olisi ensi-ihmetyksestään päästyään halunnut vähän leikkiä ja nuolla Penan nenää. Remu ymmärsi kyllä hienosti aluksi esittää kaikki mahdolliset rauhoittavat signaalit, ja oli sitä mieltä, että kissa on varsin arveluttava otus, jota on syytä lähestyä hyvin varovasti. Varovaisuus vain tuppasi unohtumaan kiinnostuksen tieltä, mutta Pena on onneksi kiltti herrasmies, joka sieti ihmeen kärsivällisesti typerän koiran vouhkaamisen ja tunkeilevaisen käytöksen. Tuli kyllä ihan Karvinen ja Osku mieleen :-D

Siis vitsit, mikä toi on?

Pusu jooko? Ollaan kavereita?

Kukas täällä asuu?

Moikka marsu!

Aaro-marsu ja Remu-Eemeli muuten vaihtoivat ajatuksia vinkumalla: ensin piippasi Aaro ja sitten Remu takaisin ;-)

Agitreeniä ajatuksella

Eilen oltiin treeneissä ja saatiin mun juoksemattomuudesta huolimatta tehtyä melkein samat radat kuin muutkin. Muutamassa kohdassa piti vähän helpottaa, kun ei vain kävellen ehtinyt ;-) Jätkä oli taitava. Vauhdin hidastus auttaa kummasti siihen, että Reemu malttaa miettiä ja pohtia, eikä vain hosu. Keinulle pysähtyminen onnistui joka kerta, vaikka ohjaaja huiteli vielä ties missä.. Muutenkin ohjaus toimi hyvin takaa ja ehkä paikoin vähän erikoisia kuvioita käyttäen. Tarttis nyt vaan muistaa tämä, että antaa koiralle PALJON tilaa ja luottaa siihen, että sitä voi ohjata vaikka kuinka kaukaa. Ja muistaa käyttää mielikuvitusta ohjauksen suunnittelussa, eikä välttämättä valitse sitä, mikä ensin tuntuisi varmimmalta. Ja mikä parasta, polvi ei tullut lainkaan kipeäksi kääntyilyistä ja pikakävelystä, joten kyllä se tästä.

Remu näyttelemässä laiskaa lahnaa

Ehkä pitäisi lopettaa näytelmistä puhuminen ja puhua sen sijaan koirien kauneuskilpailuista, niin ehkä tuo jätkä suostuisi luopumaan roolistaan laiskana ja haluttomana eläinparkana, joka on taas raahattu väkisin viettämään uppotylsää päivää, joka ei sisällä yhtään juoksemista, hyppimistä, jälkien tutkimista eikä leikkimistä ja jota vielä on edeltänyt karmea kidutus saksien ja shampoon kanssa. Eli tänään oltiin Tampereen KV-näyttelyssä, ja Remu hoiti homman perinteiseen EVVK-tyyliin. Eihän siitä silloin mitään tulosta tule, jos kohta ei arvostelukaan ollut mikään huippuhyvä, joten ilmeisesti Remu ei ollut tuomarin haluamaa tyyppiä. Eikä laiskan lahnan esittäminen auta asiaa yhtään. Miten voikin agilitykentällä tuskin nahoissaan pysyvä koira olla toisessa ympäristössä niin todella vetämätön, että ei samaksi tuntisi..

Tulos oli VAL ERI ja arvostelu seuraavanlainen:

Good head. Nice shape. Carrying a bit too much weight. Good topline and quarters. Acceptable movement.

Kaikki 20 walesiurosta saivat ERIn ja Remu ei sijoittunut seitsemän koiran valioluokassa. Arvostelusta en kyllä suostu tuota ylimääräistä painoa allekirjoittamaan. Mun mielestä jätkä on nyt erittäin hyvässä lihaskunnossa ja yhdistettynä paksuun karvaan, niin ilmeisesti näyttää tukevalta, jos ei pidä isokokoisista muutenkaan. Kylkiluut kuitenkin tuntuvat kylkiä siveltäessä, vyötärö erottuu, eikä selkäkään mun mielestä mitenkään leveä ole.  Ja en sitten tiedä, viittaako tuo hyväksyttävä liikkuminen muhun vai Remuun ;-) Jouduin nimittäin esittämään jätkän kuitenkin itse, kun Remun kasvattaja ei sitten tullutkaan näyttelyyn. Epäilen kyllä, että itse olisin saanut EVAn tai hylätyn epäpuhtaista liikkeistä..

Muuten oli ihan kiva päivä. Näyttelyn seuraaminen jäi kyllä toissijaiseksi, kun tuli vain höpistyä tuttujen kanssa ;-) Perjantaina treenattiin muuten sitkeästi edelleen yhtä estettä kerrallaan. Taitaa tälläinen pakollinen tekniikkaharjoittelu kyllä tehdä oikein hyvää Reemu-Eemelille mm. kontaktien suorittamisessa.

Ulkoilua, treenailua ja pientä kurinpalautusta

Remu ei enää ulkoile pihassa irti ennen kuin lumet on sulanut. Toki lieventäväksi asianhaaraksi on sanottava, että aita on paikoin mäessä matalampi kuin Reemun säkäkorkeus. Tai aita on oikeastaan ihan riittävän korkea, mutta yhdistettynä korkeaan hankeen ja aivan loistavaan hankikantoon, niin.. Nyt harjoittelemme vain hihnassa, mitä se meinaa, että aidan yli ei mennä. Aamulla sain hyvän opetustilanteen sen jälkeen, kun Reemu oli kertaalleen mennyt yli aidasta. Laitoin koiran flexiin ja menin seisoskelemaan sen kohdan lähelle, mistä viimeksi mentiin yli. Jätkä siinä vähän aikaa pyöriskeli ja sitten ihan ohimennen pomppasi aidan yli. No, voitte arvata, että koiraparalle kävi ilmeiseksi, että nyt tuli tehtyä virhe. Ehkä kun koko aita on käyty kohta kohdalta läpi, jätkä on ymmärtänyt, mikä on aidan tarkoitus, sillä niistä kohdista, mistä olen päässyt kieltämään, jätkä ei ole sen jälkeen mennyt yli, vaikka on seissyt aidan vieressä katselemassa ulkopuolelle. Eihän sitä aitaa ookaan kuin muutama sata metriä, että pikku juttu.. Mä luulen, että tämäkin hyppely- ja kiipeilyominaisuus Remu Veikanpojassa on ehdottamasti selitettävissä geeneillä ;-)

Koska kevättä on ollut rinnassa hieman enemmänkin, niin jätkä-parka on joutunut taas palaamaan pentuaikaisiin tapoihin, joihin kuuluu mm. istuminen ennen ulosmenoa ja uudelleen ennen sisällepääsemistä ja sama portilla. Lenkillä joutuu aina välillä kulkemaan käskyn alla vieressä, eikä saa vain kaahottaa omia teitä. Hihnassa ei vedetä yhtään ja aina pitää kulkea tien vasemmassa reunassa. Ainahan näin on pitänyt tehdä periaatteessa, mutta ehkä mulla hieman pääsi talven aikana ote repsahtamaan, enkä aina jaksanut vaatia, että asiat tehdään viimesen päälle.

Jotta ei vain tylsäksi menisi, niin on me leikitty hauskojakin juttuja. Etsiminen on aina ollut Remun lempparileikkejä. Pois alta risut, männynkävyt ja pappakoira, kun Remu etsii ;-) Joo, Romppu on muutaman kerran kolauttanut päänsä keittiökaapin kulmaan, kun olen vapauttanut lössin etsimään piilotettuja nameja, enkä ole tajunnut ennakoida koirien istumajärjestystä niin, että Reemu on etummaisena, eikä sen tarvi taklata muita pois edestä.. Mutta siis nyt on namit vaihdettu Remulla tunnarinoutokapulaan. Hienosti jätkä on tajunnut, mitä "tikku"-käskyllä pitää etsiä. Remu myös aivan itsestään alkoi alusta asti tehdä siitä noutoa eli nappasi kapulan suuhun ja toi mun eteen. Sen enempää en olekaan vielä vaatinut, koska tunnarinoutokapulasta innostuminen on ollut välillä vähän nihkeää. Nyt on vain keskitytty tekemään kapulan etsimisestä superhauska ja vauhdikas leikki. Romeo puolestaan on päässyt verestämään avainten etsimistaitojaan. Hienosti osaa herra ilmaista löytönsä tönäisemällä kuonolla avaimia ja käymällä maahan niiden eteen, jos mahdollista.

Tänään olisi taas tarkoitus illalla mennä harjoittelemaan kontakteja ja lähetyksiä. Ensi viikon kisat jäävät nyt suosilla väliin, harmi kyllä, sillä koira on tosi hyvässä vireessä. Seuraavat suht lähellä olevat ovat vasta toukokuussa. Toivottavasti saan vaihdettua talkoovuoroja, etten joutuisi olemaan molempina päivinä töissä omissa kisoissa, vaan pääsisin toisena itse kisaamaan. Vähän myös jo huolestuttaa tuo sunnuntain näyttelykin, että mahdanko pystyä Remun kuinka esittämään. Onneksi meillä on jo aikaisemmin sovittuna Remun kasvattajan kanssa, että hän tarvittaessa esittää jätkän. Mieluummin kyllä esittäisin itse, mutta katsotaan..

DLA-monimuotoisuustestin tulokset

DLA-monimuotoisuustestin tulokset tulivat vihdoin "vain" puolen vuoden odottelun jälkeen. Lisätietoa testistä löytyy Genoscoperin sivuilta. Remun haplotyypit olivat 3 ja 2. Jokainen koira saa yhden haplotyypin kummaltakin vanhemmaltaan. Tutkittavana oli 38 walesin otos, josta noin 40%:lla oli tyyppi 1, n. 22%:lla tyyppi 2,  n.15%:lla tyyppi 3 ja noin 10%:lla tyyppi 4. Lisäksi oli löydetty kolme muuta tyyppiä, joita kaikkia oli alle 10%:lla otoksen koirista. Kiinnostavaa seurata, lisääntyykö tämän testin käyttäminen ja aletaanko sitä oikeasti hyödyntää jalostuksessa. Idea testin käytössä olisi, että yhdistelmään valittaisiin uros ja narttu, joiden haplotyypit ovat mahdollisimman erilaiset.

Kolmas kerta toden sanoo..

.. ja silloin tyhminkin tajuaa ottaa lapion kiltisti käteen. Eli kun Remu-Eemeli-rontti meni kolmannen kerran aidan yli samasta kohdasta, ja tällä kerralla ei edes kenenkään perään, vaan ihan vain sen takia, että halusi mennä kakalle pihan ulkopuolelle, niin pakkohan se oli kaivaa aita esiin lumen alta edes siitä kohtaa. Oli muuten pieni homma, siihen sai tuntikaupalla aikaa menemään. Lunta oli aidan reunassa reippaasti yli puoli metriä ja osa siitä vielä tiiviiksi tamppautunutta, kun koirat ovat siinä kulkeneet. Huh, nyt vain kauhulla odotan, että mistä kohtaa jatkan kaivamista seuraavaksi.. Alla kuvat ennen ja jälkeen vallihaudan kaivamista.

Eilen olimme kuukauden tauon jälkeen oman ryhmän agitreeneissä. Eihän me Remun kanssa paljon mitään tehty, mutta käytiin kuitenkin vähän virkistymässä. Ja syömässä Tonin ja Merckxin ekan AVA-sertin kunniaksi pullaa ja pommacia ;-) Tai siis minä söin, Remulle oli mukana vain kuivia froliceja, kun en ollut tajunnut varata jääkaappiin keitettyä sydäntä, maksaa tai kieltä, mitkä on Remusen perusaginameja. Kuivat frolicit eivät menoa kuitenkaan hidastaneet, vaan se mikä vähän hidasti oli ohjaaja, joka vain käveli ja yritti parhaansa mukaan vain seistä paikallaan ja pyörimättä niin, että polvi vääntyy.. Täytyy kyllä sanoa, että treenit meni itseasiassa todella hyvin meidän osalta. Voisin jopa sanoa, että paremmin kuin silloin, kun yritän juosta jätkän kanssa kilpaa. Kouluttajakin totesi, että tuo koirahan ajattelee ;-) Remu on onnistuneesti siis tähän asti piilottanut fiksuutensa armottoman kiihkoilun alle.

Se, mikä oli musta kaikkein hienointa, oli A:n kontaktille pysähtyminen ja siellä odottaminen, vaikka mä olin varmaan kymmenen metriä jäljessä eli Remun ollessa A:n alastulolla olin vasta A:ta edeltäneellä hypyllä. Loistavan hieno jätkä kerrassaan! Lisäksi me tehtiin aikas hieno hyppykuvio, mihin kuului mm. takaakierto aika pitkältä etäisyydeltä edelliseltä hypyltä siten, että mä seisoin melkein koko ajan vain paikallani ja pyrin ohjaamaan lähinnä sanallisesti ja yläkropalla. Muutenkin oli sinänsä helppo treenata "puolitoistajalkaisenakin", kun on koira, joka irtoaa. Tuli ainakin mietittyä ja testattua kunnolla, miten sitä voi parhaiten hyödyntää!

Agitreeneissä, vihdoinkin

Tänään käytiin Remun kanssa uhmaamassa juoksemiskieltoa. Se koskee onneksi vain mua, joten eihän se agilityn harjoittelua estä! Ainoa oikea kriteerihän on se, pystyykö lämmittely- ja jäähdyttelyverkkaamaan koiran.. Otettiin Reemun kanssa yksittäin A:ta ja keinua ja kontaktit onnistuivat hienosti. Nyt tuli harjoiteltu aidosti sitä tilannetta, että olen tosi paljoa koiraa jäljessä ;-) Lisäksi otettiin keppejä. Niilläkin jostain kumman syystä harjoiteltiin lähinnä kepeille paikoiltaan lähetyksiä ja koiran etenemistä niin, että jään itse paljon jälkeen tai paikoilleni seisomaan. Hienosti ja itsenäisesti sujui jätkältä sekin. Lopuksi otettiin muutama kerta hyppytekniikkasarjaa aiheena korkeus. Ja sekin sujui mainiosti yhtä varaslähtöä lukuun ottamatta. Intoa olisi koiralla riittänyt enempäänkin, mikä ei varmaan kenellekään tule yllätyksenä. Mutta toisaalta hyvä, että nyt tulee ainakin tehtyä näitä perustekniikkatreenejä, kun muutakaan ei voi. Ja kylläpä tuli tylsän positiivinen postaus :-D