Agilitya, ulkoilua ja popcornien maistelua

Perjantaina kävimme -20 asteen pakkasesta huolimatta treenailemassa itseksemme agiliitoa. No, liito oli tällä kertaa aika maltillista, sillä eihän tuollaisessa "lämpötilassa" saa koiraa eikä itseään ulkona kävelemällä tai edes juoksemalla lämmiteltyä kunnolla. Hallissa on onneksi lämmintä (tai ei ainakaan kylmää), joten teimme pikapissalenkin, jonka jälkeen porukka sai juoksennella hetken aikaa hallissa ennen kun alettiin treenata. Romeo ja Sanikin kun pääsivät mukaan, kun samalla reissulla käytiin kyläilemässä. Varmuuden vuoksi laitoin hypyt medikorkeuteen. Pääasiassa kuitenkin treenattiin keinua ja A:ta, joten hyppyjen korkeudella ei sikäli ollut merkitystä. Haimme niiltä, putkista ja kepeiltä lähinnä vauhtia kontakteille menemiseen. Muutenkin tehtiin aika rauhalliseen tahtiin tällä kertaa. Mulla oli vaatettakin niin paljon päällä, että tuntui, ettei pysty juoksemaan kunnolla :-D

Ulkoilukin on tällä viikolla ollut vähäisempää kuin yleensä juurikin johtuen tuosta melkein koko viikon kestäneestä kahdenkymmenen tienoilla pyörineestä pakkasesta. Tänään on ollut pakkasta vain noin 10 astetta, joten tänään koko lössi pääsi metsäulkoilemaan. Ensin oli Sanin vuoro, joka hyppi ja pyöri innosta kuin pentukoira tajutessaan, että nyt pääsee pupumetsälle. Toinen pentukoira, Remu-Eemeli, puolestaan jäi itkemään sydäntäsärkevästi oven taakse. Ei se oikein ollut ulvomista eikä vinkumistakaan, vaan kyllä nyyhkyttäminen taitaisi olla lähinnä kuvaamaan sitä ääntelyä.. Hiukan helpotti, kun menin kysymään, että mitä ihmettä sä täällä kitiset. Ilmeisestikään jätkä ei ollut huomannut, että olin mennyt työhuoneeseen, enkä siis sentään ollut tehnyt niin törkeää temppua, että olisin lähtenyt metsälle ilman Reemusta. Mutta senkin jälkeen piti sitten tulla vähän väliä kysymään, että eiks me muka lähdetä, häh.

No, pääsihän pojatkin juoksentelemaan sen jälkeen, kun oli ensin haettu Sani autolla "muutaman" kilsan päästä.. Ja kivaa taisi olla molemmilla, vaikka Romeolla oli taas ihan omat reitit. Onneksi oli gps-panta kaulassa. Remun kanssa on niin paljon kivempi ulkoilla, kun jätkä pitää ihan itse huolen, että ei eksy matkasta, vaan pysyy lähes koko ajan näköetäisyydellä.

Niin, ja meinasi ihan unohtua tuo popcornien syöminen. Eilen meinaan tehtiin sellaisia pitkästä aikaa. Reemu sitten makasi siinä puoliksi sylissä, kun niitä napostelin, ja esitti lievää kiinnostusta kulhoa kohtaan. Lievää ihan oikeasti, koska Remua ei juuri herkut tai muukaan syöminen omia nappuloitaan lukuun ottamatta kiinnosta (jäätelö on poikkeus säännöstä). No, tottahan minä jätkälle sitten tarjosin yhden. Aika huolellisesti sitä sitten mutustettiin ja mällättiin pitkän aikaa ennen kuin se meni kurkusta alas. Ja sitten kaino pyyntö, että annatko toisen :-D Jota piti yhtälailla pyöritellä ja maistella oikein perusteellisesti ennen syömistä. Kolmaskin vielä pyydettiin, mutta sitten onneksi riitti, sillä enempää ei olisi tippunutkaan. On tää kyllä varsin omalaatuinen jätkä, tämä Remu-Eemeli.

Tarkkana

Smile :-D

 

Sinne meni

Gradu meinaan tarkastettavaksi, vihdoin ja viimein! Aiheena tavoitteellisesti toimivien koiraharrastusryhmien jäsenten informaatiokäytännöt. Nyt me lähdetään loistavasti projektia tukeneen  Reemu-Eemelin kanssa nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta, eikä muuta tehdäkään pariin päivään :-D

Talvisia maisemia

Keppikulmia

Eilisissä treeneissä oli aiheena erilaiset keppikulmat. Kepit on Remu-Eemelillä yksi niitä varmoja esteitä, mutta löytyy niistäkin parannettavaa. Tai lähinnä tietyistä kulmista itsenäisesti ekan välin hakemista pitäisi vielä vähän harjoitella. Jos eka väli löytyy, niin jätkähän kyllä sitten pujottelee hyvin varmasti loppuun asti ja mm. kestää takanaleikkaukset, puolenvaihdot edessä ja sivulla saan mennä vaikka kuinka kaukana. Oikealta puolelta noin 45 asteen kulmassa lähestymiset on ne hankalimmat, niissä Remu tahtoo aina mennä tokaan tai kolmanteen väliin. Yleensä sen takia pyrin suoristamaan koiran linjaa ennen keppejä, mutta pitäisihän se nyt osata hakea ilman sitäkin. Vasemmalta eli ns. väärältä puolelta ekan välin hakeminen onnistuu melkein mistä vain kulmasta. No, hyvää treeniä tuli, keppejä vähän sieltä sun täältä ;-D

Muutenkin oli tosi kivat treenit. Harjoitukset oli sopivan vaikeita, sillä mikään kohta ei tuottanut todella vaikeuksia, joten päästiin sitten hiomaan käännöksiä yms. kuinka saisi koiran ja ohjauksen menemään vielä sujuvammin. Ei kuitenkaan mitenkään turhan helppoakaan silti ollut. Reemun kanssa harjoiteltiin syksyllä paljon pihassa omilla hypyillä vekkejä ja muita mitä lie sitten nimeltään ovatkin käännöksiä. Mä tiedän vain miten ne konkreettisesti tehdään, mutta en ikinä millään muista eri ohjaustekniikoiden nimiä.. Paitsi valssin, takanaleikkauksen ja persjätön, että on kai sekin jo jotain :-D No mutta kuitenkin, ne on ollu Remulle (tai mulle..) aika vaikeita, nämä "heitä" koira edestä ja sitten ns. leikkaa takana -jutut, mutta nyt saatiin eilen tehtyä radalla vekki oikein hienosti ja täydellisesti. Kauniisti ja nopeasti kääntyi ilman töksähtelyjä ja pyörähtelyjä :-) Kontakteista keinu ja puomi olivat radoilla. Puomi meni kivasti, ei ongelmia. Keinulla ekalla kerralla lentokeinu (ei nyt onneksi pahimmasta päästä), kun taas menin ja huusin epätoivoisesti odota, kun olin siinä kohtaa "hiukan" jäljessä. Otettiin sitten toistoja ja meni ihan hyvin jatkossa myös radalla. 

Mutta täytyy kyllä ihmetellä, että miten joskus silloin ennen (siitähän on tosiaan muka niin kauan..) riitti ryhmätreeneissä tunti 6-7 koiralle, kun eilenkin meillä meni ihan kevyesti kaksi tuntia neljällä koiralla. Eikä silti tullut sellainen olo, että oltaisiin tehty mitenkään paljoa tai että toisaalta olisi tehty mitenkään kauhean löysällä tahdilla tai hitaasti (no Reemu ei ainakaan tee agitreeneissä mitään hitaasti :-D). Tunnin saan kyllä kulumaan varsin hyvin yksinkin treenatessa, mutta silloin kyllä pidän välissä tarkoituksella taukoja.

Muuten ei oo kauheesti taaskaan treenattu mitään muuta kuin luoksetuloa ihanista peuran, hirven ja pupun jäljistä huolimatta. Nyt on kyllä niin kylmäkin, että ei paljon huvita ulkona sormiansa jäädyttää tokoilemalla tms. Aina sitä sopivat syyt löytää.. Kuntoiltu sentään on ahkerasti, joten ei me nyt ihan vaan laiskotella niitä päiviä, kun ei oo agitreenejä.

Romeo neulatyynynä ja jumppaohjeita kaikille

Tiistaina käytin molemmat pojat fysioterapeutilla. Viimeksi käytiin noin puoli vuotta sitten. Romeon selkä oli entisensä eli ei hyvä, mutta ei nyt oikeastaan ollut mennyt huonommaksikaan. Mikä on tietysti hyvä. Romeo hoidettiin ensin Remun nukkuessa häkissään pitkin pituuttaan ja jalat taivasta kohden sen aikaa. Romppu on niin kokenut konkari jo, että osaa hienosti asettua peitolle ja mennä kyljelleen heti, kun vähän vihjaistaan siihen suuntaan, että nyt aloitettaisiin. Ja herra kauniisti ilmoittaa kipeistä kohdista nostamalla päätään ja tuijottamalla fyssaria syyttävällä spanielikatseella :-D Romeolle laitettiin lopuksi vielä akupunktioneulat selkään. Sitä ei ollakaan kokeiltu aikaisemmin, ja Romeo oli selvästi sitä mieltä, että ei olisi tarvinnut nytkään kokeilla. Ihan hyvinhän tuo siinä makasi, mutta oli kovin jäykkänä ja yritti kyllä muutaman kerran nousta. En sitten tiedä, oliko enemmän apua kuin pelkästä fyssarin käsittelystä. On Romeo nyt vähän rauhallisempi ollut pari päivää, joten kai sillä jotain vaikutusta oli. Jumppaliikkeitä pitäisi nyt tehdä ahkerasti, erityisesti takapään käyttöä treenata peruutuksilla yms.

Reemu oli vuorossa seuraavana Romeon siirtyessä häkkiin toipumaan neulatyynykokemuksestaan. Remu sai jälleen kerran kehuja komeista jalkalihaksistaan ja muutenkin urheilijamaisesta olemuksesta, vaikkakin kyllä myös kehotuksen kiinnittää huomiota selkä- ja vatsalihasten vahvistamiseen. Joten myös Remusella on edessä jumppaa: mm. kaivamme taas jumppapallon esille ja harjoittelemme sen päällä tasapainoilua. Selkälihakset olivat aika jäykät, tiedä sitten, johtuiko edellisen päivän treeneistä vai pitempiaikaisesta rasituksesta. Muutama viikko sittenhän Reemu kyllä treeneissä kohelsi niin, että jotain hämminkiä saattoi silloin jo ollakin tai silloin tulla. Tai sanotaan, että kohelsi enemmän kuin yleensä.. Ulkona juoksutettaessa fyssari myös totesi, että liikkeet paranevat, mitä enemmän juoksutetaan, joten hyvä alkulämmittely on Remun kanssa erityisen tärkeätä. Hallikaudella se vain on vähän hankalaa, kun pitää sitten mennä sitä varten ulos, ja meilläkin se tarkoittaa sitä, että pitää kulkea kentän poikki ulos mennessä ja sitten yrittää oven raosta kurkkia, että koska se oma vuoro on. No, täytyy nyt sitten kuitenkin vain niin tehdä, hankalaa tai ei. Ja takkia pidetään päällä suoritusvuorojen välissä, vaikka se Remusesta olisi kuinka noloa, inhottavaa ja ällöttävää.

Ja jotta eivät jumppaohjeet loppuisi siihen, niin sain niitä myös minä. Kyllästyin vihdoin polvisärkyyn ja varasin itsellenikin ajan fyssarille (eri kuin koirilla ;-) ), joka passitti ortopedille. Ortopedi puolestaan antoi nipun jumppaohjeita ja lähetteen polvitähystykseen. Että sillain. Saattaapi mennä alkuvuoden agikisasuunnitelmat vähän uusiksi, mutta josko sitten keväällä oltaisiin sitäkin paremmassa iskussa kaiken tämän jumppaamisen ja pienen veitsellä parantelun jälkeen. 

Herkkä pieni snapielieläin

Tulipahan eilen tehtyä agilitytreeneissä kiinnostava huomio. Tai oikeastaan Jonna teki, jos ihan tarkkoja ollaan. Olen kyllä huomannut saman ihan kotioloissa ja varsinkin metsäulkoilussa, mutta en jotenkin osannut yhdistää agilitytreeneihin sitä.. Eli Remulle ei saa huutaa, koska Remu on hyvin hyvin herkkä pieni poika, joka ei pidä lainkaan siitä, että hänelle huudetaan. Jos erehdyt karjaisemaan epätoivoisesti "odota" ennen kontaktia, niin varmastikaan Reemu ei odota, koska ei kai kukaan ole niin tyhmä, että jäisi odottamaan, kun perässä tuleva karjuu ja kiljuu.. Ehei, vaan Remulle pitää sanoa kauniisti ja ystävällisesti, aivan normaalilla puheohjausäänellä "odo", ja kyllä, tottakai minä odotan, vakuuttaa Remu-Eemeli, ja pysähtyy oikein hienosti ja napakasti. Että niin, sellainen herkkis tämä pieni peloton hurjimus.

Eilisten treenien aiheena oli kontaktit, ja niitä sitten treenattiin kaikkia kolmea estettä ja samalla vähän kaukaa ohjausta (ei tosin ainakaan meidän kohdalla tarkoittanut sitä, että olisin itse ollut kaukana kontakteilta..). Kontakteja otettiin nyt Remun kanssa niin, että pysähdyksen jälkeen ei jatkettukaan suoraan seuraavalle esteelle, vaan pyysin sen ensin kontaktilta perusasentoon sivulle (vaihdellen omaa sijaintiani), palkkasin siihen ja sitten lähetin seuraavalle esteelle. Näin pyrimme estämään sen kontaktilta suoraan ekalle edessä olevalle esteelle säntäämisen. Tuntui toimivan, ja varsinkin kun kiinnitin huomiota pysähtymiskäskyn ystävällismieliseen äänensävyyn (huokaus, juuri niin..), niin jätkän tarkkaavaisuus kuunnella seuraavaa käskyä oli oikein mainiota, eikä sivulletulo ollut ongelma edes putken edessä, vaan se tehtiin esimerkillisen ripeästi ja suoraan. Vikalla kerralla nimittäin pyysin jätkän A:n kontaktilta sivulle niin, että olin hyvin lähellä edessä olevan putken suuta. Alla olevassa kuvassa on punaisilla numeroilla eka harjoitus ja vihreillä toka.  Selvennykseksi: punainen este numero 6 on keinu ja puomin (vihreä 6) alta menee lyhyeksi lytätty putki.

Kivat harjoitukset, joissa meille haastavinta oli se kontakteille pysähtyminen. Putkeen ja hypyille lähetykset ja ohjaaminen puomin "yli" (eli ohjaaja toisella puolella puomia kuin koira) eivät tuottaneet ongelmia.

Tässä lisäksi pari kasvattajatädin arkistoista löytynyttä videopätkää viime heinäkuun sprinkkuleiriltä. Hyvin noista videoista näkyy se mun suuri(n) ohjauksellinen heikkous tällä hetkellä (tai toivottavasti nyt oon tosta jo kehittynyt), vaikka radat menevätkin virheettömästi.

Remu treenaa 1

Remu treenaa 2

Ja agilitystä muihin aiheisiin. Remu-Eemeli on keksinyt lisää maalla asumisen riemuja kuten hiirijahdin. Yhtenä iltana pihan poikki juoksi hiirulainen aivan Remun läheltä, ja voi sitä jahdin riemua, kun Remu säntäsi perään. Siinä jahdissa kuluikin sitten rattoisasti pitkä tovi, eikä sitä mitenkään voinut keskeyttää, vaikka muut lähtivät iltakävelyllekin (yleensä sentään kun siitä mahdollisuudesta vihjaistaankin, niin porukka on samantien portilla jonossa). Lenkillelähtökutsu sai nyt vastaukseksi vain kärsimätöntä vinkunaa.Välillä piti käydä vilkaisemassa, että minä olen vielä tallella pihassa ja ei kun takaisin kaivamaan lehti- ja risukasoja. Kiinni jätkä ei tainnut kyllä mitään saada ja tuskin edes näki muita hiiriä kuin sen yhden pihan poikki juokseneen. Hirvet eivät ole ollenkaan niin kivoja kuin hiiret (onneksi!), sillä niitä korkeintaan haukutaan pari kertaa, ja tullaan sitten kertomaan, että tiedätkös mitä tuolla oli :-D

Agilitytreenauksesta taas

Tästähän on tulossa varsinainen treeniblogi. Minkähän takia mä vaan innostun tästä koiran kanssa harrastamisesta erityisesti aina tälläsiin aikoihin, kun ei oo mitään kisoja tai muita tapahtumia tarjolla ;-) Me on jopa aloitettu Reemu-Eemelin kanssa kaikkien taiteen (=lajin) sääntöjen mukainen peruskuntokausi, jossa pikkuspanielia raahataan jatkuvasti pitkin maita ja mäkiä ja syötetään kuin juottoporsasta. Sivustakatsojista saattaa kyllä näyttää, että se on koira kun juoksuttaa emäntäänsä, mutta sehän ei tietenkään pidä paikkaansa, koska Reemuselle on jo pienenä pentuna opetettu kumpi meistä seuraa ja kumpi määrää suunnan ;-D

Nyt vain odotamme hartaasti lunta, että voimme lisätä mäkien kiipeilyyn ja risukoiden tarpomiseen potkukelkkailun (sitä päästiin jo pari kertaa kokeilemaan) ja umpihankijuoksun. Varsinaista extremelajia muuten tuo metsässä reippaasti lenkkeily, kun tarkoituksena on mennä niistä vaikeimmista kohdista ja liikkua mahd. nopeasti, näillä vesikeleillä, kun oksat on tosi liukkaita ja sammalet ja jäkälät lähtee tosta vaan jalan alta. Mutta keväällä olemme loistokunnossa, kun vielä helmikuusta aloitetaan kilpailukauteen valmistava kausi, jossa lisätään kestävyysharjoitteluun nopeusharjoittelu (Remu taitaa kyllä tehdä senkin jo nyt..).

Mutta siis eilisiin treeneihin. Meni ihan kivasti, olis voinu mennä paremminkin, mutta toisaalta, treeneissähän me oltiin eli ei ollut tarkoituskaan, että olisi lällynhelppoa ja kaikki onnistuisi tosta vaan. Näin ainakin itse näen treenien tarkoituksen. Viretila oli molemmilla nyt parempi: mulla virkeämpi ja Remulla rauhallisempi. Mentiin useita lyhyitä noin 7-8 esteen aita-putki-kepit-A -variaatioita, joissa piti erityisesti kiinnittää huomiota omaan vartalon käyttöön. Mistähän mä saisin jonkun kisoihinkin huutaan mulle, että liiku, liiku.. Remu menee meinaan hienosti silloin, kun olen itse ajoissa ja ohjaan nimenomaan kropalla. Tai sanotaanko, että kun olen ajoissa ja ohjaan OIKEIN kropalla, koska sitähän se jätkä lukee, vaikka mulla hartialinja olisi mihin päin.. Vartalo-ohjauksen avulla Remua saa kyllä ohjattua hyvinkin etäältä, ja esim. putkeen kaukaa lähetyksen jälkeen jonkin matkaa (edes pari estettä..) pystyy yleensä jopa ohjaamaan vedättämällä (mikä on mulle se aiemmilta koirilta tutumpi tapa).

Näiden pätkien lisäksi otimme A:ta ja puomia yksittäin. Tai A oli muutaman kerran radallakin, mutta otin sen kuitenkin yksittäisenä muilla paitsi sillä radalla, missä se oli ekana esteenä. Hienosti pysähtyi. A:lla kokeilin sitten ottaa vauhtia hypyltäkin, ei ongelmia, ja puomilla kiihdykkeenä oli putki suoraan edessä. Se meinasi eka kerralla olla liian suuri haaste, ei jätkä sinne karannut, mutta ei malttanut pysähtyä kunnolla, vaan tulos oli joku 3 off-1on. Muilla kerroilla ei putken suhteen ongelmia. Perjantaina on tarkoitus mennä lisätreenaamaan kontakteja.

Tämän viikon treeneistä

Maanantaina olimme Jonnan vetämissä ryhmätreeneissä. Ei niistä sen enempää tällä kertaa kuin, että koiralla riitti kierroksia enemmän kuin laki sallii ja yhdistettynä mun väsyneeseen olotilaan: ei hyvä. Raaka pudotus normaalitilanteeseen siis sunnuntain hyvän fiiliksen jälkeen..

Eilen käytiin itseksemme hallilla ottamassa tekniikkajuttuja yksittäisillä esteillä back to basics-tyyliin. Ensin A:n kontaktia 10 toistoa + puomin kontaktia 2 toistoa + kepit muutaman kerran varioiden sisäänmenokulmaa ja mun liikkumista. Sitten Remulle tauko, jonka aikana Romeo sai virkistyä tekemällä kepit, pari putkea ja tasapaino/lihaskuntoharjoituksia. Tauon jälkeen puomin kontaktia 10 toistoa + A vielä 2 kertaa. Sitten uusi tauko, jonka aikana puolestaan Sani sai näyttää, kuinka neidin taidot ovat parissa vuodessa ruostuneet ;-) Lopuksi vielä Remun kanssa hyppytekniikkatreeniä ensin perusharjoitusta pari kertaa ja lopuksi kaksi kertaa korkeushyppyharjoitus.

Hyppytekniikkatreeni meni hyvin. Kepeillä ei ongelmia ole ollutkaan, joten se oli lähinnä opitun vahvistamista. Kontakteille pysähtymiset nyt uus-vanhan menetelmän avulla erittäin hyvät ja mun liikkumisesta lähes riippumattomat. Ilmeisesti jätkä onnistui kerrasta yhdistämään juoksukontakteilla käytetyn namilätkän ja viime aikoina tehdyt pysähtymisharjoitukset, joissa olen ohjannut pysähtymään. Nyt vain pitäisi saada paljon toistoa. Ainoa hankaluus on se, että hallille on ajomatkaa melkein tunti ja muutakin pitäisi ehtiä tehdä kuin treenata..

Marraskuinen vesi on ihanan virkistävää ainakin Remun mielestä

Kurakelin kampaus

Piti laittaa jo tohon edelliseen postaukseen, mutta unohtui.. Eli koska tämän vuoden näyttelyt on käyty ja alkuvuodestakaan ei sopivia ole ihan heti tarjolla, leikkasin Remulle kurakelin kampauksen. Aikas raakasti vedin hapsut pois mahan alta, takajalkojen välistä ja lyhensin rintakarvat ja etujalkojen hapsut. Mutta eipä tuo hassummalta näytä itseasiassa näinkään.

Lisäksi hieman viikonlopun kuvasatoa hurjista:

 

 

 

 

Eka tulos agikisoista!

Tänään siis huolellisen valmistautumisen jälkeen starttasimme kaksi kertaa Tamskin kisoissa Niihaman maneesissa. Valmistautumiseen kuului mm. kolme tuntia ulkoilua eilen ja lyhyt metsälenkki vielä tänä aamuna. Ja se kannatti, sillä ekalla radalla Remu-Eemeli oli loistavassa vireessä: keskittynyt, hallittu ja taitava. Loistava. Toisin kuin kartturinsa, joka pilasi Reemusen nollaradan ohjaamalla väärään putken päähän. En tosin tahallani, sillä muistin kyllä kumpaan päähän piti mennä.. Olin myöhässä putkea edeltävällä hypyllä, koira kääntyi aavistuksen muhun päin hypyn jälkeen kysymään, mikä seuraavaksi ja näki merkin, että mene eteenpäin ja meni eteenpäin. Ikävä kyllä eteenpäin siitä kohtaa oli se väärä pää putkesta, ei se oikea, mikä olisi ollut melkein suoraan hypyltä edessä. Muuten hieno, nopea, virheetön rata. Harmitti. Oikeasti.

Tämän jälkeen kova yritys nollata ajatukset seuraavaa starttia varten. Onnistui ihan kohtalaisesti. Se, mikä ei onnistunut, oli koiran virittely suoritukseen. Tai sanotaan, että se onnistui vähän turhan hyvin tuloksena ylivirittynyt agilityhirmu, joka tuijotti esteitä maanisesti jo hyvän matkaa ennen lähtöpaikkaa. Otin siis koiran autosta liian aikaisin, kun en tajunnut, että ennen luokan alkua oleva palkintojen jako kestäisi niin kauan. Siihen nähden on ihmeiden ihme, että saimme radalta tuloksen! Eka tulos meille nyt sitten seitsemännessä virallisessa startissa. Ei huono, voittaa Romeon kirkkaasti ;-) Meidän onneksi alku noin puoliväliin asti oli koiran kannalta niin loogista menoa ensin suoraan, sitten käännös putken kautta ja uudestaan suoraan, että Remu osasi aika hyvin itsekin katsoa, mistä mennään (kuten se taisi suurimmaksi osaksi tehdäkin..). Puomin jälkeen sain koiran käsiin oikeasti kunnolla ja loppu meni ihan kivasti vikaa estettä lukuunottamatta. Remu meni siitä ohi, mistä 5 virhepistettä. Toinen 5vp tuli kolmantena esteenä olleelta A:lta. Ei kaunista menoa (paitsi jos tykkää kaistapäisestä säntäilystä), mutta kuitenkin jos haluaa etsiä positiivisia asioita suorituksesta, niin a) saimme tuloksen, joten jotenkin onnistuin pelastamaan tilanteen ja b) kaikki rimat kuten myös muurinpalikat tosi vinosta lähestymiskulmasta huolimatta pysyi ylhäällä. Työvoittona siis tulos 10vp, aika -11,49 (ihanneaika 52s), sij.10.

Kivat radat ja rehellisesti sanottuna suorastaan aika helpontuntuiset. Vaikka eipä tuosta jälkimmäisestä tainnu kuin joku vajaa puolet saada tuloksen, eikä ekaltakaan nollia tai tuloksiakaan suorastaan jaettu, joten se siitä helppoudesta. Mukavia ja sujuvia ykkösen ratoja kuitenkin. Pienestä harmituksesta huolimatta jäi ihan hyvä fiilis. Remun kanssa on kiva kisata, kun ei tarvi yhtään miettiä, että karkaakohan se radalta tai jääkö se haistelemaan maata. Ainoa, mitä pitää miettiä on se, kuinka lujaa nyt mennään :D

Nyt pari kuukautta ahkeraa treenausta etenkin kontaktien ja ennakoinnin suhteen, ja helmikuun kisoissa jatketaan. Ykkösen kisoihin kun on inhottava lähteä kovin kauas, varsinkin pimeänä aikana, kun tuntuu, että aamulla ei pääse millään ylös, joten suosimme näitä lähiseudun pippaloita. Lisäksi pitää ruveta kuntoilemaan, ettei aina maneesissa tunnu siltä kuin juoksisi lentohiekassa..

Reemu-Eemelin uusi keittiö vihdoinkin valmis

Kyllä oli raskasta

Jos kenraaliharjoitus on fiasko, niin mitä mahtaa tapahtua kisoissa..

Jaa, olipa taas maanantaina sellaiset pois alta rimat ja muurinpalikat -treenit, ettei vähään aikaan ole ollutkaan. No, saattoi olla jotain syytä siinä, että istuin viikonlopun nenä kiinni kirjassa eli ei käyty kunnon lenkeillä lainkaan ja maanantainakin jätkä joutui odottamaan kolme tuntia autossa ennen treenejä mun ollessa yliopistolla. Eli nyt meidän tärkein osa valmistautumista ens sunnuntain kisoihin onkin säännöllinen koiran väsytys metsälenkeillä. Ihan kiva tää uus käytäntö, että lähtölistat julkastaan etukäteen, niin nyt pystyn etukäteen valmistautuun varsinkin henkisesti siihen, että me lähdetään ekassa startissa ensimmäisenä.. Mutta toki myös siten, että olen paikalla vielä tavallistakin aikaisemmin, että ehdin varmasti lämmitellä ja valmistella koiran jo ennen rataantutustumista. Ei kiva, mutta jonkunhan sitä ekana pitää lähteä. Tokassa startissa sentään oli lähtövuoro jossain siellä kymmenennen paikkeilla eli just sellanen ideaali.

No mut niihin maanantain treeneihin vielä. Treenasimme tällä kertaa ilman varsinaista kouluttajaa. Rimoja tosiaan tippui ihan urakalla ja suurin osa ihan siksi, että jätkä ei malttanut hypätä vaan kaahas vain menemään. Ekassa radassa oli alussa hyppysuora 3 kpl aitoja ja muuri, jolta sitten 90 astetta oikealle putkeen. No joo, muurilla lensikin sitten koko keskiosa, ei pelkästään palikat, jätkän tömäyttäessä matalaliitoa etutassut edellä keskelle muurin keskipalikkaa. Että silleen. Ja vauhti ei kun parani. Jos jotain hyvää haluaa keksiä, niin puomin alastulokontaktille pysähtymisen onnistumisprosentti huiteli aika lähellä 90%:a, ja ne pysähtymättömätkin olis ollu virheettömiä suorituksia. A:llakin pysähdyttiin jo selkeesti useammin kun joka kerta, ja nyt onnistui aika usein kerrasta. Tyylipisteistä ohjaajan toiminnan osalta ei kannata tässä vaiheessa kyllä vielä puhua, jos tavoitteena on mahdollisimman hienovarainen ja tyylikäs suoritus..

Heitteillejätetty harrastuskoira on kyllä keksinyt kaikkea muuta kivaa kuten esimerkiksi puukolla askartelun, mikä toki kuuluu - tai on ainakin kuulunut - nuorten poikien normaaleihin harrastuksiin, kaiketi. Pari kertaa jätkä on hakenut isännän metsästysvaatteissa roikkuvan puukon. Sen vielä ymmärtää, koska se tod.näk. haisee varsin herkulliselta tarkkanenäisestä lihansyöjästä. Mutta se, että pieni spanieli (okei, ei oo kovin pieni) kaivaa työkalupakista kaikkien muiden tavaroiden joukosta jälleen kerran juuri puukon, niin se pistää kyllä ihmettelemään. Todellakin.

Tavoitteet mietittynä

Päätin vielä käyttää hetken siihen, että oikein kunnolla pohdin tavoitteita. Ja hiukan lista muuttuikin. Tämä on nyt se, jonka pohjalta lähdetään jatkamaan treenejä.

1. A:n alastulokontakti
2. Puomin alastulokontakti
3. Alut eli jos en heti pääse vauhtiin mukaan, niin onnistuneen suorituksen voi unohtaa, mutta jos kolmella ekalla esteella menee hyvin, niin yleensä loppukin menee ihan kivasti
4. Pienemmät kaarrokset (ei siis metrien pituisia loikkia hypyiltä ennen kääntymistä) eli käytännössä ennakointi, kääntyminen aikaisemmin oikeaan suuntaan
5. Takanaleikkaukset varmemmaksi
BONUS Ylipäätään ohjauksen sujuvuus ja varmuus

Jäniskevennys ja muuta kivaa

Eilen meillä olikin oikein tehotreenit: koiria paikalla vain kolme ja aikaa ruhtinaalliset kaksi tuntia. Koko aika käytettiin hyödyllisesti, ja pitää kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, että kunto meinasi loppua kesken. Eikun lenkille siis. Tosin täällä taitaisi pysyä paremmin pystyssä sukset kuin lenkkarit jalassa.. Jos siis omistaisi sukset.

Tehtiin neljä eri harjoitusta, joista kolmella oli A. Sitä tuli siis mukavasti harjoiteltua. Aika tarkalla arviolla voisi sanoa, että joka toinen kerta kontaktille pysähtyminen onnistui. Joka toinen kerta siksi, että jätkä aina eka kerralla hyppäsi alas (ei sentään enää puolivälistä alastuloa :-D ) ja kun radan tekeminen lopetettiin siihen ja otettiin A uusiksi, niin sitten tuli hieno, napakka pysähtyminen odottamaan jatkamislupaa. Puomia ei harjoituksissa ollutkaan.

Tässä nyt kaksi harjoitusta, mitä tehtiin. Kaikkia en jaksa piirtää. Toka harjoitus oli tälläinen. Ideana treenata vähän putkiin lähetyksiä yms. ja ilmeisesti myös edelleen tarkkailla meidän osaamistasoa. A:n ja 5,8,13-aidan välissä oleva aita oli tarkoituksella esteenä vaikeuttamassa ohjausta.

Seuraavaksi mentiin jäniskevennystä a´la Kari Jalonen (näin ainakin ymmärsin, että Jaloselta peräisin oli tämä treeni). Hiukka epäselväksi jäi, tarkoitettiinko jäniksellä ohjaajaa vai koiraa, mutta hauskaa oli, joten ainakin se oli keventävää. Lämpimästi voin suositella, vaatii meinaan aikas tarkkaa ohjausta ja vikkeliä jalkoja ainakin tälläisen turbowalesin kanssa, ja juurikin sitä hieman hukassa olevaa merkin jatkuvaa "päälläpitämistä". Rata on siis yksinkertaisesti putkesta 1 putkeen 2 = Reemu-Eemelin lempparirata. Ohjaajaparka eli minä meinasi kyllä seota jalkoihinsa :-D Koiran pitää kulkea kuvassa vihreällä viivalla merkittyä reittiä ja siis suorittamatta mitään muuta esteitä kuin putket.

Kotiläksyksi tuli miettiä vähintään kolme konkreettista tavoitetta talvikaudelle. Tavoite ei tässä tapauksessa saanut olla vain tyyliin hyviä tuloksia kisoista tai muuta epämääräistä, vaan niiden piti olla niitä asioita, joita parantamalla niitä parempia tuloksia voidaan saada. Tässäpä meidän top 5:

1. A:n alastulokontakti
2. Puomin alastulokontakti
3. Takanaleikkaukset
4. Pienemmät kaarrokset
5. Ylipäätään ohjauksen sujuvuus ja varmuus

No okei, toi vika on ehkä vähän epämääräinen, mutta siksi se onkin tollasena bonustavoitteena, vaikka oikeestihan se on se ykköstavoite.

Hiljaista on.

Onpas omituista, kuinka monta koiratapahtumatonta viikonloppua tässä on jo ollut. Välillä kun tuntui, että hyvä, jos oli edes joskus viikonloppuna edes toinen päivä ilman ohjelmaa ;-D No, jotta ei aivan päästäisi metsittymään, niin ilmoitin sitten Reemu-koiran hetken huumassa hyvien treenien jälkeen ja ulkomaan näyttelymatkan peruunnuttua agikilpailuihin. Saapa nähdä mitä siitä sitten tulee.. Muusta en oikeastaan ole huolissani kuin kontakteista ja niistäkin lähinnä vain A:sta. Jos nyt siis ajatellaan ihan vain Remun osaamista eikä mun ohjausta, josta löytynee aika montakin huolestumisen aihetta.. Joka tapauksessa parin viikon päästä mennään siis katsomaan, mitä treenataan talvella ;-) Yleensä kun ne puutteelliset taidot ja heikot kohdat tulevat kaikkein parhaiten esille kisoissa..

Muuten on siis ollut aika hiljaista tapahtumarintamalla. Lähinnä on keskitytty etsimään tavaroille paikkoja (enää kaksi laatikkoa purkamatta!) ja katsastamalla hyviä ulkoilumaastoja. Täällä kun melkein pitää ne lenkkipolut itse tehdä kävelemällä, jos ei aina halua kävellä sitä yhtä ja samaa metsäautotien pätkää. Välillä on treenattu vähän tokojuttuja pihassa, lähinnä palloleikin ohessa pysähtymistä sekä noutamista erinäisillä esineillä. Ja eilen harjoiteltiin pitkä matka vieressä käskyn alla kävelyä peuran jäljille säntäämisen seurauksena.. Nenän ja pään "puhdistuttua" peuran hajusta jätkä jo tarjosi itse katuvaisesti varsin hyvää tokoseuraamista.

Hiukan useammin kuin tokoa on treenattu keppejä ja hypyillä kääntymistä. Viime viikon hallitreeneissäkin otettiin muuten keppitehotreeniä. Minkä yhteydessä taas sain huomata, että tilaa pitää muistaa antaa, niin menee paremmin. Ei siis oikeestaan kepeillä, vaan ihan näin yleensäkin. Sylikoira-Remunen, jonka motto muuten on mitä lähempänä sen parempi, tarvitsee siis selvästi töitä tehdessään tilaa. Kiva tietysti sikäli, että vaikeehan ton vauhdissa olisi ihan kuonosta vieden ohjata..

Nenäpäivä

Talvikauden avaustreenit

Eilen meillä oli ekat agitreenit talven ryhmän ja kouluttajan kanssa. Kouluttaja on mulle tuttu monenkin vuoden ajalta Tamskista siltä ajalta, kun treenasin Romeon ja Sanin kanssa. Mutta mikäs sen kivempaa, kun tietää, että Jonnalta on lupa odottaa hyviä vinkkejä, eikä se ainakaan päästä meitä helpolla :-D  Suurin osa ryhmäläisistäkin on entuudestaan tuttuja joko viime kesän treeneistä tai Tamskin ajoilta (juuri niin, piiri pieni pyörii taas..). Sekin on oikein mukavaa :-)

Eilen otettiin aluksi kaksi erilaista ratapätkää: toinen helppo ja suoraviivainen, toisessa oli vaikeampiakin kohtia. Nämä piti tehdä ihan ominpäin siten, kuin on tottunut treenaamaan, eikä palautettakaan vielä tullut, vaan koutsi tyytyi tässä vaiheessa vasta muistiinpanojen tekemiseen (pureva kritiikki on siis odotettavissa ensi kerralla..). Remu-Eemeli meni ihan kivasti, ei nyt kuitenkaan loistavasti, sitä ei häirinnyt uusi paikka (no, on me siellä joskus kaks vuotta sitten oltu pari kertaa treenaamassa), eikä yhden ryhmäläisen juoksuinen koirakaan aiheuttanut hämminkiä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli kyllä taas vaikka muille jakaa. Kaarrokset oli paikoin vähän turhan pitkiä, mikä tietysti osaltaan lisäsi niitä vaarallisia tilanteita..

Kolmas harjoitus otettiin sitten vielä pikaisesti pienen juttutuokion jälkeen. Siinä taas jätkis pääsi mut yllättämään: se kohta, missä olin varma, että se säntää putkeen, niin tuo kääntyikin lähes aitoja nuollen reilun 180 asteen kulmassa olleet hypyt ja seuraavalle putkelle menossa taas käänsin sitä liian voimakkaasti muka oikeaan suuntaan, jolloin jätkä meni putkesta ohi. Olis muuten ollu ihan hyvä ohjaus, jos kyseessä olis ollu vaikkapa Romeo.. Vaikein kohta tulikin siinä, missä en sitä ollut tajunnut. Radanlukutaitoa siis pitäisi saada lisää erityisesti Remun menoa ja sen nykyisiä taitoja ajatellen, ja ennen kaikkea luottoa koiraan.. Kun se ihan oikeesti osaa, kun sille vaan osaa antaa riittävästi tilaa, mutta silti ohjaa koko ajan, ettei sen tarvi kysellä, että mitänytmitänytmitänyt, koska sittenhän se menee vain riekkumiseksi. Mutta eiköhän tämä riitä tätä itseanalyysiä. Innolla odotan talven treenejä :-)

Joillain meistä se paras reitti kulkee putkien kautta..

Aikuinen koira muka.

Taas menin liian aikaisin avaamaan suuni ja kehumaan Remu-Eemeliä aikuiseksi koiraksi. Onneksi sentään älysin laittaa tekstiin sen ison mutta-sanan, mitä jätkän velipoikien emännät kommentoivatkin varsin osuvaksi.. No tällä viikolla on nyt sitten jo mm. juotu toluvettä siivousämpäristä (hyvää näytti olevan, mutta kaikki kiva taas kiellettiin), maistettu maksalaatikkoa mun lautaselta (ihan vahingossa kieli lipas, kun se lautanen oli siinä kuonon korkeudella, puolustautui jätkä nolona) ja kaivettu näppärästi hirvenluu jätesäkistä ja levitetty säkin sisältö vilpolan lattialle.

No, luita ne sai syödä eilen kyllä ihan luvankin kanssa ja hyvin näytti maistuvan. En vaan viitsi jättää niitä tuohon pihaan lojumaan yksikseen (luita siis), ettei ne houkuttele paikalle kutsumattomia vieraita, mutta onneksi ne nyt muutaman päivän säilyvät säkissä.

 

Maalaiset suuressa kaupungissa

Remu-Eemelin kanssa kävimme ihan Helsingissä asti kylässä viikonloppuna. Remu moikkasi matkan varrella kahta siskoa, mummoa ja ihanaa Kukkasta. Minä tuuletin muuten vain tiivisti remontin ja gradun ympärillä pyörinyttä päätäni ;-) Ja tulihan siinä samalla vähän suunniteltua ensi kesän leirikuvioitakin. Ja todettua varmaankin noin sataan kertaan, kuinka monessa asiassa poika on tullut isäänsä. Kiitokset Niinalle kestityksestä, majoituksesta ja taas kerran myös trimmauksesta! Joista jälkimmäisestä Remu itse ei tosin välttämättä kiittelisi ;-)

Jätkän kanssa oli taas mukava matkustaa ja vierailla, kun käytöstavat ovat Remu-Eemelillä (pääosin) hanskassa. Jos nyt ei oteta lukuun "pientä" riehaantumista Kukan kanssa.. Johon Remu oli kyllä täysin itse syypää, ei voi edes vierittää syytä pennun niskoille :-D Matkalla poikettiin myös Ikeaan (tai siis minä poikkesin) ja se ryysis oli kyllä hieman liikaa mun hermoille. Ja treenaamassakin käytiin. Vieraat esteet ja vieras kenttä eivät haitanneet, mutta useamman tunnin autossa olo näkyi kyllä melkoisena riekkumisena noin muuten. Oli kuitenkin kiva nähdä Saria ja Ticoa pitkästä aikaa :-)

Remu-Eemeli kasvaa aikuiseksi, onnea kolmevuotiaalle!

Remu viettää huomenna 3-vuotissynttäreitään! Joten jätkä on siis tullut kokolailla miehen ikään,  ei kai sitä enää voi jatkossa mamman pikka pennuksi kutsua ;-) Ja alkaapa tuo nyt muutenkin pikku hiljaa ihan aikuista koiraa muistuttaa käyttäytymisensäkin puolesta. Ainakin suurimman osan ajasta. Ainakin silloin kun se ei hypi ikkunasta ulos, hauku ohi kulkevia autoja, halua välttämättä leikkiä heti ja kenen kanssa vaan, riehu vinkulelujen kanssa kuin pahinkin terrieri, säntäile metsässä tai talon ympäri hullun kiilto silmissä, revi Sania korvasta, tervehdi ihania rakkaita ihmisiä hyppäämällä suoraan mahaa vasten, levitä juuri haravoituja lehtikasoja, koska niiden läpi on vaan niin hieno sännätä, luule olevansa pieni sylikoira, vingu ja itke mun perään, nappaile sitä sun tätä suuhunsa matkan varrella, heittele sohvalta kaikkia tyynyjä alas jne jne..  Mutta on se vaan silti aivan kerrassaan hieno ja taitava poika :-D Kiitos vielä kerran Tiinalle loistavasta valinnasta. Jos aina saiskin näin onnistuneesti, sitä mitä tilaa..

Pikku-Remu lelun kanssa joulukuuussa 2006 ja Iso-Remu lelun kanssa elokuussa 2009

Huomenna ei vastaanottoa kotona, päivänsankari juhlii matkoilla. Ehkäpä sitten on tarjolla kakkua - maksalaatikolla tai ilman, ihan jokaisen oman valinnan mukaan -  kun keittiö joskus valmistuu ja remonttipölyt on saatu siivottua.. Suuret onnittelut myös muille Jangas D-pentueen rämäpäille Raisalle, Ticolle, Mantelille, Nupulle, Tarmolle ja Paavolle! Ja Remun iskälle Veikalle, joka täytti pyöreät kymmenen vuotta lokakuun alussa!

Remu agiliitää ja -kiitää (kuvat Outi & Matti Siirtola) 

Remu 2,5 v. PU4 Karkun erikoisnäyttelyssä 2009  (kuva Tiina Janka)

Lapsi on terve kun se leikkii..

..mutta on se vaan aika rasittava leikkiessään. Voi sitä uuden vinkulelun riemua, sitähän jaksaa vingutella tuntitolkulla (huokaus..). Alla teillekin noin minuutin maistiainen tästä "äänimaisemasta". Kuva on huono (ei kannattaisi videokuvatessa käyttää zoomia..), joten keskittykää ääneen. Huomatkaa myös vinkuleluja inhoavan Romeon taustakommentointi..

Romeo-rontti karkuteillä

Jos blogin nimi onkin Remu-Eemelin metkut, mikä kuvaa sen päähenkilöä osuvasti, niin kyllähän meidän vanha herra Romeokin osaa olla varsinainen rontti ryökäle. Lähdimme eilen iltapäivällä lenkille, tarkoitus oli kiertää hieman pidempi retki metsässä. Remu ja Romeo juoksentelivat irtokoirina, kun nyt yleensä osaavat pysyä mukana porukassa. Tai siis Romeo osaa yleensä, Remu kyllä aina. No nytpä Romeo ei sitten joko osannut tai halunnut, vaan nenä oli vienyt johonkin ihan vikasuuntaan. Reilusti toista tuntia odottelimme ja kiertelimme alueella Romppua huudellen, mutta ei mitään. Sitten alkoi jo hämäräkin tulla, joten palasimme kotiin ja lähdimme autolla kiertelemään metsäautoteitä. Siinä sitten Jarkon puhelin soi, ja ehdin jo huokaista helpotuksesta, että varmaan on joku naapuri napannut karkulaisen talteen. Uutiset olivat kuitenkin paljon huonompia: ihan samalla alueella, mistä Romeo katosi, oli ilves hyökännyt ajokoiran kimppuun aikaisemmin päivällä. Kieltämättä siinä alkoivat kädet täristä, ja epätoivo iskeä keskellä pimeää metsää, koska tilanne ei kovin hyvältä vaikuttanut. Vaikka Romeo välillä vähän omille teilleen on eksynyt, niin eipä tuo aiemmin läheskään näin kauaa ole kadoksissa ollut.

Jatkoimme kuitenkin vielä kiertelyä. Päätin sitten viimein itse palata kotiin katsomaan, josko tuo nyt olisi kuitenkin tullut pihaan ja Jarkko lähti vielä ajelemaan yhtä metsäautotietä. Helpotus oli kyllä melkoinen, kun pihaan tullessa otsalampun valossa kiilui kaksi kirkasta silmää oven vieressä! Siinä se rontti istui oven vieressä ja ihmetteli, kun ei päästetä sisälle. Fiksu koira sinänsä, että olin niin helpottunut, että en enää osannut olla edes vihainen, päinvastoin olin suunnattoman iloinen, ettei mitään pahaa ollut tapahtunut ja Romppu oli osannut tulla itse kotiin. Ja mitä tästä taas opimme: Romeo ulkoilee kotipihan ulkopuolella tästä lähtien joko hihnassa tai gps-panta kaulassa. Remukin saa nyt kyllä tehotreeniä vielä lähempänä pysymisestä, en kuitenkaan usko ilvesten uskaltavan tulla kovin lähelle ihmistä. Ja Sani-parka tosin joutuu nyt taas pitämään taukoa jäniskoiranvirastaan.

Putkitreeniä

Eilen olimme Remun kanssa syksyn viimeisissä ohjatuissa ulkotreeneissä. Otsikosta voisi saada kuvan, että harjoittelimme putkia, mutta itseasiassa enemmänkin putkiin menemättömyyttä. Mikä on Remuselle nii-in vaikeeta, huokaus, koska putket nyt vaan on nii-in ihania.. joten siihen nähden treenit menivät kyllä hienosti! Sillä eipä tuo itseasiassa mennyt koko kahden tunnin aikana kuin kaksi kertaa putkeen silloin, kun ei olisi pitänyt. Teimme kaksi eri harjoitusta. Jälkimmäinen oli ehdottomasti vaikeampi. Yritin jonkinmoista kuvaakin piirrellä, ehkä siitä saa jotain selvää.. Ideana oli siis, että otetaan kunnon vauhti ja yritetään sen jälkeen olla menemättä putkeen. Jeps.. Ja sit vielä mennään tuolta neloshypyltä oikeaan päähän vitosena olevaan putkeen, ei siis siihen päähän, jonka eteen koira hyppää neloselta.. Saattaa näyttää kuvassa helpommalta kuin mitä todellisuudessa on. Mutta hyvää treeniä sikälikin, että ei ollutkaan ihan niin ylitsepääsemättömän vaikeata, ettei olisi pystynyt keskittymään ohjaamisen hienosäätöön. Eli toistoja tuli otettua aika monta ihan sillä, että saataisiin turhan pitkiä kaarroksia lyhennettyä.

Oli myös enemmän kuin mukavaa huomata, että kotona harjoittelu alkaa tuottaa tulosta mun kohdalla. Ohjaaminen alkaa tuntua sujuvammalta ja nopeammalta. Ehkä yksi ratkaisun avaimista onkin, että nyt tässä vaiheessa voisi alkaa juostakin samalla kuin ohjaa ;-) Alussahan itseasiassa tietoisesti olen yrittänyt hieman himmata vauhtia koiralta hidastelemalla itse, jotta tuo saisi enemmän aikaa miettiä, mitä tekee, mutta nyt tuntuu, että alkaisi olla aika liikkua itsekin hieman reippaammin, ja tuntuu, että sieltä se sujuvuus ohjaamiseenkin löytyy kuin itsestään. Tulemme siis silti edelleen harjoittelemaan hyvin ahkerasti kotipihan kolmella hypyllä ja kepeillä kaikenlaisia pyörityskuvioita.. Ja yritän itse muistaa laittaa Romeon ja Sanin siksi aikaa tarhaan, ettei käy kuten viime pyhänä, kun peruutin vauhdilla Sanin päälle ja lensin suoraan takapuolelleni. Kädet tietysti vastaan niin, että tuli kunnon mustelmat kämmeniinkin. Tekevälle sattuu..

Ja jotta jaksaa treenata, pitää myös nukkua:





Pari syksyistä kuvaa karvakorvasta ja Romeosta:

Rapsuta!

Hei, mistä täältä pääsee pois?! (ihmettelee Romeo, joka onnistui karkaamaan pihasta ainakin viisi kertaa ennen kuin aidasta tuli romeonkestävä)

Kukkulankunkku

Remu & kump. maalaiskoiriksi

En ole pitkään aikaan ehtinyt (enkä jaksanut silloin kun olisin ehkä ehtinyt) päivittää blogiin kuulumisia, ja tästäkin tulee vain tälläinen pikapäivitys. Viime viikot kun ovat kuuluneet hyvin tiiviisti muuttotouhuissa. Remusta, Romeosta ja Sanista tuli nyt siis maalaiskoiria, vaikka täytyy kyllä jälleen kerran toistaa, että tämähän on edelleen Tampereen KAUPUNKIa, vaikka keskustaan onkin matkaa 40 km..

Yllättäen muutto entuudestaan tuttuun taloon olikin koirille vaikeampi kuin muutto täysin vieraaseen asuntoon. No, nyt ovat jo onneksi niin kotiutuneet, että malttavat nukkua öisin ja saan käydä yksin vessassa ja suihkussa ;-) Mutta nyt jatkan tavaroiden purkamista ja yritän kirjoitella jatkossa hieman useammin..

Tokoilua

Leiristä selviäminen vei oman aikansa, mutta nyt vihdosta viimein tuntuu siltä, että arki alkaa taas sujua eikä ole tolkuton väsymys päällä koko ajan. Olisi se kiva, kun saisi loman leirin jälkeen, mutta tänä kesänä kun ei lomaa ole ollenkaan..

Leirin jälkeen ei ole agiliidelty (huomenna on treenit, saa nähdä kuinka superhyperinnokkaasti mennään..), mutta tokoilussa on keskitytty etsimään kadonnutta motivaatiota. Ja ta-daa, saa aploodeerata, koska se on jo aikas hyvin löytynyt! Sunnuntaina kun treenasimme mökillä, niin Remu ei olisi millään halunnut lopettaa. Nyt on unohdettu alo-luokan liikkeet ja seuraaminenkin lähes totaalisesti hetkeksi ja keskitytty ylempien luokkien liikkeisiin ja niiden osiin eli mm. ruutuun, tunnariin, ohjattuun noutoon, noutoon yleensä, merkille lähetykseen ja luoksetulon pysäytyksiin.

Neliötä otin kokeilunomaisesti, ja sehän sujui yllättäen hienosti. Koiralta siis, mun olisi syytä harjoitella terävämpien kulmien tekemistä, suoraan kävelemistä jne. Mutta Remu teki hienot nopeat pysähdykset sekä maahan, seisomaan että istumaan ja pysyi niissä paikallaan, kun itse kiersin neliön. Ja tajusin muuten vielä ekan harjoituksen jälkeen, että eihän me olla varsinaisesti harjoiteltu liikkeestä istumista..

Joten nyt sitten treenaamme liikkeet valmiiksi käänteisessä järjestyksessä eli evl:stä alkaen ;-)

Springeripäivät

Huh-huh, nyt on lähes vuoden suunnittelu- ja järjestelyurakka melkein takana jälkipyykkiä lukuun ottamatta ja tämän vuoden sprinkkuleiristä "selvitty". Kivaa oli, pitkään aikaan en ole nauranut näin paljoa ja leiri tuntui menevän järjestyiltäänkin hyvin, mutta kyllä nyt väsyttää. Viiden tunnin yöunet eivät oikein riitä neljän päivän leirillä ;-) Mun päivät meni aika tiiviisti talkoohommissa, joten Remu ehti kyllä nukkua ihan riittävästi.. Mutta oli jätkäkin sunnuntaina jo väsynyt, ja selvästi iloinen kun tultiin kotiin. Kuvia ei tullut otettua yhden yhtäkään, mutta toivottavasti ne, jotka kuvia ottivat laittavat niitä nettiin muidenkin iloksi.

Osallistuimme Remun kanssa perjantaina Emma Nylundin agilitytreeneihin, lauantaina kasvattajatäti-Tiinan treeneihin ja sunnuntaina Tommy Wirenin pitämälle kurssille, jossa aiheena oli koiran käyttäytyminen ja positiivinen vahvistaminen. Lisäksi saimme torstaina yksityisohjausta tokossa Tiinalta ja kävimme kuokkimassa yhden tokoryhmän paikkamakuutreeneissä.

Emma oli suunnitellut juurikin nopealle koiralle vaikeat treenit, joissa oli paljon tiukkoja käännöksiä, välistävetoja ja meidän perinteinen kompastuskivi eli taaempaan putkensuuhun ohjaaminen. Alku meni taas sähläämiseksi, mutta kun saimme Remun kanssa juonen päästä kiinni, alkoi rata sujua ihan kivasti. Itselle tuli hyviä ohjausvinkkejä koskien erityisesti omaa sijoittumista radalla. Myös Tiinan treeneissä lauantaina alku meni aluksi pipariksi, mutta kun Remu oli saanut isoimmat höyryt ulos ja minä sain ohjaamisesta kiinni, alkoi homma sujua. Kävimme vielä illalla itseksemme ottamassa helppoja juttuja näiden hieman vaikeampien pyöritysten tasapainottamiseksi. Eli suoraan sanoen ihan vain nautittiin agilitaamisesta ja vauhdin hurmasta ilman mitään suunnitelmallisuutta :-D

Tommy piti aluksi hyvän luennon koiran käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä ja klassisen ja ehdollistavan koulutuksen eroista ja käytöstä. Aiheena oli varsinaisesti positiivinen vahvistaminen, jota sitten harjoiteltiin treeneissä. Harjoitukset olivat kaksiosaiset. Ensin harjoittelimme nopeaa palkkausta ilman koiraa. Tarkoitus oli saada 30 sekunnin aikana mahdollisimman monta namia kuppiin siten, että käsi aina pysähtyi jalan viereen ennen uudelleen taskuun menoa. Kun tästä oli selvitty, siirryttiin harjoittelemaan koiran kanssa. Tarkoitus oli opettaa koiralle lähellä pysymistä ja kontaktin ottamista ja pitämistä nimenomaan niin, että koira itse hakee kontaktia ilman käskyä. Erityisen hyvä harjoitus siis springereille. Remulta tämä ei eilen oikein onnistunut. Toki paikkakin oli vaikea häiriöiden takia ja leiriväsymys ilmeistä kuten muillakin, mutta kyllä tässä meillä riittää vielä harjoittelua. Toisaalta tämä olisikin juuri se keino, jolla seuraamisen ja muunkin tottelevaisuuden saisi paremmaksi. Keskustelimme myös siitä, että Remulla saattaa aika paljonkin vaikuttaa agilityharrastus: se on tottunut saamaan minulta ohjeita ja käskyjä - ei miettimään itse, mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Näkyyhän tämä myös aktivointipelejä pelatessa. Siinä missä Romeo oikeasti yrittää ratkaista ongelman itse, katsoa tapittaa Remutin hyvin helposti vain minua ja pyytää apua. Mutta nyt kun koiralle ei annettukaan mitään käskyä tai tehtävää, ei se myöskään kovinkaan aktiivisesti hakenut kontaktia. Tosin kuten sanottu, toimisi varmaan paremmin kun ympäristö ei olisi yhtä houkutteleva (juu, juu, selittelyn makua on..). Mutta nyt siis otamme tehokuurin tämän asian suhteen.

Tintti & sisarukset Agirodussa ja Romeo supijahdissa

Juu, samasta koirasta on edelleen kyse eli Remu-Eemelistä on nyt jotenkin vääntynyt Remutin-Tintti. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja yleensä niiden synty on täysi mysteeri niiden käyttäjällekin..

Jospa nyt sitten aloittaisin tästä päivästä. Osallistuimme viime vuoden tapaan Agirotuun Jangas D-pentueesta kootulla joukkueella. Tänä vuonna Veikan Vaikeita edustivat Raisa ja veljekset Remu, Paavo ja Tarmo. Sinttu ja Tiina olivat askarrelleet meille hienot t-paidat edustusasuiksi, vieressä paidan etumuksessa ollut kuva. Remu sai kunnian ja etuoikeuden lähteä ensimmäisenä. Lähtö tuli vähän pikaisesti ja yllätyksellä, enkä ehtinyt ihan normaalia viime hetken valmistautumista tehdä. Rata meni kuitenkin meidän osalta hienosti ja olin Remuun aivan todella tyytyväinen. Tuloksena Remun osalta oli väärästä putken päästä hylätty, josta tässä kisassa tuli 10 virhepistettä ja 5 virhepistettä pudonneesta rimasta. Kaikki virheet olivat jälleen kerran aivan mun syytä. Kontaktit Remu otti hyvin, joten pysäyttely harjoittelu näytti toimivan jo parin kerran jälkeen ainakin sen verran, että jätkä himmaili kontaktille ja puomilla jopa haki katsekontaktia. En kuitenkaan varsinaisesti vaatinut pysähtymistä, koska ei sitä ole otettu kuin kolmena treenikertana.. Muuten meno oli mukavasti etenevää ja todella vauhdikasta. Koko joukkueen tulos ei ollut päätähuimaava, taisimme sijoittua 61., mutta ainakin meillä oli hauska päivä, mikä kait edelleen on se tärkein asia agilityssa ja varsinkin Agirodussa. Alla vielä joukkuekuva. Ja kiitos Hennalle avusta, kuvista ja matkaseurasta!

Kaisa ja Remu, Tiina ja Raisa, Reetta ja Paavo sekä Sinttu ja Tarmo

Sitten päivää myöhemmäksi eli lauantaiaamuun. Olimme mökillä ja herätessämme aamulla Rompompeli (eli Romeo, kyllä meillä näitä väännöksiä riittää..) tepsutti jo oven edessä pissahätäänsä. Päästin sitten pojat ulos, ja jäimme vielä rauhassa heräilemään. Reemu-koira tulikin ihan pian takaisin katsomaan, mihin olimme jääneet. Romeoliini sen sijaan oli lähtenyt vähän pidemmälle aamulenkille, ja ilmeisesti joko huussin takaa tai tien varresta saanut houkuttelevan tuoksun nenäänsä. Mennessäni ulos aloin kuuntelemaan, että eihän tuo vain meidän Romeo ole, joka tuolla haukkuu noin pontevasti. Olihan se, ja sitten pitikin lähteä kiireellä katsomaan, mikä on haukun kohteena, sillä ihan normaalilta oravahaukulta ei nyt kuulostanut. Remu tuli tietenkin perässä ja onneksi tajusin ottaa sitä pannasta kiinni, kun rämmimme metsässä lähemmäs haukkua (viisaampi olisi kyllä napannut hihnankin mukaan tai jättänyt sen toisen koiran pihaan odottamaan..). Lähemmäksi päästyäni kuuluikin melkoinen murina ja sähinä, josta heti kuuli, että supihan se siellä. Harmaanmustaa turkkiakin näkyi heinikon välistä sen verran, että lajin tunnistus oli selvä.. Romeo ja supi siinä mittelivät voimiaan kummankin hyökkäillessä vuorotellen ja Romeon siinä välissä komentaen parhaalla pystykorvaäänellään. Pelkäsin jo, että saamme lähteä etsimään eläinlääkäriä paikkaamaan haavoja, mutta onneksi ei vielä ollut käynyt pahemmin ja Romeon kierrettyä sen verran meihin päihin sain kurkotettua nappaamaan kiinni siitä ja supi pääsi karkuun. Jarkkokin ehti siihen sitten hihnojen kanssa, joten en sentään joutunut taluttamaan kahta koiraa keskeltä pusikkoa pannasta kiinni pitäen.. Rompun piti sitten tietysti vielä karata pari kertaa päivän aikana tarkistamaan paikkaa, mutta supi oli kadonnut parempaan piiloon. Mutta vaviskaa supikoirat, Romeo will comeback! ;-)

Karkun erkkari ja vieraita

Remulla ja minulla onkin ollut toimelias viikonloppu. Jos nyt vaikka aloittaisi ensin tämän päiväisestä Karkun erikoisnäyttelystä. Remu esiintyi käyttöluokassa ERI:n arvoisesti ja sijoittui 7 koiran luokassa hienosti toiseksi. Tähänkin olisin jo ollut tyytyväinen, mutta Remupa innostui PU-kehässä aplodeista niin, että esiintyi ja liikkui oikein edukseen, jopa niin, että tuomari sijoitti Remusen PU4:ksi ohi käyttöluokan voittaneen uroksen. Enpä ole aiemmin tälläistä nähnyt, mutta kyllähän näin saa sääntöjen mukaan tehdä. Ehkäpä tästä lähtien Remulla pitäisi olla jo laatuarvostelussa oma taputtajaryhmä mukana ;-) Lisäksi tuomari pyysi Remun vielä mukaan paras pää-kisaan, josta ei kuitenkaan voittoa tullut Remulle eikä myöskään Paavo-veljelle, joka myös osallistui kyseiseen mittelöön. Paavokin sai hienosti ERI:n ja sijoittui käyttöluokassa neljänneksi. Tuomarina walesiuroksilla veteraaneja lukuun ottamatta oli brittiläinen Janice Janes. Arvostelu, joka on muuten aikas mairitteleva, on seuraavanlainen:

Very good breed type, liked his head and expression very much, good outline, plenty of substance, correct neck and shoulder placement and topline, moved very well. Presented himself better in the challenge.

Lauantaina Remu pääsi useammaksi tunniksi autoon istumaan Raisa- ja Nuppu-siskojen kanssa meidän käydessä tutustumassa heinäkuisen springerileirin paikkaan Punkalaitumella. Sen jälkeen kylään tulivat Niina ja Maarit ja aika kasa punavalkoisia hännänheiluttajia. Mukana oli myös pieni 8-viikkoinen Kukka-pentu, johon Remu ihastui kovasti. Kukka oli Reemun mielestä nii-in ihana, että vähän itku tuli, kun Kukkanen lähti aamulla. Pentu sai myös maistaa nappuloita Remun kupista, mitä ei edes Romeo saa enää tehdä. Yllättävää oli myös, kuinka kivasti Mikki-uros ja Remu tulivat toimeen. Vähän piti alkuun ja "ahtaissa" kohdissa kuten pöydän alla jäykistellä, mutta molemmat pojat olivat aivan näyttelykuntoisia vielä aamulla ;-)

Meidän harrastaessa springeritoimintaa Romeo ja Sani olivat nauttineet mökkeilystä. Romeo oli päässyt Jarkon kanssa ihan kalaankin, ja pojat olivat saaneet saalistakin: kivankokoisen hauen.

Remu vaihtoi seuraa (ja emäntä kanssa..)

Kyse on siis agilityseuran vaihdosta, vanhat ystävät ja tuttavat kelpaavat kyllä edelleen ;-) Edustamme jatkossa Takuteja eli Tampereen Koiraurheilijoita. Mielenkiinnolla odotan, millaiseen porukkaan päästiin mukaan. Vaikuttaa ainakin varsin vireästi toimivalta seuralta :-)

Eilen jatkettiin tokoa springeriporukalla. Tällä kertaa oli vuorossa itseohjautuvaa kouluttautumista eli varsinaista kouluttajaa ei paikalla ollut. Kertailimme viime kertaisia Beritin neuvomia juttuja. Remulla oli pallo aivan hukassa, ei tullut oikein mistään mitään. No, Remusen varmat liikkeet eli liikkeestä maahanmeno ja seisominen sujuivat kyllä ihan ok, minkä jälkeen vapautin sen namikupille. Remuhan sitten siinä kohtaa vapautti itse itsensä rastaiden perään juoksemaan.. Kyllä lämmin ruoka tietysti aina pussikissanruoan voittaa. Niiden muutaman "hullunrinkikierroksen" jälkeen kontakti oli kyllä paljon parempaa, vaikka ei siihen käytökseen silti kovin tyytyväinen voinut olla. Mitä tästä taas opimme: vaikka vapautat kupille, älä käytä vapaa-sanaa.. Otimme myös paikallamakuun ryhmässä, eikä siitäkään tullut mitään. Remu pysyi kyllä varsinaisesti paikallaan, mutta jumppasi seisomaan vähän väliä. Ei kyllä liikkunut muuten mihinkään ja meni aina käskystä heti uudestaan maahan, mutta ei se nyt kuitenkaan ihan oikea suoritustapa ollut.. Ja vinkuminen oli taas aivan järkyttävää. Mitähän tällekin oikein tekisi? Lopuksi otettiin ihan lyhyt pätkä hyvin hidasta seuraamista ja nopeita tempon vaihteluita seuraamisessa, mikä meni ihan kivasti (jokin sentään). Tuo nopea tempon vaihtelu hitaan ja normaalin kävelyn välillä selvästi auttaa liian suuren etäisyyteen. Mutta muuten jäi aikas paljon petrattavaa ihan kontaktin pidossa..

Tokoa ja näyttelyssä

Romeo ja Sani saivat viettää pitkän viikonlopun mökillä keskiviikosta aina sunnuntaihin meidän muiden ajellessa sieltä sinne sun tänne. Ei Romppu olisi kyllä vielä tänäänkään suosiolla lähtenyt kotiin..

Torstai-iltana kävin Remun kanssa treenaamassa tokoa springeriporukalla Beritin opastuksessa. Kummasti nosti taas treenausmotivaatiota, kun sai kunnon ohjeet, mitä pitää tehdä nyt ja kehua siitä, että edistytty on (ainakin jossain asioissa..). Remu pysyi myös paikallamakuussa koko ajan paikallaan, tosin vinkuen. Tuo vinkuminen on tosi ikävää, mutta josko se säännöllisen harjoittelun myötä loppuisi. Kesän suunnitelmissa on TOKOn osalta saada ALO1-tulos (tarvis varmaan ilmoittaa jätkä johonkin kokeisiin..) ja saada AVO-luokan liikkeet hyvälle mallille. Nouto ja kaukot sujuukin jo ihan kivasti.

Lauantaina Remu osallistui Tampereella ryhmänäyttelyyn. Tuomarina oli Eeva Anttinen. Jätkä esiintyi nyt ekaa kertaa valioluokassa. Tuloksena oli ERI2, PU2. Arvostelu oli seuraavanlainen:

Maskuliininen, sopusuhtainen kokonaisuus, jossa oikealinjainen ja -ilmeinen, kuiva uroksen pää. Hyvä kaula ja ylälinja. Täyteläinen oikean muotoinen rintakehä. Hyvät kulmaukset ja käpälät. Rullaa hieman runkoa liikkeessä. Normaalit hieman lyhytaskeliset liikkeet. Oikeanlaatuinen kiiltävä suora, sopivasti hapsukas karvapeite. Hieman suuret korvat.

Olisi mukava joskus saada se ROP- tai VSP-ruusukekin, mutta tällä kertaa olin tuosta sijoituksesta iloinen, sillä päivän ohjelmassa oli vielä tätini synttärit ja serkkuni ammattiin valmistumisjuhlat. Josko vaikka ensi sunnuntain Mäntän näyttelyssä..

Lihashuoltoa

Alkuviikko on käytetty lihashuollon parissa. Ensin Romeo kävi maanantaina fysioterapeutilla "kontrollissa" ja sitten Remu tiistaina hierojalla. Molemmat pojat olivat ihan hyvässä kunnossa, vaikka pientä kireyttä löytyi molempien lihaksista. Ja Romeolla nyt toki jo ikään liittyviä vaivojakin. Tosin Elina-fyssari kyllä ihasteli Romeon nivelten liikkuvuutta tämän ikäisellä koiralla. Ontumisiakaan ei ole ollut sen jälkeen, kun Romeo kävi ekan kerran Elinan hoidettavana. Joten varmaan ainakin osittain johtuu lihas- ja nivelkireyksistä eikä nivelrikosta. Tai sitten kalaöljy ja glukosamiini tekevät tehtävänsä. Remulla oli kireyksiä lihaksissa hieman toispuoleisesti, joten venytyksiä täytyy nyt sitten kohdentaa erityisesti vasempaan kylkeen. Aika hyvin tuo walesinrontti muuten venyttelee tuota toista kylkeä kuten kuvasta näkyy. Onko joku muka sanonut, ettei nojatuolissa mahdu nukkumaan selällään, häh? ;-)

Seuraavaksi pitäisikin sitten kaivaa trimmikone ja sakset esiin ja laittaa Remu kuntoon lauantain näyttelyä varten. Tampereen ryhmänäyttelyyn on tulossa huimat 6 walesia suurimman osan muista mennessä ilmeisesti Helsinkin KV-näyttelyyn. Se meillekin olisi ollut hyödyllisempi, mutta sitä ei vielä siinä vaiheessa tiennyt, kun näihin piti laittaa ilmoittautumisia. Harmi, että näyttelyihin pitää ilmoittautua niin todella aikaisin. Jotenkin tuntuu ihan älyttömältä ilmoittautua kolme kuukautta ennen näyttelyä, että saa ilmomaksun neljä euroa halvemmalla. Ja onhan ne kalliimmatkin ilmoittautumiset tehtävä nykyään kahta kuukautta ennen isoissa näyttelyissä. Mutta ennen näytelmiä menemme pariksi päiväksi mökille keräämään hapsuihin risuja ja takkuja, jotta ulkoasu on käyttöluokkaan sopiva ;-D