"Wanna-be-bordercollie" agiliitämässä ja leikkisetänä

Eilen viimeisissä talvikauden treeneissä Remu esitti jälleen kerran sisäisen bordercolliensa siivittämänä varsin hienoa ja tarkkaa menoa. Ekan radan ekaa/tokaa yritystä lukuun ottamatta mäkin olin suht hyvin mukana. Ei niistä sen enempää, joskus voisi nähdä vaivaa ja piirtää ratoja tännekin, mutta se kerta ei ole tänään.. Treenien jälkeen tämä "wanna-be-bordercollie" -springeri muuttuikin sitten lössykäksi leikkisedäksi, joka oli aivan lääpällään raisuun Pirkko-pentuun, ikä 12 viikkoa. Harmi, että kamera jäi kotiin! Reemun mielestä oli aivan paikallaan maata maassa välillä pää pystyssä ja välillä aivan kyljellään retkottaen pennun kiipeillessä päällä ja tutkiessä epäilemättä pienen pennun näkökulmasta jättiläiseltä vaikuttavaa hapsuista ja luppakorvaista kaveria.Tämän jätkän kanssa ei ainakaan tarvitse pelätä, että se tekisi pennuille mitään pahaa.

Syksyllähän mietin tavoitteita talven treenaukselle ja nyt voisi olla hyvä hetki tarkastaa, mitä silloin oli pielessä ja onko mikään korjaantunut..

1. A:n alastulokontakti - on nykyään varsin hyvällä mallilla. Pysähtyminen 2on2off onnistuu namialustan kanssa aina, ja nyt muutamien "kokeilujen" jälkeen uskaltaisin sanoa, että myös ilman alustaa.

2. Puomin alastulokontakti - puomilla sama kuin A:lla.

3. Alut eli jos en heti pääse vauhtiin mukaan, niin onnistuneen suorituksen voi unohtaa, mutta jos kolmella ekalla esteella menee hyvin, niin yleensä loppukin menee ihan kivasti - tässä on edelleen paljon paljon kehittymistä eli eilen viimeksi totesin, että alut ovat hankalia - varsinkin mulle ja erityisesti se treenien (kisojen?) eka rata.

4. Pienemmät kaarrokset (ei siis metrien pituisia loikkia hypyiltä ennen kääntymistä) eli käytännössä ennakointi, kääntyminen aikaisemmin oikeaan suuntaan - ainakin ajatuksen tasolla on edistytty eli tiedän teoriassa, mitä pitäisi tehdä, mutta käytännössä se onnistuu hieman vaihtelevasti. Takaa ohjattaessa ennakointi toimii paremmin.

5. Takanaleikkaukset varmemmaksi - takanaleikkaukset ovat tällä hetkellä yksi meidän vahvimmista puolenvaihto/kääntymistekniikoista

BONUS Ylipäätään ohjauksen sujuvuus ja varmuus - on parantunut paljonkin, mun huitominen on vähentynyt ja ennakointi lisääntynyt, mutta paljon on vielä opittavaa..

Eli jatkossa panostamme kontaktien vahvistamiseen ja edelleen ohjauksen sujuvuuteen ja mun radanlukutaitoon. Tylsä taas toistaa, mutta koira osaa, kunhan vain kartturikin pysyisi matkassa mukana.. Ensi viikolla aloitammekin sitten uudessa ryhmässä uuden kouluttajan ohjauksessa.

Agiliitoa ja pentuja

Tämä menee nyt tosi tylsäksi, mutta pitää heti alkuun todeta, että Reemu-koira oli eilen treeneissä todella hieno ja taitava. Ja kun minäkin olin hyvin mukana tällä kertaa, niin mikäs siinä oli treenatessa hyvässä seurassa kivoja ratoja :-D Kokeilkaapa treenata kaksi kuukautta juoksematta (ja aika monta kuukautta ennen sitä silleen varovasti juosten) niin sen jälkeen, kun pääsee oikeasti liikkumaan, niin kyllä se vaan tuntuu mukavalta. Ei sillä, opimme Remun kanssa paljon uusia juttuja niiden parin kuukauden aikana, mutta niin, on se vaan nyt hienoa, kun voi huoletta valssailla ja kääntyillä ja spurttaill.

Radan pätkissä oli teemana ohivientejä mm. putkilla ja puomilla. Ei mitään ongelmaa, yhtä ainoaa väärää putken päätä ei otettu (eikä puomillakaan käyty "turhaan"). Täytyy kyllä vakavasti miettiä, voiko tuota enää putkihulluksi sanoakaan. Putkista jätkä kyllä tykkää, mutta ei se enää säntää niihin väkisin puolesta kentästä. Vaikkakin toki edelleen irtoaa oikein hienosti, kun antaa luvan eli itse on syytä olla tarkkana, miten ohjaa ja minne. Tällä kertaa esteetkin pysyivät pystyssä, eikä rimoja tainnut putoilla yhtään. Viime kerrallahan nurin meni muurin koko keskiosa ja muistaakseni ainakin yksi hyppy johteineen.. Tekevälle sattuu. Muutenkin meidän menossa oli nyt sitä sulavuutta, vauhtia ja yhteistyötä, mistä tulee sellainen onnistumisen olo, että jospa aina pystyisi menemään niin. No, enköhän ensi viikolla taas putoa maan pinnalle ja totea, että mitäs jos palattaisiin ihan perusteisiin.

Treenien aloittaminen hiukan venyi, kun meillä oli vierailevina tähtinä Pirkko-heeleri 11 viikkoa ja Ilona-parsonin 6 viikkoiset pennut. Remusta pennut ovat aina nii-in ihania, aivan vastustamattomia suorastaan. Hirmu nätisti jätkä katsoi parsonin pentuja, jotka istuivat sylissä, ja Pirkon kanssa olisi vähän voinut leikkiäkin. Ikävä kyllä pentupaineihin Remua ei huolittu mukaan, kokoero kun oli aika valtava ja pienet pennut vähän arastelivat isoa koiraa (Remu ei oo kyllä ikinä ollu niin pieni ;-) ). Toinen parsoneista olikin muuten aikas hurjantuntuinen tytönalku. Kun Remu tunkeili nenänsä kanssa neidin mielestä hieman liikaa, tuli sieltä reipas komennus murahtaen, että menetkös siitä kauemmaksi. Ja Remuhan peruutti heti silmät pyöreinä ja katse sivulle käännettynä :-D  Treenien jälkeen käytiin lenkillä Kertun ja Niilon kanssa. On se vaan kumma juttu, että vastakkain jos tullaan kävelyllä jonkun koiran kanssa, niin heti pitää yrittää tuijotella ja ärähdellä, mutta lenkillä, kun siis kävellään samaan suuntaan, voi käydä kenen kanssa vaan, eikä toimeentulemisessa ole mitään ongelmia. No tätähän olen ihmetellyt ennenkin ja yhä se vaan jaksaa ihmetyttää..

Paljon onnea Romeolle 11 v.!

Synttärijuhlat sen kuin jatkuvat, sillä Romeo täyttää tänään 11 vuotta. On se vaan kamalaa, kuinka aika kuluu.. Jos Sani jäikin synttäripäivänään ilman kakkua, niin koska Romppu on se mamman lellivauva, herralle on tänään varmasti luvassa maksalaatikkokakku raejuustokuorrutteella.

Kesän kisasuunnitelmia

Innostuinpa tuossa selailemaan kisakalenteria ja suunnittelemaan Remun kesän ohjelmaa. Tai no, suunnitteluhan on tässä tapauksessa varsin helppoa: katsotaan vain ne kisat, mitkä järjestetään Pohjois-Hämeen kennelpiirin alueella, ja mennään niihin. Alkukesästä kisoja ei harmi kyllä kauheasti ole, mutta heinäkuun lopusta koko elokuun ajan kisoja riittääkin sitten joka viikonlopulle. Ja syyskuussakin voi vielä jatkaa parina päivänä. Touko-kesäkuun suunnitelmissa on kolmet agikisat (yhteensä seitsemän starttia) ja kaksi näytelmää eli Aptus-show ja meillekin jo perinteinen Karkun erkkari. Heinäkuun alussa on Agirotu, joka järjestetään taas Ylöjärvellä. Ainakin joukkuekisaan osallistumme, mutta työvuorojen salliessa myös yksilökilpailuihin. Sen jälkeen seuraavalla viikolla onkin sitten sprinkkuleiri, jonka jälkeen voidaan hetki huilahtaa ennen jo mainittua elokuun agikisaputkea.

Näytelmien osalta kesä näyttää hyvin köyhältä ja näillä näkymin tämän vuoden tavoitetta eli CACIBia ei kyllä saada ihan siitä syystä, että sopivaan aikaan sopivalla tuomarilla olevia näyttelyitä ei yksinkertaisesti ole. Tämän tavoitteen saavuttaminen on siis kiinni toukokuun Aptus-shown tuloksesta..

Viime viikonloppuna uimista vasta harkittiin

 Mutta mieli kyllä teki vähän kokeilla..

Ihania puukasoja tehty koiran kiipeiltäväksi

Vähänkö on hienoa :-D

Virallinen kesäkauden avaus

Remu-Eemeli suoritti äsken lenkillä virallisen kesäkauden avauksen eli talviturkki on nyt kastettu. Ja pariin otteeseen heti samalla kertaa, kun vesi oli ilmeisesti nii-in ihanan virkistävää. Johan tässä on pieni spanielipoika ehtinyt talven aikana kyllä pahasti kuivahtaakin ;-) Ulkona vierähti tänään rattoisasti sellaiset kahdeksan tuntia, joten nyt on kyllä koirat aikalailla puhki.

Pihatöitä ja agilitya

Olipa mukava päivä eilen. Ensin ulkoilimme koirien kanssa monta tuntia pihatöiden merkeissä ja sen jälkeen lähdimme Reemun kanssa agitreeneihin. Ilma oli jo tosi keväinen ja lämmin (tuli ihan kunnolla hiki, kun levitin lunta isoista kasoista pitkin pihaa sulamaan). Sani otti antaumuksella aurinkoa vaihtaen välillä vain kylkeä ja paikkaa. Romeotakin alkoi lopulta väsyttämään niin, että siinä vaiheessa, kun huutelin koiria sisälle, ei herraa näkynyt eikä kuulunut. Kiersin koko pihan, kaikki ulkorakennukset ja lopulta viereisen aidan ulkopuolella olevan mäenkin Romppua huudellen. Ehdin jo soittaa apuvoimiakin etsintään, kun mun piti päästä lähtemään treeneihin. Lähdin kuitenkin vielä kerran kiertämään pihaa, ja löytyihän se koira sieltä. Se vain vetele hirsiä niin sikeästi, että heräsi vasta, kun olin vieressä ja sittenkään se ei huomannut mua, vaan säntäsi suoraan takaovelle ilmeellä, hei mua huudetaan. Että silleen, vanhuus iskee..

Illalla oli siis ohjelmassa agilitytreenausta Jari Suomalaisen ohjauksessa. Päätin mennä Remun kanssa möllien rataa, koska se oli lyhyempi ja sisälsi vähemmän pyörimistä ja lujaa juoksemista. Myönnän siis, että valitsin helpomman ratkaisun, mutta ehkä se nyt oli tällä kertaa ihan hyväksyttävää olosuhteet huomioon ottaen. Nyt otin kuitenkin ekan kerran leikkauksen jälkeen radan juosten (okei, hölkäten), eikä tuntunut yhtään pahalta - tänäänkään. Varoin kuitenkin vähän eli tiukat kääntymiset jätin suosiolla pois, mikä tietenkin ohjaukseen vaikutti jonkin verran. Rataa en jaksa tähän piirrellä, sanotaan vain, että aika perusharkkaa, helpompaa kuin mitä me yleensä tehdään. Remu teki omalla tasollaan, minä olin koko ajan myöhässä (yllätys, yllätys).

Se olennaisin neuvo, mikä saatiin ja minkä yritän pitää jatkossa mielessä, liittyi koiran vahvuuksien hyödyntämiseen. Koska Remun vahvuuksia ovat irtoaminen ja nopeus erityisesti suorilla ja heikkoja kohtia tiukat ja nopeat käännökset, niin radan suorittamisessa pitäisi ottaa tämä huomioon. Mahdollisissa kohdissa valita se ehkä vähän pidempi, mutta koiran etenemisen suoraviivaisemmaksi tekevä reitti, joka Remulla todennäköisesti on nopeampi kuin lyhyempi, mutta tiukan käännöksen vaativa tie. Remun saa toki kääntymään pienestikin, kun vaan ennakoi tarpeeksi (ja vielä vähän lisää) ja vähentää vauhtia reilusti ennen estettä. Tässä esimerkiksi kohta eiliseltä radalta, jossa Remu kannattaa ohjata punaista tietä pitkin, vaikka jollakin toisella koiralla matka hypyltä 4 hypylle 5kannattaisi ottaa toiselta puolen (violetilla).

Täytyypä jätkää vielä vähän kehaista muutenkin. Päivällä pihassa ollessamme Remu-Eemeli antoi melkein kaikkien autojen mennä ohi ilman, että niiden kanssa piti ottaa sadan metrin pikajuoksukilpailu. Sen yhdenkin kohdalla pääsin keskeyttämään kisan puolivälissä. Treeneissä lämmittely- ja jäähdyttelylenkit menivät rauhallisesti ilman hihnanvenytysyrityksiä. Jätkä jopa tarjosi vähän väliä kontaktia, että tehtäiskö jotain, jooko. Autossa jätkä malttoi hienosti istua poistulolupaan asti, vaikka takaluukun ovi oli auki ja pihassa muita koiria leikkimässä (häkki olis silti kiva..). Omissa treeneissä olen välillä antanut jätkän juoksennella kentällä ennen rataa tai palautteen annon aikana, mutta nyt pidin sen koko ajan käskyn alla (olen huomannut, että kaikki ihmiset eivät arvosta syliin pyrkivää 23 kilosta roikaletta - varsinkin kun se hyppää lujaa mahaa vasten etutassut edellä). Tarkkaavaisuus ja maltti pysyivät hienosti yllä koko meidän 20 minuutin vuoron ajan. Joten treenit olivat siis siltä osin oikein onnistuneet, vaikka mun ohjaus oli ihan hävettävän kadoksissa suurimman osan ajasta. Ja jos Remuun vaikuttaa positiivisesti se, että se tietää koko ajan olevansa "töissä", niin kyllä se itsellekin tuo varman olon, kun tietää, että koira on hyvin kuulolla ja käsissä myös siirtymät ja odotusajat. Varsinainen hyvän käytöksen kultainen päivä siis. Ilmeisesti kurinpalautuskuuri on purrut. Tai sit se on kipeä, vaikka mitään oireita ei kyllä ole..

Kevään merkkejä

On se mukavaa - kaikesta kurasta huolimatta -  kun lumet alkaa olla pihasta sulaneet, niin pääsee Reemun kanssa treenaamaan hypyillä kaikkea pientä kivaa omassa pihassa. Eilenkin hiottiin käännöksistä niitä kuuluisia sekunteja pois. Viikonlopun ohjelmassa meillä on Jari Suomalaisen agikoulutus lauantaina. Saa nähdä kuinka paljon siitä saa irti näin puolitoistajalkaisena ja juoksemattomana, mutta mennään nyt kuitenkin kun on ilmoittauduttu. Eiköhän sitä jotain pysty kuitenkin tekemään. Ja kyllähän mä pystyisin jo vähän hölkkäämään, mutta kun ei oikeastaan saisi.. Eilen kyllä ihan vahingossa käännöksiä harjoiteltaessa tuli otettua vähän juoksuaskeliakin :-D

Illalla heittelin kakkoja aidan toiselle puolelle (siis mistä meidän pihaan on voinut tulla näin paljon koirankakkaa?!) ja kuuntelin, kun huuhkajat hu-huuhuilivat toisilleen jossain ihan lähellä. Komeaa kuunneltavaa, vaikka se saikin joksikin aikaa pikkulinnut hiljenemään. Mustarastaan ääni on kyllä yksi kauneimpia linnun ääniä, vaikka täytyy myöntää, että se oikea kevään tuova lintuääni on kyllä mulle lokin käkätys :-D Koirat saivat komennuksen tarhaan siinä kohtaa, kun Sani alkoi haukkumaan varoitushaukkua metsää kohti. Luulen, että siellä oli hirvi (tai hirviä) sillä lenkiltä palattuani olin kuulevinani hirven kutsuääniä (samoin Sani, joka tuijotti taas metsään luppakorvat lähes pystyssä). Meidän koirathan ei hirviä lähde ajamaan takaa, koska niiden mielestä hirvet ovat aika pelottavia. Peurat ovatkin sitten aivan toinen juttu..

Lenkillä näimme järven "jäällä" joutsenen (ja on niitä enemmänkin tästä yli lennellyt). Onneksi huomasin sen ennen jätkää ja sain koiran naruun, koska muuten olisi kyllä tullut talviturkki kastettua. Jos kohta sitä turkkia on kyllä jo ojissa lioteltu kylkiä myöten. Sen verran jäistä taitaa vesi kuitenkin olla vielä jopa vesipedon mielestä, että varsinaisesti uinut jätkä ei vielä ole ja jos ehdin huudella sen pois niin se varpaiden liottelukin saadaan vielä vältettyä. Myös Romeon vesilintuystävät eli telkät olivat saapuneet järvelle. Pullasorsat kun saavat Rompun mielestä uiskennella aivan rauhassa, mutta nämä sukeltavat ovat selvää riistaa.

Onneksi olkoon Sani 11 v.!

Tästä alkaa tämä meidän keväinen synttärijuhlakausi, jossa reilun kuukauden sisään mahtuu sekä neli- että kaksijalkaisten synttäreitä peräti kuusi. Tänään juhlitaan Sania, joka täyttää (jo) 11 vuotta. Niin se aika menee, ettei huomaakaan.. Vähän on neidillä vauhti hidastunut (vaikka ei sitä koskaan paljon ole ollutkaan..) ja harmaata tullut kuonoon ja silmien ympärille. Ketterästi Sani silti hyppäsi talvella portin yli aina, kun gps-panta laitettiin kaulaan ;-D Muutenhan neiti pysyy esimerkillisesti pihassa ja tyytyy vain kaihoisasti tuijottamaan metsään, mutta kun tämä kyseinen panta laitetaan kaulaan, niin hupsista vaan, kun ihan ohimennen iloisten loikkien siivittämänä hyppäsi portin yli. Synttärisankarille saattaa tänään olla luvassa jonkinlaista herkuttelua keitetyn sydämen muodossa.

Kuravettä

Joo-o, kyllä se nyt siltä näyttää, että kevät ja kurakelit ovat vihdoin täällä. Sehän tarkoitti Reemun kohdalla sitä, että toisen kerran kahden viikon sisään kaivettiin eteisen kaapista esiin kidutusvälineet eli sakset! Hui, sanoi pikku-Reemu. Tällä kertaa käsittelyyn joutui kuitenkin ensin Romeo, jolta siistin tassut ja mahan alustan. Romeokin sai tällä kertaa tassuihinsa "spanielileikkauksen". Yleensä olen Rompulta vain napsaissut isommat tupsut tassuista pois, mutta nyt siis leikattiin kaikki, mitä vain sai leikattua. Remu sai tämän jälkeen omalla vuorollaan kurakelin kampauksen. Savipeltojen keskellä asuvalla koiralla kun ei ole varaa sellaiseen ylellisyyteen kuin kauniit tuuheat hapsut ;-D En kuitenkaan viitsinyt kaikkia leikata kokonaan pois, sillä seuraavaan näyttelyyn on jo ilmoittauduttu.. Aika reilusti kuitenkin lyhensin ja siistin ohkareilla. Ehkä sitä nyt pääsiäisenä sattuisi kamerakin mukaan ulkoilulle, niin voin sitten postata kuvia jätkän uudesta lookista. Eipä tuo ilmeisesti pahalta näytä, kun treeneissä seisottaessani jätkää pöydällä (ihan agipöydällä ja toko-käskyllä..) yksi ryhmäkavereista kysyi, että ollaanko me näyttelyyn menossa :-D

Maanantaina oltiin siis treeneissä ja edelleen täytyy sanoa, että ihmeen hyvin sitä pystyy rataakin tekemään ilman, että juoksee. Koiran vauhti kieltämättä on kyllä aika paljon hitaampi siten.. Tällä kertaa otettiin kontakti- ja pöytätreeniä. Aluksi tehtiin ihan simppelisti kaikkia kontakteja yksitellen kymmenen toistoa per este varioiden ohjaajan sijoittumista ja liikkumista. Hienosti jätkä jaksoi tehdä kaikki kolmekymmentä kertaa peräkkäin. Pysähdykset alkaa olla nyt tosi varmat, joten nyt aletaan treenata pysähtymistä ilman namilätkää. Muutaman kerran olen itsekseni treenatessa niin jo tehnytkin, ja aika hyvin on jätkällä homma jo hallussa. Pöydän kanssakaan ei mitään ongelmia ole, kunhan hidastaa koiran vauhdin ennen estettä, ettei se hyppää yli.. TOP eli seisokäsky toimii tässäkin hienosti eli on meillä sentäs joku suht varma tokoon liittyvä juttu.