Agilitya, ulkoilua ja popcornien maistelua

Perjantaina kävimme -20 asteen pakkasesta huolimatta treenailemassa itseksemme agiliitoa. No, liito oli tällä kertaa aika maltillista, sillä eihän tuollaisessa "lämpötilassa" saa koiraa eikä itseään ulkona kävelemällä tai edes juoksemalla lämmiteltyä kunnolla. Hallissa on onneksi lämmintä (tai ei ainakaan kylmää), joten teimme pikapissalenkin, jonka jälkeen porukka sai juoksennella hetken aikaa hallissa ennen kun alettiin treenata. Romeo ja Sanikin kun pääsivät mukaan, kun samalla reissulla käytiin kyläilemässä. Varmuuden vuoksi laitoin hypyt medikorkeuteen. Pääasiassa kuitenkin treenattiin keinua ja A:ta, joten hyppyjen korkeudella ei sikäli ollut merkitystä. Haimme niiltä, putkista ja kepeiltä lähinnä vauhtia kontakteille menemiseen. Muutenkin tehtiin aika rauhalliseen tahtiin tällä kertaa. Mulla oli vaatettakin niin paljon päällä, että tuntui, ettei pysty juoksemaan kunnolla :-D

Ulkoilukin on tällä viikolla ollut vähäisempää kuin yleensä juurikin johtuen tuosta melkein koko viikon kestäneestä kahdenkymmenen tienoilla pyörineestä pakkasesta. Tänään on ollut pakkasta vain noin 10 astetta, joten tänään koko lössi pääsi metsäulkoilemaan. Ensin oli Sanin vuoro, joka hyppi ja pyöri innosta kuin pentukoira tajutessaan, että nyt pääsee pupumetsälle. Toinen pentukoira, Remu-Eemeli, puolestaan jäi itkemään sydäntäsärkevästi oven taakse. Ei se oikein ollut ulvomista eikä vinkumistakaan, vaan kyllä nyyhkyttäminen taitaisi olla lähinnä kuvaamaan sitä ääntelyä.. Hiukan helpotti, kun menin kysymään, että mitä ihmettä sä täällä kitiset. Ilmeisestikään jätkä ei ollut huomannut, että olin mennyt työhuoneeseen, enkä siis sentään ollut tehnyt niin törkeää temppua, että olisin lähtenyt metsälle ilman Reemusta. Mutta senkin jälkeen piti sitten tulla vähän väliä kysymään, että eiks me muka lähdetä, häh.

No, pääsihän pojatkin juoksentelemaan sen jälkeen, kun oli ensin haettu Sani autolla "muutaman" kilsan päästä.. Ja kivaa taisi olla molemmilla, vaikka Romeolla oli taas ihan omat reitit. Onneksi oli gps-panta kaulassa. Remun kanssa on niin paljon kivempi ulkoilla, kun jätkä pitää ihan itse huolen, että ei eksy matkasta, vaan pysyy lähes koko ajan näköetäisyydellä.

Niin, ja meinasi ihan unohtua tuo popcornien syöminen. Eilen meinaan tehtiin sellaisia pitkästä aikaa. Reemu sitten makasi siinä puoliksi sylissä, kun niitä napostelin, ja esitti lievää kiinnostusta kulhoa kohtaan. Lievää ihan oikeasti, koska Remua ei juuri herkut tai muukaan syöminen omia nappuloitaan lukuun ottamatta kiinnosta (jäätelö on poikkeus säännöstä). No, tottahan minä jätkälle sitten tarjosin yhden. Aika huolellisesti sitä sitten mutustettiin ja mällättiin pitkän aikaa ennen kuin se meni kurkusta alas. Ja sitten kaino pyyntö, että annatko toisen :-D Jota piti yhtälailla pyöritellä ja maistella oikein perusteellisesti ennen syömistä. Kolmaskin vielä pyydettiin, mutta sitten onneksi riitti, sillä enempää ei olisi tippunutkaan. On tää kyllä varsin omalaatuinen jätkä, tämä Remu-Eemeli.

Tarkkana

Smile :-D

 

Sinne meni

Gradu meinaan tarkastettavaksi, vihdoin ja viimein! Aiheena tavoitteellisesti toimivien koiraharrastusryhmien jäsenten informaatiokäytännöt. Nyt me lähdetään loistavasti projektia tukeneen  Reemu-Eemelin kanssa nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta, eikä muuta tehdäkään pariin päivään :-D

Talvisia maisemia

Keppikulmia

Eilisissä treeneissä oli aiheena erilaiset keppikulmat. Kepit on Remu-Eemelillä yksi niitä varmoja esteitä, mutta löytyy niistäkin parannettavaa. Tai lähinnä tietyistä kulmista itsenäisesti ekan välin hakemista pitäisi vielä vähän harjoitella. Jos eka väli löytyy, niin jätkähän kyllä sitten pujottelee hyvin varmasti loppuun asti ja mm. kestää takanaleikkaukset, puolenvaihdot edessä ja sivulla saan mennä vaikka kuinka kaukana. Oikealta puolelta noin 45 asteen kulmassa lähestymiset on ne hankalimmat, niissä Remu tahtoo aina mennä tokaan tai kolmanteen väliin. Yleensä sen takia pyrin suoristamaan koiran linjaa ennen keppejä, mutta pitäisihän se nyt osata hakea ilman sitäkin. Vasemmalta eli ns. väärältä puolelta ekan välin hakeminen onnistuu melkein mistä vain kulmasta. No, hyvää treeniä tuli, keppejä vähän sieltä sun täältä ;-D

Muutenkin oli tosi kivat treenit. Harjoitukset oli sopivan vaikeita, sillä mikään kohta ei tuottanut todella vaikeuksia, joten päästiin sitten hiomaan käännöksiä yms. kuinka saisi koiran ja ohjauksen menemään vielä sujuvammin. Ei kuitenkaan mitenkään turhan helppoakaan silti ollut. Reemun kanssa harjoiteltiin syksyllä paljon pihassa omilla hypyillä vekkejä ja muita mitä lie sitten nimeltään ovatkin käännöksiä. Mä tiedän vain miten ne konkreettisesti tehdään, mutta en ikinä millään muista eri ohjaustekniikoiden nimiä.. Paitsi valssin, takanaleikkauksen ja persjätön, että on kai sekin jo jotain :-D No mutta kuitenkin, ne on ollu Remulle (tai mulle..) aika vaikeita, nämä "heitä" koira edestä ja sitten ns. leikkaa takana -jutut, mutta nyt saatiin eilen tehtyä radalla vekki oikein hienosti ja täydellisesti. Kauniisti ja nopeasti kääntyi ilman töksähtelyjä ja pyörähtelyjä :-) Kontakteista keinu ja puomi olivat radoilla. Puomi meni kivasti, ei ongelmia. Keinulla ekalla kerralla lentokeinu (ei nyt onneksi pahimmasta päästä), kun taas menin ja huusin epätoivoisesti odota, kun olin siinä kohtaa "hiukan" jäljessä. Otettiin sitten toistoja ja meni ihan hyvin jatkossa myös radalla. 

Mutta täytyy kyllä ihmetellä, että miten joskus silloin ennen (siitähän on tosiaan muka niin kauan..) riitti ryhmätreeneissä tunti 6-7 koiralle, kun eilenkin meillä meni ihan kevyesti kaksi tuntia neljällä koiralla. Eikä silti tullut sellainen olo, että oltaisiin tehty mitenkään paljoa tai että toisaalta olisi tehty mitenkään kauhean löysällä tahdilla tai hitaasti (no Reemu ei ainakaan tee agitreeneissä mitään hitaasti :-D). Tunnin saan kyllä kulumaan varsin hyvin yksinkin treenatessa, mutta silloin kyllä pidän välissä tarkoituksella taukoja.

Muuten ei oo kauheesti taaskaan treenattu mitään muuta kuin luoksetuloa ihanista peuran, hirven ja pupun jäljistä huolimatta. Nyt on kyllä niin kylmäkin, että ei paljon huvita ulkona sormiansa jäädyttää tokoilemalla tms. Aina sitä sopivat syyt löytää.. Kuntoiltu sentään on ahkerasti, joten ei me nyt ihan vaan laiskotella niitä päiviä, kun ei oo agitreenejä.

Romeo neulatyynynä ja jumppaohjeita kaikille

Tiistaina käytin molemmat pojat fysioterapeutilla. Viimeksi käytiin noin puoli vuotta sitten. Romeon selkä oli entisensä eli ei hyvä, mutta ei nyt oikeastaan ollut mennyt huonommaksikaan. Mikä on tietysti hyvä. Romeo hoidettiin ensin Remun nukkuessa häkissään pitkin pituuttaan ja jalat taivasta kohden sen aikaa. Romppu on niin kokenut konkari jo, että osaa hienosti asettua peitolle ja mennä kyljelleen heti, kun vähän vihjaistaan siihen suuntaan, että nyt aloitettaisiin. Ja herra kauniisti ilmoittaa kipeistä kohdista nostamalla päätään ja tuijottamalla fyssaria syyttävällä spanielikatseella :-D Romeolle laitettiin lopuksi vielä akupunktioneulat selkään. Sitä ei ollakaan kokeiltu aikaisemmin, ja Romeo oli selvästi sitä mieltä, että ei olisi tarvinnut nytkään kokeilla. Ihan hyvinhän tuo siinä makasi, mutta oli kovin jäykkänä ja yritti kyllä muutaman kerran nousta. En sitten tiedä, oliko enemmän apua kuin pelkästä fyssarin käsittelystä. On Romeo nyt vähän rauhallisempi ollut pari päivää, joten kai sillä jotain vaikutusta oli. Jumppaliikkeitä pitäisi nyt tehdä ahkerasti, erityisesti takapään käyttöä treenata peruutuksilla yms.

Reemu oli vuorossa seuraavana Romeon siirtyessä häkkiin toipumaan neulatyynykokemuksestaan. Remu sai jälleen kerran kehuja komeista jalkalihaksistaan ja muutenkin urheilijamaisesta olemuksesta, vaikkakin kyllä myös kehotuksen kiinnittää huomiota selkä- ja vatsalihasten vahvistamiseen. Joten myös Remusella on edessä jumppaa: mm. kaivamme taas jumppapallon esille ja harjoittelemme sen päällä tasapainoilua. Selkälihakset olivat aika jäykät, tiedä sitten, johtuiko edellisen päivän treeneistä vai pitempiaikaisesta rasituksesta. Muutama viikko sittenhän Reemu kyllä treeneissä kohelsi niin, että jotain hämminkiä saattoi silloin jo ollakin tai silloin tulla. Tai sanotaan, että kohelsi enemmän kuin yleensä.. Ulkona juoksutettaessa fyssari myös totesi, että liikkeet paranevat, mitä enemmän juoksutetaan, joten hyvä alkulämmittely on Remun kanssa erityisen tärkeätä. Hallikaudella se vain on vähän hankalaa, kun pitää sitten mennä sitä varten ulos, ja meilläkin se tarkoittaa sitä, että pitää kulkea kentän poikki ulos mennessä ja sitten yrittää oven raosta kurkkia, että koska se oma vuoro on. No, täytyy nyt sitten kuitenkin vain niin tehdä, hankalaa tai ei. Ja takkia pidetään päällä suoritusvuorojen välissä, vaikka se Remusesta olisi kuinka noloa, inhottavaa ja ällöttävää.

Ja jotta eivät jumppaohjeet loppuisi siihen, niin sain niitä myös minä. Kyllästyin vihdoin polvisärkyyn ja varasin itsellenikin ajan fyssarille (eri kuin koirilla ;-) ), joka passitti ortopedille. Ortopedi puolestaan antoi nipun jumppaohjeita ja lähetteen polvitähystykseen. Että sillain. Saattaapi mennä alkuvuoden agikisasuunnitelmat vähän uusiksi, mutta josko sitten keväällä oltaisiin sitäkin paremmassa iskussa kaiken tämän jumppaamisen ja pienen veitsellä parantelun jälkeen. 

Herkkä pieni snapielieläin

Tulipahan eilen tehtyä agilitytreeneissä kiinnostava huomio. Tai oikeastaan Jonna teki, jos ihan tarkkoja ollaan. Olen kyllä huomannut saman ihan kotioloissa ja varsinkin metsäulkoilussa, mutta en jotenkin osannut yhdistää agilitytreeneihin sitä.. Eli Remulle ei saa huutaa, koska Remu on hyvin hyvin herkkä pieni poika, joka ei pidä lainkaan siitä, että hänelle huudetaan. Jos erehdyt karjaisemaan epätoivoisesti "odota" ennen kontaktia, niin varmastikaan Reemu ei odota, koska ei kai kukaan ole niin tyhmä, että jäisi odottamaan, kun perässä tuleva karjuu ja kiljuu.. Ehei, vaan Remulle pitää sanoa kauniisti ja ystävällisesti, aivan normaalilla puheohjausäänellä "odo", ja kyllä, tottakai minä odotan, vakuuttaa Remu-Eemeli, ja pysähtyy oikein hienosti ja napakasti. Että niin, sellainen herkkis tämä pieni peloton hurjimus.

Eilisten treenien aiheena oli kontaktit, ja niitä sitten treenattiin kaikkia kolmea estettä ja samalla vähän kaukaa ohjausta (ei tosin ainakaan meidän kohdalla tarkoittanut sitä, että olisin itse ollut kaukana kontakteilta..). Kontakteja otettiin nyt Remun kanssa niin, että pysähdyksen jälkeen ei jatkettukaan suoraan seuraavalle esteelle, vaan pyysin sen ensin kontaktilta perusasentoon sivulle (vaihdellen omaa sijaintiani), palkkasin siihen ja sitten lähetin seuraavalle esteelle. Näin pyrimme estämään sen kontaktilta suoraan ekalle edessä olevalle esteelle säntäämisen. Tuntui toimivan, ja varsinkin kun kiinnitin huomiota pysähtymiskäskyn ystävällismieliseen äänensävyyn (huokaus, juuri niin..), niin jätkän tarkkaavaisuus kuunnella seuraavaa käskyä oli oikein mainiota, eikä sivulletulo ollut ongelma edes putken edessä, vaan se tehtiin esimerkillisen ripeästi ja suoraan. Vikalla kerralla nimittäin pyysin jätkän A:n kontaktilta sivulle niin, että olin hyvin lähellä edessä olevan putken suuta. Alla olevassa kuvassa on punaisilla numeroilla eka harjoitus ja vihreillä toka.  Selvennykseksi: punainen este numero 6 on keinu ja puomin (vihreä 6) alta menee lyhyeksi lytätty putki.

Kivat harjoitukset, joissa meille haastavinta oli se kontakteille pysähtyminen. Putkeen ja hypyille lähetykset ja ohjaaminen puomin "yli" (eli ohjaaja toisella puolella puomia kuin koira) eivät tuottaneet ongelmia.

Tässä lisäksi pari kasvattajatädin arkistoista löytynyttä videopätkää viime heinäkuun sprinkkuleiriltä. Hyvin noista videoista näkyy se mun suuri(n) ohjauksellinen heikkous tällä hetkellä (tai toivottavasti nyt oon tosta jo kehittynyt), vaikka radat menevätkin virheettömästi.

Remu treenaa 1

Remu treenaa 2

Ja agilitystä muihin aiheisiin. Remu-Eemeli on keksinyt lisää maalla asumisen riemuja kuten hiirijahdin. Yhtenä iltana pihan poikki juoksi hiirulainen aivan Remun läheltä, ja voi sitä jahdin riemua, kun Remu säntäsi perään. Siinä jahdissa kuluikin sitten rattoisasti pitkä tovi, eikä sitä mitenkään voinut keskeyttää, vaikka muut lähtivät iltakävelyllekin (yleensä sentään kun siitä mahdollisuudesta vihjaistaankin, niin porukka on samantien portilla jonossa). Lenkillelähtökutsu sai nyt vastaukseksi vain kärsimätöntä vinkunaa.Välillä piti käydä vilkaisemassa, että minä olen vielä tallella pihassa ja ei kun takaisin kaivamaan lehti- ja risukasoja. Kiinni jätkä ei tainnut kyllä mitään saada ja tuskin edes näki muita hiiriä kuin sen yhden pihan poikki juokseneen. Hirvet eivät ole ollenkaan niin kivoja kuin hiiret (onneksi!), sillä niitä korkeintaan haukutaan pari kertaa, ja tullaan sitten kertomaan, että tiedätkös mitä tuolla oli :-D

Agilitytreenauksesta taas

Tästähän on tulossa varsinainen treeniblogi. Minkähän takia mä vaan innostun tästä koiran kanssa harrastamisesta erityisesti aina tälläsiin aikoihin, kun ei oo mitään kisoja tai muita tapahtumia tarjolla ;-) Me on jopa aloitettu Reemu-Eemelin kanssa kaikkien taiteen (=lajin) sääntöjen mukainen peruskuntokausi, jossa pikkuspanielia raahataan jatkuvasti pitkin maita ja mäkiä ja syötetään kuin juottoporsasta. Sivustakatsojista saattaa kyllä näyttää, että se on koira kun juoksuttaa emäntäänsä, mutta sehän ei tietenkään pidä paikkaansa, koska Reemuselle on jo pienenä pentuna opetettu kumpi meistä seuraa ja kumpi määrää suunnan ;-D

Nyt vain odotamme hartaasti lunta, että voimme lisätä mäkien kiipeilyyn ja risukoiden tarpomiseen potkukelkkailun (sitä päästiin jo pari kertaa kokeilemaan) ja umpihankijuoksun. Varsinaista extremelajia muuten tuo metsässä reippaasti lenkkeily, kun tarkoituksena on mennä niistä vaikeimmista kohdista ja liikkua mahd. nopeasti, näillä vesikeleillä, kun oksat on tosi liukkaita ja sammalet ja jäkälät lähtee tosta vaan jalan alta. Mutta keväällä olemme loistokunnossa, kun vielä helmikuusta aloitetaan kilpailukauteen valmistava kausi, jossa lisätään kestävyysharjoitteluun nopeusharjoittelu (Remu taitaa kyllä tehdä senkin jo nyt..).

Mutta siis eilisiin treeneihin. Meni ihan kivasti, olis voinu mennä paremminkin, mutta toisaalta, treeneissähän me oltiin eli ei ollut tarkoituskaan, että olisi lällynhelppoa ja kaikki onnistuisi tosta vaan. Näin ainakin itse näen treenien tarkoituksen. Viretila oli molemmilla nyt parempi: mulla virkeämpi ja Remulla rauhallisempi. Mentiin useita lyhyitä noin 7-8 esteen aita-putki-kepit-A -variaatioita, joissa piti erityisesti kiinnittää huomiota omaan vartalon käyttöön. Mistähän mä saisin jonkun kisoihinkin huutaan mulle, että liiku, liiku.. Remu menee meinaan hienosti silloin, kun olen itse ajoissa ja ohjaan nimenomaan kropalla. Tai sanotaanko, että kun olen ajoissa ja ohjaan OIKEIN kropalla, koska sitähän se jätkä lukee, vaikka mulla hartialinja olisi mihin päin.. Vartalo-ohjauksen avulla Remua saa kyllä ohjattua hyvinkin etäältä, ja esim. putkeen kaukaa lähetyksen jälkeen jonkin matkaa (edes pari estettä..) pystyy yleensä jopa ohjaamaan vedättämällä (mikä on mulle se aiemmilta koirilta tutumpi tapa).

Näiden pätkien lisäksi otimme A:ta ja puomia yksittäin. Tai A oli muutaman kerran radallakin, mutta otin sen kuitenkin yksittäisenä muilla paitsi sillä radalla, missä se oli ekana esteenä. Hienosti pysähtyi. A:lla kokeilin sitten ottaa vauhtia hypyltäkin, ei ongelmia, ja puomilla kiihdykkeenä oli putki suoraan edessä. Se meinasi eka kerralla olla liian suuri haaste, ei jätkä sinne karannut, mutta ei malttanut pysähtyä kunnolla, vaan tulos oli joku 3 off-1on. Muilla kerroilla ei putken suhteen ongelmia. Perjantaina on tarkoitus mennä lisätreenaamaan kontakteja.