Rinsessa Reemu metsällä

Rinsessa Reemu rimpsumekossaan

 

 Muttei mekko paljon menoa haittaa 

Kaverit tosin oli hiukan hukassa, ne kun ei koskaan tajua, ettei sillain saa yksin lähteä seikkaileen. Reemu ei kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä sellainen käytös on olevinaan.

 Sanii, missä sä olit, ihanaa kun sä tuut!

 Mulla oli siis nii-in jo ikävä

Mutta väisty silti, kun MUSTA otetaan täällä kuvia

  Ja missä sä muka olit, missä?

Ji-haa, lentävä rinsessa dumbo tulee

 

Jaa, että mikä on Sanista kaikkein kivointa?

Eli aamupäivällä oltiin siis metsällä, ja nyt kuivatellaan turkkia lumipaakkujen irroittelun jälkeen. Huh, ei ole kyllä mitenkään käytännöllinen karva walesilla näille(kään) keleille. Harmi sikäli, että minnekään pidemmille lenkeille ei lumisella suojasäällä uskalla lähteä, kun joutuu pian kantamaan koiran kotiin. Lunta on nyt toisaalta niin paljon, että ei koirat kauaa jaksaneetkaan metsässä kahlata.

Ja kuinka Remusta nyt sitten on rinsessa tullut? Ei, emme ole käyneet eläinlääkärillä muuttamassa prinssiä prinsessaksi, vaan tämä johtuu ihan eilisestä trimmauksesta (ei, ei myöskään mulla sakset lipsahtanut). Mutta mitä muuta voi ajatella koirasta, jonka pitää päästä syliin korvien trimmauksen ajaksi, kun se on niin jännää, ettei muuten pysty olemaan paikoillaan.. No, kai sitä muuten rohkealla koirallakin joku pimeä kohta pitää olla. Toisaalta korvien trimmaus sujuikin kivasti pää sylissä ja ne oli kieltämättä aika helppo leikata siinä. Mutta olin kyllä itse melkoisen karvainen session jälkeen.. Nyt kaipasin kovasti trimmauspöytää, kun polvillaan oloa ei voi edes ajatella, eikä myöskään jalan koukistaminen onnistu, joten lattialla trimmaaminen oli siis hieman haastavaa. Ehkä se joskus pitäisi hankkia. Teki mieli leikata hapsuista oikein kunnolla pois, mutta yritin leikata säästeliäästi ensi kuun Tampereen kv-näyttely mielessä. Kaula jäi vielä ajelematta, kun ajattelin, että jos vielä tulee kylmiä ilmoja. 

Niin, ja on jätkästä aika linssiludekin tullut: 

Ja kuten olen jo aiemminkin todennut, niin meidän aita alkaa toden totta kadota lumen alle. Pojat eivät onneksi ole vielä tajunneet, että siitä pääsisi yli varsin pienellä vaivalla. Sani hyppäsi - taas - metsälle lähtiessä portin yli niin, että hups vaan. Remu ei sitä onneksi nähnyt, se on niin kova apinoimaan, että se olisi mennyt perässä saman tien. Sani puolestaan ei viitsi moisia urheilla muuta kuin ollessaan superinnoissaan jostain. Eli metsälle lähdöstä.

Temppuilua

Kohta kaksi viikkoa on nyt otettu kovasti rauhallisesti, ja kyllä osaa olla tylsää. Nyt tosin olen jo tällä viikolla päässyt vähän uloskin, eilen jopa Remun kanssa käytiin vähän tuolla läheisellä metsäautotiellä kävelyllä. Mutta juoksemista ei voi vielä edes ajatella, kun kävelykin sujuu vähän niin ja näin, eli agitreeneistä on turha haaveilla ihan lähiaikoina. Tai ainakaan ensi maanantaina. Ja koska mulla on nyt tosi tylsää, eikä opiskelujututkaan huvita, niin postataan nyt sitten uppotylsä selvitys siitä, mitä me on treenattu tällä viikolla. Laitan edes muutaman kuvan piristämään tätä jaarittelua. Remulle on nyt tullut jokapäiväiseksi tavaksi käydä tarkistamassa talipallotilanne. Ajatella, että mä syksyllä laitoin nuo pallotelineet tuolilla seisten..

No, tällä viikolla kun ei ole enää tarvinnut varoa heiluvia häntiä ja tassuja niin kauheasti, niin ollaan poikien kanssa harjoiteltu temppuja sisätiloissa. Romeo on saanut harjoitella ihan oikeasti sirkustemppuja, mutta Remun harjoittelu on kyllä tavoitteellisen harrastuskoiran ollessa kyseessä tähdännyt tokoliikkeiden oppimiseen. Ja täytyy sanoa, että kyllä temppujen opettelu käy Romeolta sujuvammin kuin Remulta, jonka mielestä ratkaisu kaikkeen on katsekontakti :-D

Rompun kanssa käytän naksutinta, ja herran mielestä kaikki, mitä sen kanssa tehdään on tosi kivaa. Romeo varsin hyvin tarjoaa itse erilaisia käytösvaihtoehtoja, joten mikäs sen helpompaa kun naksutella sitten oikeasta toiminnasta. On hauska seurata koiraa, kun oikein näkee, kuinka pienet harmaat aivosolut raksuttaa! Tämä on ehdottomasti Romeolle se paras tapa opetella uusia asioita ja jälkiviisaana on hyvä sanoa, että jos olisin naksutinta tajunnut ja osannut käyttää herran ollessa nuorempi, niin tokojututkin olisi varmaan tällä keinoin saatu opittua tosta vaan ja korkealla motivaatiolla.

Nyt viimeisimpänä on harjoiteltu tassun laittamista silmille, peruuttamista ja kosketuskohteena käden, pallon ja kontaktilätkän erottamista sanotun nimen perusteella. Ja sitten aina välillä pelataan erilaisia aktivointipelejä, mistä Romeo tykkää myös kovasti. Meillä on neljä erilaista, joista kaksi on Rompulle jo ihan helppoja, kolmas melkein hallussa ja neljättä ei olla vielä lainkaan kokeiltu.

Remulla taas toimii paremmin hyvä-sana. Olen jätkänkin ehdollistanut - tai ainakin yrittänyt - naksuttimelle, mutta jotenkin se ei oikein ole Remun juttu. Nopeasti sanottu hyvä-sana sen sijaan toimii paljon paremmin. Muutenkin tuntuu, että oma-aloitteinen toiminta on jätkälle paljon vaikeampaa kuin Romeolle. Remu tekee kyllä hirveän mielellään kaikkea, mutta esim. noissa aktivointipeleissä se on aivan surkea, kun se vaan tuijottaa mua :-D

Senpä takia olen nyt opettanut Remulle käden kosketusta kohteena. Se alkaa nyt sujua pikku hiljaa. Katsekontaktin tarjoaminen ei sinänsä ole huono tapa toimia ongelmalliseksi koetussa tilanteessa, mutta koska tiedän, kun olen sen niin monta kertaa nähnyt, että tuo koira osaa ajatella ja jopa hyvin monimutkaiselta tuntuvia asioita, niin yritän saada sitä puolta esiin hieman enemmän myös koulutushommissa. Ehkä tokostakin siten saisi jätkän mielestä vähän kiinnostavampaa, vähän samoin kuin Romeon mielestä on kiva opetella temppuja, mutta ei tokoa.


Remun kanssa on nyt otettu työn alle merkille lähetys ja kauko-ohjauksen viimeinen asento eli seisominen siten, että se sujuisi kauempaakin kuin aivan jaloissa kiinni. Lisäksi "lämppäri- ja jäähdyttelyliikkeinä" (jostain joskus opin, että aina pitäisi aloittaa ja lopettaa treenit jollakin helpolla ja valmiiksi osatulla jutulla) olen käyttänyt mm. noutokapulan pitämista ja välillä sitä on saanut jopa noutaakin. Merkille lähetykseen luin Canis-lehdestä hyviä opetusvaihtoehtoja. Niistä suoraan hylkäsin sen, jossa koira opetetaan aluksi koskemaan merkkiin, koska meillähän ongelma on ollut se, että Remusta merkkitötteröitä on kiva poimia mukaan :-D No, nyt on sitten vain opeteltu aluksi merkin taakse kääntymistä perusasennosta siten, että merkki on ihan meidän edessä. Ihan hyvin lähtenyt sujumaan.

Eilen metsälenkillä tein myös Tommy Wirenin viime kesän leirin koulutuksessa neuvomaa harjoitusta, tosin vähän sovellettuna. Eli harjoiteltiin vapaaehtoista kontaktinpitämistä, joka lähtee koiran aloitteesta. Aina kun jätkä vilkaisikin mua, sanoin hyvä ja palkkasin. Varsin nopeasti jätkä alkoi pyöriä lähempänä minua. Eipä tuo juuri eroa siitä, mitä pentuna tehtiin, mutta ehkä sitä nyt tuli tehtyä enemmän tietoisesti. Ongelma lähelläpysymisessä on kyllä oikeastaan silloin, kun kaikki koirat ovat mukana, sillä kun kaksin ollaan liikkeellä, niin Remu vahtii kyllä tosi tarkkaan, mihin menen. Mutta eihän se koskaan ole pahitteeksi vahvistaa osattujakin asioita.

Pikku lintukoira vai pikkulintukoira?

Miksei kamera ole ikinä käsillä silloin, kun saisi sen huippuhauskan kuvan, aarghh! Äsken aloin huutelemaan poikia sisälle, ja mitä näinkään: Reemu-Eemeli näykki pikkulintujen talipalloja! Pallot ovat telineissä ja oikeastaan aika korkealla koivunoksassa roikkumassa, mutta kun tätä lunta nyt on, niin puun alla on sitä aika korkea kolattu kasa. Joten nyt sitten jätkä keksi, että tonne kun kiipeää päälle ja vähän kurottaa, niin mähän yletyn katsoon, että mitäs tuolla roikkuu.. Oman osansa kiipeämisen motivoinnista tekivät varmaan pikkutirpat, jotka sirkuttivat aika ärsyyntyneen oloisesti ylempänä puussa. Joten ollako vai eikö olla, linnut vai talipallot kiinnostavampia tai mahtaako jätkis ehkä tuntea olevansa pikkulintu? Lentäminen ainakin jo sujuu dumbokorvien avulla varsin mallikkaasti, ohessa tyylinäytettä ajalta, jolloin lunta oli vielä normaali määrä..

Pelkkää makaamista

..on ollut ja tulee olemaan meidän elämä lähiaikoina. Sunnuntain kisat jäivät sitten väliin, kuten ehkä nokkelimmat arvasivat, koska niistä ei minkäänlaista vuodatusta tänne tullut. Olo oli sen verran flunssainen, että en uskaltanut lähteä kisoihin. En nyt niin kipeä ollut, että muuten olisin mennytkin, mutta kun maanantain ohjelmassa oli polvitähystys.. Ja lepääminen kyllä kannatti, sillä tauti meni sillä ohi. Ärsyttää ja harmittaa vain kauheasti kisojen väliinjääminen, sillä treenit olivat menneet kuitenkin hyvin, ja sikäli ehkä jonkinlaisia odotuksia oli. Tai ainakin olisi ollut kiva mennä katsomaan, että mihin seuraavaksi kiinnitetään erityishuomiota treenatessa ;-) Nyt seuraavia kisoja joudutaan odottamaan ainakin maaliskuun loppuun, koska jo tässä vaiheessa on varsin selvää, että suunnittelemiini helmikuun lopun kisoihin ei osallistuta.

Niin, eilen sitten hankin uusia mielenkiintoisia kokemuksia käymällä polvitähystysleikkauksessa. Operaatio selkäpuudutuksineen (puudutus oli se mikä mua eniten jännitti) yms. meni hyvin, polvesta löytyi se, mitä epäiltiinkin, se korjattiin, mitä korjattavissa oli ja nyt sitten vain maataan jalka koholla, kylmäpussi polven päällä ja särkylääkkeitä napsien. Vähintään tämä viikko menee keppien kanssa ja pakkolomaa agilitysta pitäisi viettää vähintään kuukausi.. Nyt jo kyllästyttää sohvalla makaaminen!

Pikatreenaus

Tänään käytiin pikaisesti treenaamassa kontakteja. Tai oikeastaan ainoastaan A:ta ja keinua, puomi kun oli purettu, enkä sitä sitten yksikseni alkanut kasata. Tein yksinkertaisen radan, jossa kontaktiesteille päästiin kaahaamaan lujaa. Reemu on oli hieno. Otin pariin kertaan molemmat kontaktiesteet myös ilman lätkiä. Ekalla kerralla jätkä meinasi luistaa A:n kontaktille pysähtymisen, mutta korjasi sen tiukan odo-käskyn seurauksena nostamalla takatassut takaisin esteelle. Kisoissa siitä olisi kyllä tullut hylky, mutta opetuksellisesti silti hyvä. Erittäin positiivista on se, että hyppimistä puolivälistä alastuloa ei ollut, vaikka lätkät puuttuivat, ja tuota yhtä lipsahdusta lukuun ottamatta pysähtymisissä ei ollut mitään epäröintiäkään.

Romeokin pääsi mukaan, ja teki kepit ja putken kertaalleen. Sen jälkeen harjoiteltiin vähän peruuttamista, jalkojen välistä pujottelua ja kertailtiin muitakin vanhoja temppuja. Sani-parka vietti tämän ajan yksin kotivahtina, mutta eiköhän neiti huomenna pääsee pupujahtiin.

Lunta tulvillaan on raikas talvisää

 

  

  

  

  

  

  

  

  

  

  

 

Hyvän mielen ratoja

Tänään teimme "yleisön" pyynnöstä kisoihinvalmistautumismielessä hyvän mielen ratoja. Tavoitteena siis oli saavuttaa uskomus omiin ja koiran taitoihin tekemällä helppoa, yksinkertaista (ja tylsää) rataa, jotta kisoihin voi lähteä luottavaisin mielin. Täytyy jo tässä vaiheessa todeta, että koiran taitoihin alkaa olla varsin vankkumaton luotto (vaikka se ei aina siltä näytä), mutta ohjaajan taidot.. huokaus..

Aluksi otettiin kuitenkin jotain aivan muuta, mikä piti sisällään pitkiä estevälejä ja vinoja lähestymisiä koostuen hypyistä, muurista ja putkista. Ja tämä, minkä piti olla se vaikea, menikin meillä kaikkein parhaiten. Vielä kaikista parhaiten se meni sitten, kun tajusin pitää suuni kiinni ja keskittyä vain ja ainoastaan vartalo-ohjaukseen. Reemu vaan on kuin peili: kaikki virheensä näkee heti. Ja virheitähän ei meillä anneta anteeksi.

Seuraavaksi oli tarkoitus tehdä sellainen hyvän mielen rata, mutta ei se ihan onnistunut, kun vähän käännettiin keppien kulmaa, että olisi kuitenkin vähän haastavampi ja toi hyppy nyt kuitenkin tuolta takaa ja sit tosta vedätte tiukasti. Noo, ei se nyt mikään ihan mahdoton ollut, ja alku menikin meillä tosi hyvin, kunnes tuli aivan täydellinen keskittymisen puute mulle. Jotenkin keskityin siihen takaakiertohyppyyn ja sit unohdin täysin, miten jatkaa muurille ja siitä eteenpäin. Ja unohdin seuraavallakin. Eikä onnistunut vielä sittenkään. Ja sit alkoi jo Remulla mennä hermo, että näytä nyt oikeesti, mikä mennään tai jos tää loppu tähän, niin palkka sit heti tässä nyt. Pieni aikalisä oli paikallaan, ja sen jälkeen taas toimi. Tai ainakin toisella yrityksellä.

Vikaksi sitten otettiin aika suoraviivainen ykkösluokan radan tyyppinen pätkä tosin yhdellä mahdollisella putkiansalla varustettuna, mutta sehän kuuluu asiaan. Joo, ekalla kierroksella 2xHYL + 5vp (otettiin vähän kontakteja uusiksi, kun Remu häiriintyi tuomari-Jonnasta). Toka kierros jotain. Kolmannella vihdoin puhdas rata. Ei nyt ihan kauhean hyvä mieli kyllä jäänyt. Päätin sitten ottaa vielä kerran tosi pikaisesti muiden jälkeen, että ehditään yhdessä lenkille. Ja kauhea kiire tuotti tarvittavan keskittymisen ja intensiteetin ohjaukseen. Hieno, nopea nolla, josta todella jäi hyvä mieli. On se vaan niin kerrassaan taitava pieni otus.

Nyt sitten istutaan sohvalla kylmäpussi polven päällä. Mä oonkin kyllä aina ollu sitä mieltä, että tyhmyydestä sakotetaan..