Potemista

Reemusta tuli nyt sitten häkkikoira. Viikonloppuna/maanantaina vauhti kiihtyi ilmeisesti jo hieman liikaa, ja sohvalle kiipeäminen sai taas viikon tauon jälkeen aikaan vinkumista. Olen antanut jätkän tähän asti tulla sohvalle ja sänkyyn, koska se on tehty rauhallisesti ja yleensä jätkä on sitten viihtynyt hyvin nukkumassa pitkiäkin aikoja. Mutta nyt sitten päätin, että parempi kun ei kiipeillä enää yhtään. Onneksi meillä on iso kahden koiran häkki, joten jätkällä on hyvin tilaa. Tiedä sitten, johtuuko vinkuminen selkärangan ongelmista vai lihaksista, koska lihaksetkin ovat kyllä varmasti aika juntturassa tällä makaamisella.

Ihmeen kiltisti tuo on häkissä viihtynyt, jopa niin kiltisti, että vähän huolestuttaa.. Varsinkin kun on muutenkin ollut aika rauhallinen. Olen kuitenkin yrittänyt muistuttaa itseäni siitä, että itsepä olen sille opettanut, että häkistä ei pääse vinkumalla ja raapimalla pois, ja nyt komentanut heti, jos jätkä on yrittänyt hyppimistä, juoksemista, kuperkeikkoja tai muuta älytöntä. Ja voihan rauhallisuus johtua toki myös pitkästymisestä, johan tässä itseäkin alkaa masentamaan ulkoilutauko.

Fysioterapeutille on aika ensi viikon perjantaille. Siihen on kyllä vielä vaikka kuinka aikaa, mun hermoille tälläinen odottaminen ei sovi yhtään. Eihän sielläkään ihmeitä tapahdu, mutta haluaisin välillä jonkun ulkopuolisen mielipiteen siitä, miltä tilanne vaikuttaa. Itse kun tunnustan olevani jo täysin sokea sille, mikä on normaalia ja mikä epänormaalia käytöstä. Yritän vain hokea itselleni, että ainakaan se ei seiso selkä köyryssä eikä pureskele enää tassujaan (tassujen satunnainen nuoleminenhan on normaalia, eikö?), kaikki jalat näyttäis toimivan ja koipi nousee normaalisti pissatessa (ja pissaaminen on normaalia), ruoka maistuu (vaikka joutuukin nyt syömään Sanin kevytruokaa) eikä se ei välttele mitään tiettyjä asentoja, vaan nukkuu edelleen myös selällään sekä takajalat sammakkoasennossa. Mutta en mä silti sanoisi, että se kunnossa on.

Kovin eri tavalla muuten näytetään hoitavan koirien ja ihmisten välilevyongelmia (kun nyt siis oletetaan, että Remun kohdalla on siitä kyse). Ihmisten hoito-ohjeissa sanotaan poikkeuksetta, että korkeintaan kaksi-kolme päivää saa levätä sängyssä, sen jälkeen on lähdettävä liikkeelle, koska selkä ei lepäämällä parane. Koiria taas hoidetaan viikkokausien pakkolevolla. Toki koirasta on vaikea sanoa, mihin sattuu ja kuinka paljon, eivätkä ne aina (=useinkaan) osaa varoa esim. ulkona, kun nenä vie mennessään. Tuntuu silti aika ristiriitaisilta ohjeilta. Jos joku tietää, miksi näin on, niin voisi valistaa mua. Samaten tiedot kaikista onnistuneesti hoidetuista tapauksista otetaan mielellään vastaan. Netistä kun tuntuu löytyvän vain niitä huonoja esimerkkitapauksia.. Kyllä, vois olla oikein hyvä idea,  että ei googlettas enää yhtään enempää.

Kisaratavideoita

Tässä muutama menneen kisakauden suoritus (käännetään nyt oikein veistä haavassa..). Tuhannet kiitokset Lotalle ja Lauralle kuvaamisesta! Luvassa siis huitomista, tiukkoja pelastuksia ja paikoitellen aivan surkean onnettomasti myöhässä oleva ohjaajarukka (miksei ne täydelliset radat ikinä osu videolle :S ).

Eka nollarata Tamskin kisoissa 29.7.

Toka rata Nokian kisoissa 11.9. (tulos 10vp)

Kolmas rata Nokian kisoissa 11.9. (tulos 5vp)

Videoiden päätähti makaa tällä hetkellä reporankana sohvalla tassut kattoa kohti. Lepääminen on hurrjan raskasta ;-)

Kisakausi loppui tähän, toivottavasti ei koko agilityharrastus

Remulle määrättiin sitten kahden viikon totaalilepo ja vähintään kuukauden tauko agilitysta. Ja tämä on se vaihtoehto, että kaikki menee hyvin.. Röntgenkuvissa näkyi nivelvälikaventumaa kahdessa nivelvälissä kaula- ja rintarangan vaihtumiskohdassa eli käytännössä siis noin lapojen kohdalla. Röntgenkuvien perusteella ei voi sanoa tarkemmin, mistä on kyse, oireiden ja tuon kaventuman perusteella lääkäri epäili välilevypullistumaa, mutta varmaksi sitä ei voi sanoa ilman magneettikuvausta. Nyt kuitenkin ensin toivotaan, että vaiva menisi ohi levolla ja sen jälkeen fysioterapialla. Jos kahden viikon levon jälkeen on oireeton, niin saa pikku hiljaa alkaa liikuttamaan enemmän. Jos edelleen on oireeton, niin kuukauden päästä voi varovasti kokeilla raskaampaa liikuntaa.

Tilanne on sikäli hyvä, että jätkä on jo hurjasti parempi kuin vajaa viikko sitten perjantaina, omasta mielestään jo ihan kunnossa. Mikä siis käytännössä tarkoittaa sitä, että kahden viikon täyslevosta tulee tooosi pitkä ja vaikea urakka.. Jätkää kun ei saa viedä ulos kuin sen verran, että hoitaa asiansa, eikä sisälläkään saa tehdä muuta kuin maata. Eipä tässä nyt siis auta muuta kuin odottaa ja toivoa, että selkä paranee levolla. Jos jos paranee nyt, niin ei uusi myöhemmin. Mutta onko siitä agilitykoiraksi, niin se jää nähtäväksi.

Mun ei varmaan tarvi kertoa, kuinka paljon harmittaa.

Johonkin sattuu, vaan mihin?

Reemu-Eemelin kisakausi taisi sitten olla tältä erää tässä, jos nyt ei jotain ihmettä tapahdu. Ainakaan sitä ihmettä ei tule tapahtumaan ennen lauantaisia sprinkkumestaruuksia, siitä olen melko varma. Jätkä on viime torstain iltalenkin (lue: iltasäntäilyn) jälkeen kipuillut kaikkea hyppäämistä ja makuulta nousemista. Itse asiassa pariin päivään jätkä ei edes suostunut tulemaan sohvalle eikä sängylle, mikä on aivan ennen kuulumatonta. Ja torstai-iltana ja perjantaina hän ilmoitti olevansa kipeä ja tarvitsevansa haliterapiaa, että niin me sitten istuttiin lattialla.. Nyt useamman päivän levon jälkeen se arvokkaasti kiipeää sohvalle tassu kerrallaan. Jännä vaan, että liikkeissä ei näy mitään kävelyssä eikä ravissa (ja eilen olisi muka voinut vähän jo juoksennellakin tipujen ja hajujen perässäkin) ja kaikkia lihaksia ja niveliä on saanut venyttää ja vääntää ja kääntää ilman reaktioita, diagonaaliseisonta onnistuu, kylkien taivutusvenytykset onnistuu jne, jne. Ainoa, mistä on vinkaissut koskiessa, on toinen etutassu, ensin kun Jarkko otti siitä kiinni kuivausta varten ja toisen kerran kun käänsin koiraa kyljelleen. Että onko vika nyt selässä vai jalassa vai missä? Sitä menemme ihmettelemään keskiviikkona lääkärin ja perjantaina fyssarin kanssa.

Pääasia on, että saataisiin koira kuntoon ja mitään vaikeasti hoidettavampaa tai vakavampaa ei löytyisi, mutta silti harmittaa ihan hirveästi, että nyt jää ensi lauantain sprinkkumestaruudet väliin ja todennäköisesti myös muut lähiajalle suunnitellut kisat. Viimesimmät kisat kun meni varsin lupaavasti ja tuntui realistiselta, että eka luvanolla kakkosista voisi hyvinkin tulla nyt. Lokakuussa alkaa myös Takutien uudet tavoitteelliset ryhmät, ja meidät valittiin Remun kanssa 1/2-luokkalaisten ryhmään. Ja lisäksi itse hypin jo eilen tasajalkaa, kun en päässyt kunnon lenkille, kun enhän mä nyt yksinkään osaa lähteä ;-D  No, kuten sanoin, toivottavasti mitään vakavampaa ei löydy, vaan kyse on vain jostain, mistä selvitään muutaman viikon levolla. Agikentälle ei kyllä uskalla mennä ennen kuin jätkä on 100% kunnossa, meidän Reemu kun ei tunne sitä otetaan ihan rauhallisesti vaan -vaihdetta ;-)

10vp ja kaksi melkein nollaa

Ja ne kaksi melkein nollaa siis olivat hyl ja vitonen, joista hylätty rata oli jo lähellä täydellistä ja vitosen rata aivan kamalaa tyyliin pelastus, ups, pelastus, huh, siitäkin selvittiin nippa nappa.. Eli tänään oltiin kisoissa Nokialla, 3 starttia Anne Huittisen tuomaroimana. Kivoja ratoja, joissa kerrankin oli hieman haastetta, mutta myös melkoisen nopeita ja eteneviä ratoja, varsinkin ekana ollut hyppäri.

Hyppäri olikin oikein putkihullun koiran unelma: viisi putkea, joista yksi mentiin vielä kahteen kertaan ja yksi kohta, jossa mentiin putkesta putkeen ja vielä sieltäkin putkeen. Ja siis ihan luvan kanssa :-D Tältä radalta meille hylly okserin jälkeisen kaarteen venyttyä hieman liian pitkäksi, jolloin koira ajautui juoksemaan keppien läpi. Ei siis sinänsä ollut menossa kepeille, mutta lähetin vähän turhan voimakkaasti suoraan eteenpäin okserilla, vaikka rata jatkui loivasti vasemmalle aidan takaakierrolla. En rehellisesti sanottuna edes ollut huomannut etukäteen, että näinkin voisi käydä. Keskityin vain siihen, että okserilla pysyy rimat ylhäällä ja että takaakiertoa ajatellen koira ei käänny liian aikaisin vasemmalle. Muuten loistava rata, hieno jätkä kerrassaan ja mikä nautinto mennä rataa, kun koira on 100% kuulolla, rata nopea ja etenevä jne. jne. :-)

Kaksi muuta rataa olivat agilityratoja. Molemmilla kaikki kontaktit ja meille turhan vaikeaksi osoittautunut okseri. Ekalta agiradalta tulos 10vp, aika -13,34, sijoitus taisi olla 15. Muurin palikat tippuivat ja yksi rima, molemmat Remulle tyypillisiä virheitä ja tyypillisissä kohdissa. Kontaktit hyvät, keinu mun vaatimuksiin ajatellen just ja just hyväksyttävä, mutta sääntöjen mukaan hyvinkin kelpaava. Koira oli edelleen hyvin kuulolla, mutta jonkin verran kuumempi kuin ekalla radalla. Onneksi nyt oli niitä mutkia ;-)

Kolmas rata oli mielenkiintoinen jo sikälikin, että me ei oo koskaan kisoissa menty kolmea rataa. Aiemmin on sen toisenkin suorittaminen kunnialla ollut tuskaista.. No tuloksellisestihan nyt kolmas rata oli paras, vaan ohjauksellisesti.. Huh-huh. No, okei, tuli todistettua, että jopa Reemun kanssa voi pelastella - ainakin sitten kun on pari rataa alla. Tulos kuitenkin siis 5vp, aika -13,10, sijoitus 4. Okserin rima tippui, mutta johan se kaksi rataa olikin pysynyt ylhäällä. Aika hyvin meidän tuurilla, kun sitä jo edellisellä radalla kolautettiin ihan kunnolla.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen. Kolme rataa ei ollut ongelma (ainakaan koiralle) ja nolla oli kaksi kertaa hyvin lähellä. Kierrokset pysyivät kurissa, ja mulla oli kolme rataa mukana koira, joka oli kuulolla (sen sai jopa huutamalla pois väärältä putken suulta!). Ajat loivat edelleen uskoa siihen, että kunhan päästään kolmosiin, niin sertiä voidaan oikeasti tavoitella. Tokalla radalla kun oltiin nyt kolmanneksi nopeimpia ja vikalla toiseksi nopeimpia - huolimatta kaikista niistä pelasteluista, pudonneista rimoista ja ylipitkistä mutkista. Ja tuloksen saaneissa oli myös niitä perinteisesti nopeimpia rotuja. Tuo n. 13 sekuntia alle ihanneajan vaikuttaisi tällä hetkellä meille aika vakiolta nopeudelta, mutta siitä on onneksi vielä varaa kiristää paljonkin. Etenemä siis yleensä aika lähellä tasan 4m/s (ajatella, että tämmösiäkin nykyään lasketaan ja vielä oikein tuloslistoihin merkitään).

Noin, nyt on yritetty ahkerasti positiivista ajattelua. Myönnettävähän se on, että kyllä ne nollat enemmän mieltä lämmittäisivät kuin nämä melkein nollat.. Mutta eiköhän niitä sieltä kohta tule, nyt alkaa olla taas menossa sama hyvä fiilis, kuin silloin kun ykkösen nollat tulivat peräjälkeen. Nyt on myös löydetty meille sopivat kisarutiinit, millä sekä kartturi että koira lähtevät radalle sopivan keskittyneesti ja oikein valmistautuneena. Ja paitsi, että radalla oli kiva olla, niin radan ulkopuolellakin oli mukavaa. Paikalla kun oli omien seurakavereiden lisäksi Terhi&Börje, jotka olivat aamulla nousseet kakkosiin sekä Saija&Nana, jotka olivat nousseet viikko sitten. Varsin mukava walesiedustus siis :)

Remu-Eemelin syyskesäntouhuja

Reemu-Eemeli on koko kesän vahtinut ahkerasti kasvimaata ja satoa on tullut mukavasti:

Kyllä kelpaa nyt olla ylpeä ;-)

Remu on hoitanut myös omenoiden karsimista, etteivät vaan oksat katkea painosta :-D

Välillä pitää vaihtaa vapaalle, silloin meno on varsin villiä..

 Aina ei edes pysy jalat maassa. Mikä ei varmasti jätkän tunteville tule yllätyksenä..

Onni on oma piha, mitä vahtia..

.. kun vaan ohi joskus kulkis joku vahdittava  ;-)

Oikea noutava lintukoira

Reemu-Eemeli suorittamassa velvollisuuksiaan noutavana koirana kyyhkyjahdissa:

Työnjako sujui hienosti: Jarkko kävi hoitamassa kyttäämisen ja  ampumisen ja soitti sen jälkeen minut ja koiran paikalle etsimään linnut. Ekan tipun paikka oli tiedossa, joten ei muuta kuin koira istumaan ja etsi-käskyllä ja käsimerkillä oikeaan suuntaan. Ja suureksi yllätyksekseni Reemuhan teki juuri niin kuin piti. Nenä maahan ja reipasta siksakkia eteenpäin. Ja kun tipu löytyi, niin kunnolla suuhun ja hei-kato-mamma-mitä-mä-löysin-eiks-oo-hieno-mä-tuon-sen-sulle. Toinen lintu olikin hieman haastavampi, koska ei ollut ihan varma, että osuiko siihen edes ja missä se on. Mahdollinen paikka oli tietysti suunnilleen tiedossa, mutta täytyypä sanoa, että kyllä tuli koira tarpeeseen. Aika pusikossa lintu oli, ja hienosti jätkä sen löysi ja toi ojan yli pellolle.

Herra Ritari ja Etsivä Remu-Eemeli on siis nyt todistanut kykynsä tällä saralla ja me oltiin molemmat oikein tyytyväisiä koiraan (ja koira itseensä..). Jarkon ei tarvinnut rämpiä pusikossa ja mun ei tarvinnut koskea lintuihin ;-) Nyt on kokeiltu etsimistä ja noutamista tositilanteessa onnistuneesti, parin viikon päästä kokeillaan yhdistää sitä ylösajoon kanalinnustuksessa.