sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Tipin agilityuran korkkaus

Kävimme eilen Tipin kanssa aloittamassa agilitykisauramme Tamskin kisoissa. Kolmesta startista tuloksina olivat 10, 5 ja 5, joten ei yhtään hullumpi aloitus. Tavoitteena oli yksi tulos, joten tavoite ylitettiin reippaasti. Sijoitukset olivat muistaakseni jotain 8., 6. ja 4., joten neljännellä radalla, jos sellainen olisi ollut, olisi varmaan päästy palkinnoille :-D Aikoja en sen kummemmin laittanut muistiin, mutta hyvin riittivät, vaikka vähän korjailtiinkin.

Itseasiassa radat menivät niin hyvin, että vähän - mutta vain hyvin vähän - jäi kaivelemaan se, että ne nollat oli tosi lähellä.. Varsinkin tokalla radalla, josta ainoa virhe tuli muurilta palikoiden tippuessa. Mutta ei mua nyt oikeasti kauheasti harmita, sillä olen niin tyytyväinen siihen, että mulla itsellä pysyi ohjaus hyvin kasassa ja koirahan oli loistava. Meno tuntui tosi hyvältä, juuri sellaiselta rauhalliselta ja sujuvalta kuin pitääkin ja onnistuin olemaan huitomatta mitä sattuu. Kiirekään ei tullut ja koiran linjat olivat musta sujuvat, tai ainakaan ei tullut mitään tökstöks-käännöksiä hyppyjen jälkeen. Tosin radatkin olivat aika suoraviivaisia, juosta sai ja lujaa.

Kontakteille pysähtymisessä ei ollut mitään ongelmia ja kisatilanne ei muutenkaan Tipsteriä häirinnyt. Puomin Tip meni kyllä hitaasti molemmilla agiradoilla, kun se ekalla radalla ylösmenossa hiukan liukastui siinä, niin tuli lopun puomin tosi hitaasti ja muisti sen selvästi vielä seuraavallakin radalla. Mattopäällysteisellä keinulla ei ollut mitään ongelmia, vaikka sellaista ei ole koskaan tehty. Keppien sisäänmenot olivat se suurin ongelma: ekalla radalla hosuin itse liian lähelle ja vikalla radalla annoin vähän liiankin paljon tilaa. Erityisesti toi vikan radan on se, mikä harmittaa. Keskimmäisellä radalla onnistui hienosti. Toinen vitonen ekalta radalta tuli vikan hypyn kiertämisestä, en sitten enää siinä kohtaa ohjannut, mutta onneksi oli se vitonen jo alla..

Oli se vaan niin kiva kisata aksaa 1,5 vuoden tauon jälkeen! Perjantaina jatketaan ja sitä ennen jo keskiviikkona epiksissä :)

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Remu-Eemelin metkuja

Keskitytäänpä välillä blogin nimikkoeläimeen eli Remuun.

Kestopuruluun vahtimista. Ei oo tuo rengas kelvannu kenellekään (edes ahneille hoitolaisille) ja kyllä se meillä on jo ainakin pari vuotta pyörinyt.

Paparazzikuva kastelukannuvarkaasta

Varsinkin märkänä on kiva kieriskellä

Jaa mikä kala missä, en oo nähny.

Minä olen kiltti pieni koira ja toin Laurin unohtaman (unohtamista se on kaksi sekuntiakin) lelun takaisin, anna nami!

Remu on aina ollut hyvin osallistuva koira, oli puuha mikä tahansa. Tällä kertaa Remun oli välttämättä saatava osallistua ruohonleikkaukseen. Jätkis ei vaan malttanut istua paikallaan, joten tarhan ovi heilahti ruohonleikkuun ajaksi sen jälkeen, kun hurja yritti hypätä liikkuvan ruohonleikkurin päälle. Remu..

Remulle kuuluu jätskinjämät

Anna jo!

Vahtipuuhissa

Vahtipuuhissa vol. x. Samalla voi nauttia rapsutuksesta.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Menolippu erikoisvoittajaan

Tipin kanssa tokoilimme eilen Lempäälässä osallistumisoikeuden tokon erikoisvoittajaluokkaan. Tuloksena meille siis Tiina Heinon tuomaroimasta kokeesta VOI1 284 p. ja luokkavoitto (sij. 1/9). Ja mikä tärkeintä, tunnari onnistui vihdosta viimein kokeessa! Oli se vieläkin epävarma ja melkein jo aloin uskoa, että Tipsteri nappaa taas väärän, vaikka näin kyllä, että se taas oikean oli jo löytänyt, mutta niin se vain pohdinnan lopuksi toi oikean. Muuten tuli sitten pieniä virheitä, mm. ohjaajaan nojaamista kapulaa luovutettaessa ja muutama perusasento jäi uupumaan, mutta hienosti pikku jätkä veti. Onnistuin itselleni taas keräämään hyvän jännityksen ennen kehää, vaikka edellisessä kahdessa kokeessa en jännittänyt. Ehkä se onkin se salaisuus, kun niistä kahdesta tuli vain kolmoset ;)

Nyt sitten vain lisää treeniä ja elokuussa kisataan EVL:ssä. Tämä myös varmisti sen, että jos Reemus vain on kunnossa, niin sekin pääsee syksyllä kisaamaan AVOssa ainakin yhden kokeen.

Pisteet vielä:

Paikallamakuu 9 - nousi sivulle vasta toisella käskyllä (tuomari kyllä tulkitsi, että annoin sivulle-käskyn myöhässä)

Seuraaminen 9 - yksi perusasento jäi uupumaan ja hiukan pää heilui välillä, kun piti tarkastaa merkkien sijainteja..

Istuminen seuraamisesta 10 - oli kyllä hyvä :)

Luoksetulo 9 - annoin taas kerran ekan pysähtymiskäskyn hiukan myöhässä, pysähtyi kyllä hyvin, mutta tuli hiukan ohi merkistä

Ruutu 8 - muuten taas täydellinen, mutta viimeinen perusasento jäi tekemättä, kun jätkä unohtui tuijottamaan merkkiä

Hyppynouto 8 - nojasi luovutettaessa voimakkaasti

Metallinouto 9 - nojasi taas, mutta ei niin voimakkaasti

Tunnari 9 - mietti ja kiersi, kiersi ja mietti ja sitten varovasti oma suuhun. En ole varma lähtikö piste tästä miettimisestä vai nojaamisesta.

Kaukot 8,5 - liikkui jonkin verran eteenpäin, ilm. koska olin juuri ennen kehää vahvistanut vaihtoja ja palkannut heittelemällä nameja, koska aamulla jumitti seisomisia kovasti. Nyt teki kuitenkin kaikki vaihdot yhdellä käskyllä ja ripeästi.

Kokonaisvaikutus 10

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Hoitoja ja hoitokoiria

Remu ja Tip kävivät tänään osteopaatin hoidettavana Riihimäellä. Reemus oli aika kierossa kuten epäilinkin, sillä jätkä on ollut aika vaisu jo muutaman viikon. Toivottavasti olo nyt paranee, ainakin liikkuminen näytti heti rennommalta ja takaliike voimakkaammalta. Tipissä ei mitään isompaa ollut. Päässähän tuolla on kiristänyt jo jonkun aikaa, liekö sitten syynä ikä vai Sanin kuolema vai molemmat, mutta pikkujätkä on päättänyt, ettei halua enää olla pikkujätkä. Toivottavasti pojat saisivat välinsä selviksi ilman isompaa yhteenottoa ja mielellään aika pian. Ärsyttävää tuollainen kyttääminen ja kyräily :/

Meillä onkin ollut tuplasti vilinää ja vilskettä, kun Roope ja Myy ovat olleet meillä lomailemassa viime viikon maanantaista. Tai oikeastaan enemmän kuin tuplasti vilinää, sillä Myy kyllä ihan yksin järjestää yhtä paljon touhua kuin pojat yhteensä ;)


Roope

Myy

Joka luustaan päästää irti, sen taatusti menettää. Sen on Remu karvaasti oppinut viikon aikana ;)