Agitreeniä, kylmää ja vihdoinkin ulkoilua

Maanantain agitreenit jäi näköjään kokonaan postaamatta, mutta ei nyt mitään ihmeempää oikeestaan tehty ja koirakin toimi muistaakseni aika perustasollaan, joten eipä niistä sen enempää. Muuta kuin se tuli ilmi, että polven korjailu tulee tarpeeseen, koska juoksusuorat ei enää kolmannen kierroksen jälkeen oikein tahtonut onnistua.. Ihan totta puhuakseni niin kyllä se polvi haittaa jo ihan perusulkoiluakin.

Melkein koko viikon olikin sitten niin kylmä, että ulkoilut jäi aika minimiin. Kakskyt-kakskytviis pakkasta ja puuskainen tuuli, ei kiva. Ostin Sanille fleecehaalarin takin lisäksi, eikä neiti kyllä yhtään ole vastustellut sen pukemista. Puntit vaan vaativat pientä korjailua, kun tahtovat valua tassujen yli koko ajan.

Perjantaina kävimme poikien kanssa taas hierontakoululla hoidettavana. Miksi meillä muuten aina koirat pääsee hierottavaksi ja trimmattavaksi ja vaikka mihin, mutta mä en?

Eilen sitten vihdoin oli sopiva keli ulkoilla. Kiersimme pitkän kahden tunnin metsälenkin, josta suurin osa matkaa oli metsäautoteitä, mutta mahtui mukaan myös yksi hakkuuaukean ylitys ja metsässä rämpimistä. Lenkin jälkeen siis nilkutimme Romeon kanssa kotiin. Jopa Remu oli hieman väsynyt juostuaan koko matkan. Metsässä meitä saatteli vähän matkaa töyhtötiainen. Ai että harmitti, kun kamera jäi kotiin. Tintti tuli ihan parin metrin päähän oksalle istumaan, ja seurasi meitä sirkuttaen ja oksalta oksalle lennellen hyvän matkaa. Nähtiin myös noin kymmenen metson parvi. Ensimmäiset lähtivät lentoon tien vieressä olleelta kalliolta ilmeisesti meidän ääniä pelästyen. Usutimme Remun katsomaan josko niitä vielä olisi jäljellä. Jätkä ensin vähän empi kauemmas lähtemistä (taisi johtua ihan pusikosta ja jätkää selkään asti ulottuvasta hangesta), mutta nosti hienosti yhden naaraan ihan meidän läheltä ja vielä pysähtyikin (syy tod.näk. edellä mainittu..). Lähetettynä kävi vielä tarkastamassa kauempaa paikan, mistä suurin osa parvesta lähti lentoon, mutta siellä ei ollut enempää. Ja hei, tuli kutsusta heti pois selvästi ihanista hajuista huolimatta.

Illalla vielä hirvi seistä möllötti taloa vastapäisessä koivikkorinteessä. Pojat sen sieltä hoksasivat iltapissalla käydessään. Kamalasta haukkumetelistä hirvi ei juuri välittänyt, ihan jopa pari askelta viitsi ottaa poispäin. Ihme kyllä aita pidätteli Remua ja Romeota, vaikka tuskin niistä kumpikaan olisi oikeasti uskaltanut hirven lähelle edes mennä saatika lähtenyt sitä ajamaan. Jos hirvi olisi edes niitä karkuun lähtenyt :D

Hyljätty koiraparka

Eilen meille sattui taas Remu-Eemelin mielestä kardinaalimoka: unohdimme Remun kotiin, kun lähdimme illalla ulos. Ei voi pieni koira käsittää sellaista. HÄN oli loukkaantunut ja HÄNELLÄ oli ollu kova ikävä, että kyllä oli taas väärin kohdeltu. Ehkä oon ollu viime aikoina vähän turhan paljon kotona ja kun en oo ollu kotona, niin yleensä on ollu koiruus mukana.. No, ehkäpä nyt kevään aikana löytyisi töitä, niin sitten Remu saa taas opetella olemaan yksin (Romeon ja Sanin kanssa) kotona. Ja missä sitten käytiin. Harrastettiin kerrankin liikuntaa ilman koiria eli käytiin uimassa läheisen opiston urheiluhallissa, missä on torstaisin sellainen mahdollisuus tarjolla. Olishan Romeo ja Remukin siitä varmaan tykänny, mutta sinne sai ottaa mukaan vaan oikeita lapsia ;-)

Tänään en tee samaa ilkityötä, vaan otan Remun ja Romeonkin mukaan. Pääsevät pojat päiväksi autoon istumaan.. No, poiketaan ehkä matkalla pikaisesti agiliitohallille kertailemaan kontaktit ja sit sen jälkeen koirahierontakoululle harjoituskappaleiksi.

Treenausta

Eilen oltiin taas perinteiseen maanantaitapaan agilitytreeneissä. Tällä kertaa meitä olikin vain muutama paikalla, joten ehdittiin treenata oikein kunnolla. Aiheena oli valssit, niissä erityisesti hioo ajoitusta, sujuvuutta ja etenevyyttä. Ihan kivoja harjoituksia oli. Mitään suuria vaikeuksia ei meillä ollut, mutta sitä sujuvuutta voisi aina olla enemmän.. Reemu oli hyvässä vireessä. Sitten otettiin vähän kontakteja, A:ta ja puomia, sekä radalla että A:ta yksittäin. A:lla pyrittiin hakemaan mulle lisää etäisyyttä A:han. Ensin Remu ei oikein hoksannut, että sama pysähtymisjuttu tää edelleen on, mutta sit kun palat loksahti paikalleen, niin etäisyyden kasvattamisella ei sen jälkeen ollut vaikutusta jätkän toimintaan.

Suunnitelmissa on nyt ilmoittaa jätkis Tamskin 7.2. kisoihin. Siellä on yksi agilityrata ykkösille. Katsotaan, kuinka kontaktien kanssa käy ja harkitaan sitten seuraavia kisoja, jotka olisivat myös Tamskin järjestämät helmikuun lopulla. Tosin siellä on kaksi rataa ykkösille, joista toinen on hyppäri niin, että ainakin sille ilmoitan Remun. Joku saisi vaan muistuttaa mua ennen rataa, että et sitten karju sille koiralle ennen kontakteja..

Koska meitä ryhmäläisiä ei ollut paikalla kuin kaksi, oli Jonnalla mukana omat koirat tervu Selma ja harjakoira Frank. Frank ei selvästikään pitänyt Remu-Eemelistä ja tunne oli kyllä vahvasti molemminpuolinen. Käytiin silti yhdessä lenkillä treenien jälkeen, ja alkumatkan jälkeen Frank malttoi rauhoittua, kun Remu ei kiljuvaa karvatöyhtöä ollut huomaavinaan. Häntä jätkällä oli kyllä koko matkan varsin korkealla ;-) Mutta muuten näytti tulevan kovasti rauhoittavia signaaleja, että äläs nyt kuule vouhkaa, kun ei tässä lenkillä saa tollain rähjätä. Aika jännä, että kohtaamistilanteissa Remu on herkkä rähjäämään, mutta sit jos ollaan yhdessä lenkillä, niin oli siinä sitten mikä koira vaan, niin ei mitään ongelmia.

Surkeeta on. Romeolla. Ei meillä muilla :-)

Tällä kertaa hermonsa Sanin ja Jarkon metsälle lähdöstä menetti Romeo. Mulla olis ollu maailman surkeimmasta luppakorva-pystykorvasta videokin, mutta ei nyt siirto onnistunut. Joten joudutte vaan kuvittelemaan, kuinka kamalaa (ja ärsyttävää kuuntelijoiden kannalta..) voi olla, kun jätetään metsästyskaveri kotiin. Eihän Sani nyt mitenkään voi osata yksin etsiä pupuja! Nuorempana Romeo ja Sani kyllä leikkivätkin ajuekoiria, ja välillä selvästi jopa yrittivät pussittaa jänistä, mutta ei Romppu enää pysy Sanin perässä. Ja taitaa sillä muutenkin olla aikalailla omat kuviot. Eilenkin oli lenkillä niin omat kuviot, että meinasi hermo mennä mulla narun toisessa päässä. Romeo kun oli ilmeisesti taas mielestään lähtenyt yksin lenkille, mitä sitten että metsässä on hiukka hankala kulkea fleksissä olevan koiran kanssa, kun toinen säntäilee mihin sattuu.. Vaihdettiin sit maasto umpihankipeltoon, oli vähemmän narun (ja koiran) irroittelua. Ja hankikin aikalailla hidasti vauhtia. Ilkeä emäntä, taas kerran. Ja Remu tietty hyppi ympärillä ja ees taas iloinen virne naamalla.

Mua ei oo kyllä olleenkaan itkettäny, päinvastoin. Paitsi ehkä vähän eilen siä mettässä.. Proffat oli nopeita ja gradun arviointi tuli jo valmiiksi. Arvosanaksi tuli eximia cum laude approbatur (erinomaisella kiitoksella hyväksytään). Ei paljon muuta voi kuin olla erinomaisen tyytyväinen itseensä ;-)

"Direct action is fun film that doesn't take itself too seriously"

Olen tässä nyt viime aikoina kuullut useammaltakin taholta, kuinka suoraviivainen tyyli Remulla on edetä agilityradalla. Jätkän etenemistä on verrattu jopa junaan, joka kyllä musta on hieman liioiteltua.. Tämä vaatinee nyt jonkinlaista selittelyä. Remu-Eemelihän sai virallisen nimensä muun pentueen tapaan elokuvien mukaan, ja Remun kohtaloksi osui toimintatrilleri Direct Action. Nomen est omen näyttää pitävän jätkän kohdalla paikkansa oikein hyvin. Enpä ole leffaa koskaan nähnyt, nimikin tuli valittua vain siksi, että se sopi minun pennulle ja kasvattajan nimelle asettamiin kriteereihin, mutta arvostelujen mukaan kyseessä on perinteinen toimintaleffa, jossa tapahtumia ja räiskettä riittää, mutta kuitenkaan hauskuutta unohtamatta. Ihan siis juuri sitä, mitä Remukin on. Suoraa toimintaa, jopa kirjaimellisesti. Vapaasti voisi vielä kääntää, että silkkaa toimintaa..  

Eilen oltiin oman ryhmän agilitytreeneissä, ja sunnuntain masennuksen jälkeen oli taas aihetta hymyillä. Reemu oli loistavan taitava (ja itsekin pysyin hyvin menossa mukana). Kolme erilaista pätkää ehdittiin tehdä. Aluksi ja lopuksi mentiin suoraviivaiset vauhtipätkät, jossa oli mukana puomi ja A. Pysähtymiset ok. Nyt tuntuu, että jotkut herneet ovat pikkupäässä kohdanneet kontaktien suorituksen osalta. A:lla välillä tullaan kyllä alas niin vauhdilla, että pysähtymisessä on tekemistä ja sen takia Remu välillä heittääkin takapuolensa sivulle jättäen kuitenkin yhden takatassun kontaktille. Ja kattoo, että eiks tää riitä, häh. Lisäksi niillä harvoilla kerroilla kuin kontaktin suoritus menee läpijuoksuksi, jätkä kuitenkin juoksee kontaktin alas asti, eikä tee superkoiraloikkia entiseen malliin. Tälläinen läpijuoksu tuli siitä, kun vikalla pätkällä kokeilimme, kuka meistä - minä, Jonna vai Remu - juoksee puomin nopeimmin ;-) Ei varmaan ketään yllätä, että Remu voitti kirkkaasti.. Oikeastihan tarkoituksena oli treenata tilannetta, jossa tuomari tulee tosi lähelle katsomaan ylös- ja alastulokontaktit. Tokalla kerralla onnistui pysähtyminen kyllä sitten jo hyvin. 

Näitten pätkien välissä tehtiin hieman erilainen harjoitus. Jonna laittoi esteille numerot kuten kisoissa ja meidän piti "tutustua" rataan vain kentän yhdeltä pitkältä sivulta käsin. Emme siis saaneet mennä radalle katsomaan kulmia ja etäisyyksiä, vaan ne piti arvioida kentän laidalta. Aivan kuin olisi missannut kisoissa rataantutustumisen ja pitäisi tehdä ohjaussuunnitelma ilman sitä. Varsin kiinnostavaa, kun radassakin oli aika haastavia kohtia. Alun sähläyksen jälkeen se meni oikein kivasti, varsinkin pitkä "suora" (joka siis näytti suoralta, mutta ei ollut) onnistui tosi hienosti. Remu onkin kyllä hyvä hakemaan itse esteitä, mikä auttaa tollaisissa tilanteissa, kun joka esteelle ei tarvitse viedä. Eikä tuossa olisi pystynytkään. 

Remu oli tällä treenikerralla suoritusvuorossa viimeisenä, mikä antoi hyvän mahdollisuuden harjoitella paikallamakuuta seuraavaan harjoitukseen tutustumisen ajan. Hyvin hyvinhän tuo pysyi, sen jälkeen kun käsitti, mistä on kyse. Oli jopa ihan rauhassa, eikä häiriintynyt muiden ihmisten kulkemisesta, mikä oli mukava huomata. Kotona on treenattu paikallamakuuta/istumista niinkin, että jätän Remun toiseen huoneeseen. En ole koskaan aikaa ottanut, mutta useamman minuutin olen ollut pois. Lopuksi hieman lisää talvisia kuvia. Tai ainakin kuvia Remusta lumisella taustalla ;-)

Aita alkaa vaikuttaa hieman matalalta..

 

 Siis mitä sanoit?

 

 Sulla on kiva heijastin, voisin kattoo sitä. Jooko, anna nyt.

 

Sitä just meinasin.

 

 Otan sit ite.

 

 Ihana heijastin.

 

 Täällä on kylmä

Punavalkoista hännänhuisketta

Eilen vietimme mukavan päivän Hyvinkäällä Remun kasvattajatäti Tiinan järjestämässä kasvattipäivässä. Paikalla oli Jangas-koirien lisäksi myös Berit Niemen kasvatteja. Ohjelmassa oli meidän osalta osallistuminen Päivi Männistön agility- ja Beritin tokokoulutukseen. Agility ei mennyt ihan putkeen - vaikka toisaalta ei jätkä tosiaan karkaillut putkiin - liekö syynä aikainen ajankohta (klo 9 on aikaista, kun on lomaillut viimeiset pari viikkoa..), vieras paikka (tähän en usko itsekään) vai mikä, mutta sähläystä ja säntäilyä oli aivan liikaa. Lisäksi Remu aivan itselleen epätyypillisesti pyrki haahuilemaan ja vilkuilemaan radan reunoille. Rata oli aika haastava, paljon käännöksiä, välistävetoja yms., mutta on me nyt tollasiakin treenattu ja hiukka paremmalla keskittymisellä molemmilta koirakon osapuolilta olisi meno ollut siistimpää.

Pienen tauon jälkeen tokoiltiin. Ensin tehtiin kontaktinpitämisharjoituksia, jotka sujuivat yllättävän hienosti, vaikka häiriöitä lisättiin. Vinkulelu häiriötekijänä meinasi kyllä olla liikaa, mutta senkin Remu pystyi ensiyllätyksen jälkeen jättämään huomiotta. Sen jälkeen katsottiin Beritin kanssa seuraamisen tilannetta. Parempaan päin oli mennyt Beritin mielestä, mutta vieläkin on ajoittain levotonta ja pää kääntyilee. Remu ikäänkuin välillä unohtuu katselemaan muualle ja sitten sille tulee kiire ottaa mut kiinni ja hakeutua oikealle paikalle. Ja sitten taas parin metrin päästä sama juttu. Lyhyissä pätkissä seuraaminen menee tosi kivasti ja koira pysyy hyvällä paikalla. Tempon muuttelut, tiukat mutkittelut yms. tuntuvat auttavan, joten niitä nyt sitten pitäisi tehdä. Otin tokotreenien jälkeen vielä itsekseni pientä agitreeniä, ja se meni meidän omalla tasolla eli paljon sujuvammin ja kivemmin ilman mitään turhia vilkuiluja.

Lopussa oli ohjelmassa se kaikkein haastavin osuus eli valokuvaus. Jangas D-pentueesta eli Veikan Vaikeista oli paikalla kuusi koiraa seitsemästä: Remu-Eemeli, Tarmo-Termiitti, Paavo-Peekele, Raisa-Riesa, Nuppu ja Manteli. Varsinkin pojille valokuvaus oli vakava paikka. Vai olisiko ollut siskojen vieressä kylki kyljessä istuminen se, mikä veti ilmeet totisiksi ;-D Mun kamera unohtui kotiin, toivottavasti saan Tiinalta tai joltain muulta kuvia jossain vaiheessa. Oli tosi mukava nähdä kaikkia näiden kolmen vuoden aikana tutuksi tulleita ihmisiä ja koiria ja tutustua uusiin "sukulaiskoirien" omistajiin.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Siinähän se sitten meni vuosi 2009, ja uutta ollaan aloittelemassa. Sen kunniaksi voisi kerrata viime vuoden saavutukset ja hieman miettiä tavoitteita tälle vuodelle. Viime vuoden yksi suurista "virallisista" saavutuksista oli Remun Suomen muotovalion arvo. Viimeinen SERT tuli Lahden kv-näyttelystä sijoituksella PU2 ja VACAn kera. Karkun erikoisnäyttelyssä Reemu oli PU4, ei huono saavutus sekään. Kevään jälkeen ei näyttelyissä käytykään yhtä piipahdusta lukuun ottamatta. Agilitykisaura aloitettiin keväällä muutamalla startilla, jonka jälkeen jäätiin heti kisatauolle ;-) Marraskuussa sitten kisattiin kaksi starttia, joista toisesta tuli eka virallinen tulos ja toinenkin oli todella hyvä suoritus. Tulostasolla tarkasteltuna vuosi ei ollut yhtä aktiivinen kuin edelliset, mutta treenattu on paljon juurikin agilitya, ja se alkaa nyt todella näkyä. Muista tapahtumista mainittakoon Sprinkkuleirille osallistuminen, Agirodussa Veikan Vaikeita edustaminen, muutto kahteen kertaan ja mun gradun valmistuminen.

Koiraharrastuksen kannalta tämä vuosi on tarkoitus pyhittää agilitylle. Tavoitteena on kiertää vähintään kaikki lähiseudun kisat, mikä toivottavasti riittää ainakin kakkosluokkaan nousemiseen. Saattaa kuulostaa epäloogiselta ajatukselta, koska ikävä kyllä siirtoa seuraavaan luokkaan ei saa starttimäärien perusteella.. Uskoisin kuitenkin, että kun startteja on tarpeeksi, niin niiden joukkoon mahtuu kolme sellaista suoritusta, jossa sekä koira että ohjaajansa ovat oikeassa viretilassa. Molemmilla meistä kun osaaminen kyllä riittää ykkösluokan radoille. Alkuvuosi kuluu pitkälti treenaten ja peruskuntoa keräten, mutta aktiivisempi kisakausi alkaa sitten toukokuussa, kun kisoja on enempi.

Näyttelyitä on tarkoitus kiertää sen verran, että ainakin yritämme saada sen viimeisen CACIBin inttivalion arvoa varten. Reemu olisi nyt loistavassa kunnossa turkkinsa ja lihaskunnon suhteen, näyttelyitä vaan ei juuri ole tarjolla.. Pahasti kyllä näyttää siltä, että kun ei noita kv-näyttelyitä muutenkaan ole paljoa - ainakaan edes jonkinlaisen järjellisen matkan päässä - niin niissäkin vähissä on turhan usein sellainen tuomari, mikä pistää harkitsemaan, kannattaako uhrata rahaa ja aikaa osallistumiseen. Pitäisi varmaan lähteä ulkomaille, mutta ei sitä oikein yksin viitsisi.. Inttinäyttelyiden lisäksi melkoisen varmasti osallistumme perinteisesti Karkun erkkariin.

Tokossa tavoitteena on (edelleen) saada ALO1-tulos. Se tosin vaatisi sen, että paikallaoloa tehotreenaisi ja toisaalta myös sen, että ilmoittautuisi kokeisiin.. Paikallaolo on edelleen hieman epävarma, mutta muut liikkeet on ollu jo hyvän aikaa siinä mallissa, että niitä en enää aktiivisesti edes treenaa. Eipä ole kyllä paikallaoloa edes treenattu muuta kun agilitytreenien yhteydessä, mikä ei ehkä ole paras paikka rauhallisen paikallamakuun saamiseksi.. Ylempien luokkien liikkeitä ajatellen on tehty pikku hiljaa niihin pohjia, ja ainakin sitä on tarkoitus jatkaa, vaikka toko tänä vuonna jäisikin agilityn varjoon. Suuri tavoitehan on saada jätkälle VOI1-tulos siihen mennessä, kun se täyttää kymmenen, että ei tässä mikään kiire ole ;-)

Mejä pysynee nyt tauolla tämän vuoden kokeissa käymisen osalta. Tarkoitus on kuitenkin treenata, ihan jo sen takia, että se on hyvää vastapainoa agilitylle ja toisaalta sen takia, että sen harrastaminen on nyt niin helppoa, että olisi sääli jättää tilaisuus käyttämättä.

Noo, vuoden päästä voidaan katsoa, toteutuiko tästä listasta mikään :-D Vähintään Romeo, Sani ja Remu aikovat kuitenkin viettää onnellista maalaiskoiran elämää omassa pihassa touhuten ja välillä metsässä kirmaten.