Remun tämänpäiväinen leikkaus oli sujunut hyvin. Ongelmia ei kuulemma ollut sen kummemmin itse pernan- ja kasvaimenpoistossa kuin nukutuksessakaan. Leikkauksessa Remulta siis poistettiin perna ja pernan "jatkeena" ollut kasvain. Kasvaimesta lähetettiin koepalat tutkittavaksi, niiden tulokset pitäisi tulla noin viikon päästä. Sen jälkeen sitten katsotaan mahdollisesti tarvittava jatkohoito. Hyvänlaatuiset pernakasvaimet eivät kuulemma ole mitenkään harvinaisia (jos kohta pahanlaatuisetkin ovat varsin yleisiä), joten pidetään peukkuja sille.
Nukutuksesta Remu oli alkanut heräillä jo ennen kuin oli päässyt heräämöönkään asti. Olin pyytänyt, että mulle soitetaan heti, kun se viedään heräämöön, niin tulen sen seuraksi, mutta enpä sitten ehtinyt. Ihan rauhassa (=lääketokkurassa) jätkä oli kuitenkin ollut ja nousi jo horjuvasti jaloilleen, kun pääsin paikalle. Kotona on kyllä uni maistunut koko loppupäivän ja Remu on edelleen aika tokkurainen ja kulku on horjuvaa. On kuitenkin vaihtanut pari kertaa paikkaa, pyrkinyt sohvalle ja käynyt pihalla pissalla. Ruoka ei vielä ole maistunut, mutta ehkäpä vähän myöhemmin. Remu oli saanut aika kasan lääkkeitä pistoksina (antibioottia, kahta eri kipulääkettä, joista toinen opiaattipohjaista, pahoinvoinninestolääkettä jne.), joten ei ihmekään, jos päästä vähän heittää.
Pari päivää nyt pitää olla ihan hissukseen eli edes sohvalle ja sängyyn ei saisi hypätä. Lisäksi seuraavina kahtena viikkona saa tehdä vain rauhallisia remmilenkkejä ilman mitään riehumisia, eikä muutakaan rasittavaa. Kotiutusohjeissa ei kielletty saunomista, mutta olettaisin sen kuuluvan kiellettyihin.. Saamme siis kuunnella surkeaa vinkumista oven takaa koko saunomisen ajan. Tosin pitänee tosiaan sanoa, että saamme, ei joudumme.. Kahden viikon päästä pitäisi olla haavan umpeutunut riittävästi, että voi palata normaaliin elämään ja liikuntaan. Sikäli kuin selviämme tästä pelkällä tällä leikkauksella..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti