torstai 26. maaliskuuta 2009

Iltapäivä eläinlääkärissä

Muuttotouhujen keskeltä jouduimme tänään lähtemään iltapäiväksi eläinlääkäriin Sanin kanssa. Aamulla huomasimme, että neidin silmät olivat aikas hurjan näköiset: molempien silmien päällä oli kuin harmaa kalvo ja sidekalvot punoittivat reippaasti. Sisemmät luomet eivät myöskään auenneet kunnolla, ja Sani pitikin silmiään mieluummin kiinni. Kaihiin en jaksanut uskoa, vaikka ensimmäinen eläinlääkäri, jolle soitin, pitikin sitä todennäköisempänä syynä. Ei kai kaihi nyt yhdessä yössä tule, ja muut oireet viittasivat mielestäni tulehdukseen. No, soitin sitten toiselle eläinlääkäriasemalle, jonne saimme iltapäivälle ajan silmäsairauksiin erikoistumassa olevalle lääkärille.

Silmät tutkittiin ja todettiin, että molemmissa on paha silmän sisäinen tulehdus eli uveiitti. Lääkärin mukaan se näin äkillisenä ja voimakkaana viittaa usein yleiseen tulehdukseen tai kasvaimiin, joten sen takia otettiin vielä verikokeet. Muut arvot olivat normaalit, mutta kalsium oli koholla. Koska myös se viittaa kasvaimiin, päätettiin vielä röntgenkuvata keuhkot ja vatsa. Kaksi nisäkasvainta tuntui koettelemalla, mutta ne kun saattavat olla rasvapattejakin. Röntgenkuvista ei onneksi löytynyt mitään. Palasimme kotiin 3 tuntia kestäneeltä reissulta tippa- ja antibioottikuurien kanssa. Maanantaina mennään kontrolliin tarkistamaan, että parantuminen on alkanut. Siihen asti tipoittelemme silmiä 2-3 tunnin välein..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti