Kuulumisia

Blogissa on ollut aika hiljaista viime aikoina, sillä en ole paljon koneella ehtinyt enkä jaksanut olla. Nyt siis pikapäivitys viime viikkojen tapahtumiin. Agirodun jälkeisellä viikolla olimme keskiviikosta sunnuntaihin sprinkkuleirillä Punkalaitumella. Remun leiri meni taas pitkälti häkkeillessä minun hyöriessä järjestelyhommissa. No, oli kyllä niin lämpimät ilmat, että eipä sitä nyt kauheesti olisi jaksanutkaan treenata, ja sunnuntain iltapäivän agitreenit jätettiinkin ihan suosiolla väliin lämpötilan ollessa varjossa noin 30 astetta plussan puolella. Huh hellettä. Jotain kuitenkin tehtiin: olimme Reemusen kanssa perjantaina Timo Rannikon agikoulutuksessa ja lauantaina jatkettiin samaa lajia Tero Strömbergin ohjauksessa. Saimme molemmista hyviä vinkkejä ja radat olivat haasteellisia ja mielenkiintoisia. Varsinkin Rannikon suosima ohjaustyyli sopi meille. Osallistuin lisäksi lihashuoltoluennolle, jossa tuli mukavasti vanhan kertausta uusilla asioilla höystettynä. Ja ihan kivaa taisi Remullakin olla vähäisestä ohjelmasta huolimatta, sillä olihan jätkällä huoneessa viihdytettävänä kaksi nuorta walesineitoa. Ritari Reemu huolehtikin esimerkillisesti rinsessoistaan ;-D

Leiristä toipumiseen meni taas oma aikansa, mutta mennään taas ahkerasti. Tässä viime päivinä on ehditty normaalien töissä käymisten ja lenkkeilyjen lisäksi mm. käydä hierottavana (Remu, en minä valitettavasti..), jäljestää yksi mejäharjoitusjälki (juu, ei mennä vieläkään kokeeseen..), mökkeillä yhdistettynä mattojen pesuun ja mustikoiden poimimiseen (ja Remun kohdalla myös ahkeraan uimiseen) ja käytiinpä eilen agitreeneissäkin. Reemu oli hieno pieni agiliitokoira. Mentiin aluksi Jalosen mm-joukkuekarsintarataa. Ykkösen koirakoksi se sujui ällistyttävän hyvin meiltä.. Muutenkin olin koko treenien ajan koiraan taas kerran oikein tyytyväinen. Käännöksetkin sujuivat varsin mallikkaasti, kun olin itse hyvin mukana ennakoiden. Ensi viikolla onkin sitten kahdet kisat eli yhteensä 4 starttia. Toivottavasti niistä tulisi vihdoin se eka nolla viralliselta radalta.

Lintukoira on myös harjoitellut itsenäisesti lintujen etsimistä ja noutamista. En tiedä, mikä ympäristön pikkutirppoihin on iskenyt, mutta jonkun verran niitä on nyt löytynyt kuolleina pihasta. Reemu niitä sitten ystävällisesti keräilee ja tuo näytille. Yksikin aamu säikähdin, kun yht´äkkiä olohuoneen matolla oli kuollut rastas (ja ylpeä noutava lintukoira :D). Että tälläistä maalaiselämää.