maanantai 30. elokuuta 2010

Leviää kuin Jokisen eväät

Nyt tuntuu, että meidän osaaminen agilitykilpailuissa alkaa hajota ihan käsiin. Lauantain kisoihin mentiin vaatimattomalla tavoitteella yrittää parantaa tähän mennessä parasta kakkosten tulosta eli 20vp. Ei kuulosta mitenkään mahdottomalta, vai mitä? Aivan, ja tulokset ta-daa: hyl ja 30vp.. Tosin täytyy sanoa, että eka rata oli oikeesti hyvä ja erityisesti hyväntuntuinen. Rauhallista, varmaa, tarkkaa jne. Kolmanneksi viimeiselle esteelle, jossa mulle tuli kyllä ihan täys lipsahdus, ja unohduin johonkin, unohdin myös ohjata (oikeastaan videolta näkee, että johonkin päin sitä kyllä ollaan ohjaavinaan..) ja koirahan otti sitten kiltisti sen, mikä loogisesti oli nenän edessä. No, vitonen oli jo alla, että ei siihen nolla menny, mutta olishan se ollut parannusta tulokseen ja nopealla vitosella olis tod.näk. myös päässyt palkinnoille. Tokasta radasta ei oo kauheesti puhumista, paitsi että olisi pitänyt ottaa keinu uusiksi. Ja ottaa itse rauhallisemmin, olla huitomatta ja antaa Reemulle tilaa.

Linkit videoihin:

A-rata

B-rata

Kiitos taas kerran Riikalle videoista! Remu lähettää sertionnitteluterkut Ronjalle, riehutaan taas ens kisoissakin - jos nyt joskus päästään kolmosiin teidän seuraksi.

Jäin hetkeksi vielä katselemaan kolmosia, ja täytyy sanoa, että kolmosissa on niin paljon kivempia ratoja. Ja oikeesti sellaisia, mitä me on enemmän treenattu. Oon ollu kyllä sikäli vähän pettynyt näihin kakkosen ratoihin, millä on oltu, että ne edelleen jatkaa ykkösistä tuttua luukutussuoraa, mikä ei oo meille ollenkaan hyvä. Miks ihmeessä me edes harjoitellaan takaakiertoja, välistävetoja jne. kun ei niitä ikinä pääse oikeesti käyttämään radalla. Eikä esittelemään koiran hienoa irtoamista ja teknistä taitavuutta. Ja mä oon parempi keskittyyn silloin kun vähän enemmän haastetta radassa ja joutuu koko ajan olemaan tarkkana. Haluaa vaikeampia ratoja!

Nyt treenaamme kaksi viikkoa hyppyjä, keinua ja erit. ohjaajan osalta keskittymistä rataan, ja sitten katsotaan Nokian kisoissa, josko tulokset edes vähän paranisivat.

3 kommenttia:

  1. Mäkin odotan innolla että pääsis niitä kolmosten ratoja vääntämään, tosin nekin on usein aika tylsiä! Ykkösissä nyt vasta pitkäveteisiä ratoja onkin...

    VastaaPoista
  2. Allekirjoitan saman, että kolmosten radat olisivat niin paljon houkuttelevampia kuin nämä suoraansuoraansuoraansuoraan kappas käänös- ykkösten radat. Vaikka Paavo kyllä taisi olla sunnuntaina ainakin toisella radalla sitä mieltä, että suoraasuoraasuoraan luukuttelu oli ihan kivaa, kun vaan olisi ollut esteitäkin riittävästi edessä niin ei olisi tarvinnut toimihenkilöön törmätä...

    VastaaPoista
  3. Oon kyllä huomannut, että Remu on alkanut ikävällä tavalla tottumaan siihen, että kisoissa luukutetaan vaan suoraanlujaavauhdillakaikkimitäedessäon. Että sikälikin käännöksiä voisi olla enemmän.. Tosin se on kyllä toistaiseksi onnistunut väistämään ratahenkilöt ;D

    VastaaPoista