Omassa pihassa on varjopuoliakin. Ei paljon, mutta on. Esimerkiksi tänään on tuntunut siltä. Ensin Remu-jätkän oli pakko päästä heti äkkiä nyt heti ulos aamulla - kaivamaan. Ei, ei tässä nyt mitään pissailuja ehdi, kun pitää kaivaa mutakuoppaa. Ensin siis ulkona epätoivoista yritystä irrottaa isommat mutapaakut jätkän tassuista, jonka jälkeen lattiakaivoa taas täytettiin mutavellillä (saa nähdä koska se menee (taas) tukkoon..). Mummohan taas ei voinut mennä ulos ennen aamuruokaa, tiedä vaikka se olisi kadonnut, jos sitä ei olisi vahtinut herkeämättä. Joten ruuan jälkeen Sani ilmoitti, että hän menisi nyt sitten ulos. Ja mitäpä mä näen kun hetken päästä kurkin ikkunasta, että tuliskohan se jo sisälle. Mummokin kaivaa kuoppaa. Juuri näin, mutapaakkujen irroitus osa 2. Miks mä oikeestaan haluan kolmannen ja neljännen koiran :/
Hassua tässä on se, että kumpikaan ei ole aiemmin tuntenut mitään vetoa kaivamiseen. Romeo oli meidän Suuri Kaivaja nro 1. Nyt sitten varsinkin Remulla on kaivamisvimma, jota pitää toteuttaa lenkilläkin monta kertaa. Onni "onnettomuudessa", että tällä hetkellä pihassa kaivamiset on toteutettu sallituissa paikoissa. Ja onhan se tietty kiva, että koirat on aktiivisia ja niillä on tekemistä, sais vaan nää kura-ajat mennä ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti