sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kisamenestystä ja retkeilyä

Hieno viikonloppu takana. Eilen onnistuimme Roopen kanssa vihdosta viimein tekemään puhtaan radan kisoissa, mikä riitti nollavoittoon ja pienelle valkoiselle tuli menolippu kolmosluokkaan. Ja oli vielä oikeasti hieno rata ja hyvä fiilis vetää :) Hieno Roope!

Kisoista suuntasimme Remun ja Tipsin kanssa Helsinkiin kyläilemään. Ilta sujui mukavasti, Tips kokeili kaikkia Remun Veikka-iskän leluja, joista se kovaäänisin oli tietysti paras. Lenkillä nähtiin aikas paljon meidän tavallista iltalenkkiä enemmän koiria ja lapsia. Hyvää treeniä sekä Reemulle että Tipille.. Hissikin oli aluksi Tipstin mielestä jänskä, mutta jo kolmannella kerralla sinne mentiin reippaasti ja otettiin kaunis istuma-asento hissin perältä.

Sunnuntaiaamuna ei nukuttu pitkään vaan jo heti yhdeksän jälkeen lähdettiin retkeilemään. Ensin pikku kävely metroasemalle, jossa sekä isojätkä että pikkujätkä pääsivät elämänsä ensimmäistä kertaa metroon (lentokoneellahan kumpikin on kyllä matkustanut ;) ). Reemun mielestä se oli huippujänskää - positiivisella tavalla. Metron ovet olivat tosi kiinnostavat ja ikkunasta oli kiva katella. Tyhmä vaan kun ei saanut kiivetä penkille, että olis nähnyt vielä vähän enemmän. Tipsiä vähän ihmetytti, mutta tyynesti kakarakin matkustuksen otti.

Keskustassa käveltiin taas pikkupätkä seuraavalle kulkuneuvolle, joka oli laiva Suomenlinnaan. Matkalla ohitettiin torin ruokakojut, joille Tipsteri olisi mielellään poikennut. Aamupalasta oli kuitenkin jo ainakin puolitoista tuntia.. Laivaa odotellessa pojat poseerasivat japanilaiselle turistille, joka ryntäsi jostain kameransa kanssa, kun olin ottamassa pojista kuvia. Alla muutama esimerkki. "Joku" ei oikein vielä hallitse poseeraamista :D Taisivat pojat päätyä muutaman muunkin kameran muistikortille päivän aikana. Eikö niillä oikeasti ole Japanissa koiria :/ Ja Suomihan on pieni maa, sekin tuli siinä odotellessa taas todistettua ;D




Remu oli ihan yhtä innoissaan laivasta kuin metrosta. No, Reemu oli siis koko päivän aivan superinnoissaan kaikesta, näkeehän sen ilmeestäkin kuinka hauskaa oli :) Tähän asti Remu on toimittanut laivakoiran virkaa vain pienessä veneessä, mutta olisihan hänestä laivakoiraksikin ;)


Tipsin mielestä tämä nyt oli varsin kummallinen matkustustapa, ehkä jopa hieman epäilyttävää touhua. Hetken tuumauksen jälkeen pikkukoira oli kuitenkin ihan kotonaan myös laivassa.



Suomenlinnassa kierreltiin muutama tunti ihmettelemässä taloja ja linnoituksia, pimeitä (ja ihanan viileitä!) käytäviä, merta ja hanhia, välillä istuskeltiin kahvilla ja koirat ottivat pienet päikkärit. Yksi oikea nuorisohuligaanikin koettiin :( Ihan kyllä oikeasti ihmetyttää, että mistä niitä tulee (no sekin selvisi, kun porukan aikuista kuunteli.. vaadin lapsiajokorttia!). Kurja vaan sekä Tipsille että Reemulle, joista molemmat suhtautuvat poikiin (Remu nimenomaan poikiin) jo valmiiksi epäluuloisesti. Onneksi reissuun mahtui hyviäkin lapsikokemuksia :)

Suomenlinnasta taas laivalla takaisin Kauppatorille, josta suunnattiin vielä Espan puiston kautta Stockalle. Porukkaa oli ihan kivasti, mutta eihän se meidän maalaispoikia haitannut. Stockalla pyörähdettiin koiratarvikeosastolla, Tipsti olisi lasten tapaan halunnut kaikki lelut ja herkkuja ;) Sitten vielä erinäisten rappusten ja hissien kautta metrolle ja takaisin majapaikkaan. Varsinkin Tips oli kyllä aivan rättipoikkiväsynyt näin kokemusrikkaan ja pitkän päivän jälkeen. Menihän retkeen kaikkiaan kuutisen tuntia. Uni maistuikin heti iltapäiväruuan jälkeen ja koko kotimatkan, joten kotona jaksoikin taas jatkaa leikkiä entiseen malliin..


Mikäs tälläisten kanssa on retkeillessä :D Molemmat ovat kyllä superhelppoja matkustuskavereita. Kaikki käy, eikä mikään pelota. Paikallaan osataan odottaa rauhassa silloin kun tarvii ja eteenpäin mennään silloin kun kuljetaan. Oli kyllä tosi kiva kaupunkileiri, kiitokset järjestäjälle ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti