Tänään olimme taas poikien kanssa treenaamassa äiti-lapsi -tokoryhmän kanssa. Lapset ovat jo kasvaneet sen verran isoiksi, että niiden tekemisiä joutuu seuraamaan koko ajan. Laurikin oli jo kovaa vauhtia kävelemässä puomia ylös, ennen kuin huomasimmekaan.. Mutta toisaalta lapset myös viihtyvät nyt paremmin tutkiessaan paikkoja ja ihmetellessään toisiaan, ja ovat varsin hyväksi häiriöksi sekä koirille että ohjaajille.
Tipin kanssa hioimme sivulletuloja. Tip on alkanut välillä kytätä palkkaa multa niin, että sivulletulo on hidas ja joskus jopa ei mene peppu maahan. Tähän auttoi hyvin, että palkka tuli muualta kuin multa. Vähän vinoonkin jätkä jää välillä, eli jatkossa pitää olla tarkempi, että palkkaan vaan suorasta perusasennosta. Hieman on itsellä lipsunut vaatimukset, kun se tärkein tavoite TOKOn suhteen on saavutettu. No, ilmoitin kuitenkin Tipin vielä yhteen kokeeseen tänä vuonna, eikä sitä muutenkaan sovi treenattuja taitoja hukata. Tämän jälkeen tehtiin pari tunnaria. Epävarmaa on, mutta parempi kuin viime viikolla. Hallit ovat selvästi vaikeampia paikkoja Tipille tunnarin suhteen ja lisäksi pikkujätkä tarvitsee paljon helppoja, onnistuneita suorituksia, jotta itseluottamus säilyy.
Remulle olikin treenikaveri suunnitellut treenit. Ja ekana harjoituksena ollut merkki-nouto -erottelu olikin aika vaikea jätkälle. Remuhan aina kiltisti kerää kaikki maassa olevat kapulat, joten sen oli todella vaikea jättää heitetty kapula huomiotta ja mennä merkille. Saatiin kuitenkin jokunen onnistunutkin suoritus, mutta kyllä huomasi, että jätkä ei kunnolla kuuntele, mitä sanon. Tai, saattoi se juosta ensin merkille ja pysähdys-käskyistä huolimatta kaarsi saman tien kapulalle.
Reemus osaa olla hyvin päättäväinen sen suhteen, miten jotain asiaa on joskus opetettu ja tehty. Jos kapula on heitetty, se haetaan. Jos jätetään istumaan ja sitten kutsutaan, tullaan suoraan sivulle. Mamma voi huudella siinä välissä, mitä huvittaa. Voi, kun olisin tämän ominaisuuden vahvuudet (ja heikkoudet..) tajunnut, kun Remu oli pentu, niin kyllä siitä varmaan olisi tokokoiran saanut. Uskoisin nimittäin, että tälläiselle koiralle olisi saanut huiman suoritusvarmuuden - tosin sitä jumiutumista johonkin tiettyyn kaavaankin olisi pitänyt osata välttää. Remuhan edelleen pysähtyy aina puomin kontaktille, vaikka aktiivisesta treenaamisesta on jo 3 vuotta ja ylipäätään jätkä saa tehdä puomin ehkä 2-3 kertaa vuodessa.
Lopuksi tehtiin Remun ja treenikaverien kanssa vielä vähän häiriötreeniä. Kaukoissa Remua ei haitannut yhtään, vaikka tehtiin lähekkäin samaan aikaan kaukoja, vaan se kuunteli vain mua. Hyvä Remu! Luoksetulo olikin vaikeampi eli kun kaveri lähti vierestä, niin Remu kanssa. Parin kerran jälkeen alkoi kuitenkin joku ratas raksuttaa luppakorvien välissä ja saatiin pari onnistunutta toistoa niin, että kaveri kutsuttiin vierestä ja Remu istui paikoillaan.
Remulla oli tänään todella paljon intoa treenata ja se keskittyi tosi kivasti. Ehkäpä opetan sille seuraavaksi tunnarin, ihan vain mielenvirkistykseksi :) Ja oli toki Tipikin innokas, mutta sitä ei tarvitse erikseen mainita ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti