Helteinen Agirotu-viikonloppu

Vietimme Tipin kanssa viime viikonlopun Janakkalan Turengissa Agirodussa. Perinteiseen koekertomustyyliin voi todeta, että sää oli lämmin, seura erinomaista ja järjestelyt toimivat. Oli kyllä mahtavan mukava viikonloppu sekä tosiaan seuran puolesta että tulostenkin. Nollat jäivät edelleen saamatta, mutta hienoja ratoja tehtiin. Nyt meillä alkaa todella olla yhteinen sävel radalla ja silloin sitä taas muistaa, miksi tätä lajia harrastaa. Mennään lujaa, mennään tarkasti, mennään yhdessä.

Lauantaille olin ilmoittautunut molemmille virallisille radoille (joiden rataantutustumisten väli oli Agirodulle tyypillisesti reippaat 6 tuntia..). Päivä oli todella lämmin jo aamusta. Meillä eka startti oli 11 maissa. Sari Mikkilä oli suunnitellut varsin kivan kakkosten radan, joka oli samalla Open SM-karsintarata. Itse sitten möhläsin helpossa kohdassa ja lähetin putkeen huolimattomasti. Tip meinasi mennä väärään päähän, ehdin huutaa pois, mutta tästä pyörimisestä vitonen ja toinen vitonen seuraavalta esteeltä, jonka rima tippui. Tätä kahden esteen kohtaa lukuun ottamatta hyvä rata.

Kympillä ja suht nopealla ajalla sijoitus oli 14. eli juuri päästiin finaaliradalle. Ihan superinnoissani en ollut, sillä päivä oli todella kuuma ja finaalit juuri iltapäivän kuumimpaan aikaan. No, mentiin, kun kerran päästiin ja tosissaan yritettiin nollaa, kuten pitääkin. Rata oli aika haastava, tietenkin, kun on kyse avoimesta SM-kisasta. Isoimman haasteen kylläkin asettivat kuumuus ja 65 cm rimat. Mä en oo mikään helteen ystävä, eikä ole Tipikään. 65-hyppyjä taas ei ole treenattu vielä kuin yksittäisinä rimoina aivan silloin tällöin. Tätä voi moni ihmetellä, mutta kun ei ole vielä tarvinnut niitä osata, niin miksi suotta rasittaa nuorta koiraa. Tämän kesän asia se on, mutta tätä ennen en tosiaan ole kokenut niiden hyppyyttämistä tarpeellisena. Tähän nähden Tip suoriutui loistavasti, sillä vaikka se joissain tiukoissa käännöksissä oli vähän vaikeuksissa, ei rimoja tippunut tietääkseni kuin yksi. Kaksi vitosta tuli keppien sisäänmenosta. Ensin ohjasin huonosti ja sitten yritin korjata liian hätäisesti. Harmillisesti ei kuitenkaan saatu tulosta, sillä hylky tuli juuri ennen viimeistä estettä. Loppu"suoralla" oli puomi ja kaksi hyppyä. Tip yleensä irtoaa hyvin eteen, ja esteet eivät niin vinossa olleet, etteikö sen olisi pitänyt onnistua. Tip päätti kuitenkin hyppyjen välissä sukeltaa väkisin mun edestä mun puolella olleeseen putkeen. Se oli kyllä täysin epätipimäinen veto, enkä edes ollut siinä kohtaa myöhässä. Olen kuitenkin tähän rataan tyytyväinen, sillä se ei ollut mikään helppo ja suurin osa radasta onnistui hienosti.

Lauantain kolmas rata meni sitten väsymyksen takia pipariksi. Kuuma, pitkä päivä vaati veronsa, eikä Tip enää irronnutkaan kuten yleensä. Se varmisteli koko ajan ohjausta, vaikka kuulemma ohjasin kyllä hyvin. Tämä oli ehdottomasti se viikonlopun huonoin rata, vaikka siinäkin oli hyviä kohtia, mm. onnistunut pakkovalssi ja hyvät kontaktit.

Sunnuntaina sitten palattiin kisapaikalle aamutuimaan. Lisäjännitystä matkaan aiheutti auton öljyvalon syttyminen. Onneksi oli huoltoasema lähellä ja onneksi oli sellainen huoltoasema, mistä sai öljyä.. Ja päivän eka ratakin oli FAO Open Class, jonka ratapiirros julkaistaan aina etukäteen. Olimme sitä jo treenanneet keskiviikkona, joten rataantutustumisen väliinjääminen ei olisi ollut katastrofi ja lähdimmekin vasta noin neljäntenäkymmenentenä. Ehdin kuitenkin rataantutustumiseen. Sen jälkeen pikaisesti leiri kasaan ja koiraa lenkittämään. Eikä siinä sitten kuitenkaan kiire edes ollut, vaikka vähän pää kolmantena jalkana tulikin juoksenneltua edestakaisin. Näistä lähtökohdista rata ei yleensä onnistu, mutta nytpä meni varsin hienosti: tulokseksi 5 ja reipasvauhtinen aika. Tällä sijoituimme peräti 10./86 ja koska 10 parasta palkittiin, sai Tip hienon kultaisen mitalin.

Osallistuimme vielä joukkuekilpailuun bordercolliejoukkueella Varmat Nollat. Joukkueessa olivat minun ja Tipin lisäksi Tipin Kiri-sisko ja Ilona, Tanja ja Nano sekä Päivi ja Roihu. Lähdin Tipin kanssa viimeisenä. Tämä rata onnistui kyllä meidän osalta aikas nappiin. Kepeillä hidastin lopussa omaa vauhtia liian äkkinäisesti ja kahta askelta liian aikaisin ja Tip lähti kesken pujottelusta. Sen jouduin korjaamaan, mutta muuten meni kyllä nappiin. Alun suoraa olin katsellut jo sprinkkujoukkueiden mentäessä ja miettinyt, miten ihmeessä saan Tipin oikeaan putken päähän hyppysuoran päässä. Sekin onnistui juuri kuten pitikin. Joukkueen sijoitus oli 9./37 eli ei lainkaan pöllömmin.

Kuten sanottu tuloksellisesti viikonloppu ei näytä kovin menestyksekkäältä, vaikka nyt finaaliradalle päästiinkin ja sunnuntaina tuli vitosen radat ja hyvät sijoitukset. Nyt kuitenkin lauantain vikaa rataa lukuun ottamatta ne oli hyviä ratoja: mä en tuntenut olevani myöhässä ja ohjauskuviot onnistui kuten halusin. Nyt ei oo nollat kaukana.

Ja hei, kaikista parhainta oli tosiaan erinomainen seura: takkulaiset, springeriväki (jotka ei tosiaankaan ole roturasisteja), joukkuekaveri ja kaikki muut agilitytutut.