lauantai 10. syyskuuta 2011

The Paimenkoira

Neljäs kerta lampailla ja pikku bordensolliella oli joku iso lamppu päässä syttynyt edellisen kerran jälkeen. Tipsteri tiesi nimittäin nyt, mikä on homman juju: mamma jää tälle puolen, Tips menee toiselle puolelle ja lampaat jää siihen väliin. Että pikkujätkä oli hieno otus :-) Mä en tiedä paimennuksesta juuri mitään, mutta Tips näyttää kyllä tietävän :-D Ja jätkä ei yhtään yrittänyt hyökkäillä lampaita kohti, reuhuta tai säntäillä, vaan piti oikein hyvän välimatkan ja oli koko ajan keskittynyt tekemiseen. Saatiin muutama hyvä kuljetus tehtyä ja Tips hienosti meni itse maahan, kun lampaat pysähtyivät. Kovin voimakkaasti se ei niitä vielä uskaltanut painostaa, joten välillä oli hieman vaikeuksia saada elikoita liikkumaan, mutta idea oli pikkukoiran päässä aivan selvä. Ja mikä vielä hienointa, niin Tipsillä pysyi myös korvat auki ja se hienosti reagoi käskyihin. Välillä kävin pikkukoiraa silittämässä ja kehumassa, kun se hienosti laittoi maahan lampaiden taakse, mutta jätkis oli ihan sen oloinen, että äläs nyt häiritse, vaan hoida se oma hommas siellä toisella puolella :-D


Koska oikea kamera ei ole koskaan silloin mukana, kun pitäisi olla, niin yllä oleva lyhyt pätkä on kuvattu kännykän kameralla (minkä kyllä huomaa laadusta, kun ei toi mun luuri mikään uus ole). Mutta kiitos Tainalle, että on edes jotain todistuaineistoa :)

Mitäs muuten sitten on tällä viikolla tehty? Treenattu, treenattu ja kastuttu..  Keskiviikkona oltiin agitreeneissä porukalla eli mukana Roope, Remu ja Tip. Kaikki pääsi agiliitaamaan, Remukin. Roope oli kuten aina hieno koira ja kontaktit oli tosi hyvät. Remu teki takanaleikkausharjoitusta ja sillä oli superkivaa, mikä sen liitelyssä riittää (meni se oikeesti aika hyvinkin). Tip harjoitteli mutkaputkea ja mutkaputki + hyppy -yhdistelmää ja erityisesti putken edessä istumista ja luvan odottamista. Kastuttiin.

Torstaina oli tokoilupäivä, tosin vain yhdillä treeneillä tällä kertaa. Reemus osasi aivan mainiosti seistä seuraamisesta, vaikka kuinka yritettiin sitä sekoittaa tekemään virhe ;-) Paikallaistuminen ryhmässä oli aika haastavaa, sitä pitäisi muistaa treenata. Tips harjoitteli sivussa vähän seuraamista ja paikallaistumista. Lopuksi käytiin lenkillä tuttujen walesipoikien kanssa, ihan ilman mitään rähinöitä :) Kastuttiin taas, tällä kertaa oikein kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti