Eilen otettiin aluksi kaksi erilaista ratapätkää: toinen helppo ja suoraviivainen, toisessa oli vaikeampiakin kohtia. Nämä piti tehdä ihan ominpäin siten, kuin on tottunut treenaamaan, eikä palautettakaan vielä tullut, vaan koutsi tyytyi tässä vaiheessa vasta muistiinpanojen tekemiseen (pureva kritiikki on siis odotettavissa ensi kerralla..). Remu-Eemeli meni ihan kivasti, ei nyt kuitenkaan loistavasti, sitä ei häirinnyt uusi paikka (no, on me siellä joskus kaks vuotta sitten oltu pari kertaa treenaamassa), eikä yhden ryhmäläisen juoksuinen koirakaan aiheuttanut hämminkiä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli kyllä taas vaikka muille jakaa. Kaarrokset oli paikoin vähän turhan pitkiä, mikä tietysti osaltaan lisäsi niitä vaarallisia tilanteita..
Kolmas harjoitus otettiin sitten vielä pikaisesti pienen juttutuokion jälkeen. Siinä taas jätkis pääsi mut yllättämään: se kohta, missä olin varma, että se säntää putkeen, niin tuo kääntyikin lähes aitoja nuollen reilun 180 asteen kulmassa olleet hypyt ja seuraavalle putkelle menossa taas käänsin sitä liian voimakkaasti muka oikeaan suuntaan, jolloin jätkä meni putkesta ohi. Olis muuten ollu ihan hyvä ohjaus, jos kyseessä olis ollu vaikkapa Romeo.. Vaikein kohta tulikin siinä, missä en sitä ollut tajunnut. Radanlukutaitoa siis pitäisi saada lisää erityisesti Remun menoa ja sen nykyisiä taitoja ajatellen, ja ennen kaikkea luottoa koiraan.. Kun se ihan oikeesti osaa, kun sille vaan osaa antaa riittävästi tilaa, mutta silti ohjaa koko ajan, ettei sen tarvi kysellä, että mitänytmitänytmitänyt, koska sittenhän se menee vain riekkumiseksi. Mutta eiköhän tämä riitä tätä itseanalyysiä. Innolla odotan talven treenejä :-)
Joillain meistä se paras reitti kulkee putkien kautta..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti