Tiistaina käytin molemmat pojat fysioterapeutilla. Viimeksi käytiin noin puoli vuotta sitten. Romeon selkä oli entisensä eli ei hyvä, mutta ei nyt oikeastaan ollut mennyt huonommaksikaan. Mikä on tietysti hyvä. Romeo hoidettiin ensin Remun nukkuessa häkissään pitkin pituuttaan ja jalat taivasta kohden sen aikaa. Romppu on niin kokenut konkari jo, että osaa hienosti asettua peitolle ja mennä kyljelleen heti, kun vähän vihjaistaan siihen suuntaan, että nyt aloitettaisiin. Ja herra kauniisti ilmoittaa kipeistä kohdista nostamalla päätään ja tuijottamalla fyssaria syyttävällä spanielikatseella :-D Romeolle laitettiin lopuksi vielä akupunktioneulat selkään. Sitä ei ollakaan kokeiltu aikaisemmin, ja Romeo oli selvästi sitä mieltä, että ei olisi tarvinnut nytkään kokeilla. Ihan hyvinhän tuo siinä makasi, mutta oli kovin jäykkänä ja yritti kyllä muutaman kerran nousta. En sitten tiedä, oliko enemmän apua kuin pelkästä fyssarin käsittelystä. On Romeo nyt vähän rauhallisempi ollut pari päivää, joten kai sillä jotain vaikutusta oli. Jumppaliikkeitä pitäisi nyt tehdä ahkerasti, erityisesti takapään käyttöä treenata peruutuksilla yms.
Reemu oli vuorossa seuraavana Romeon siirtyessä häkkiin toipumaan neulatyynykokemuksestaan. Remu sai jälleen kerran kehuja komeista jalkalihaksistaan ja muutenkin urheilijamaisesta olemuksesta, vaikkakin kyllä myös kehotuksen kiinnittää huomiota selkä- ja vatsalihasten vahvistamiseen. Joten myös Remusella on edessä jumppaa: mm. kaivamme taas jumppapallon esille ja harjoittelemme sen päällä tasapainoilua. Selkälihakset olivat aika jäykät, tiedä sitten, johtuiko edellisen päivän treeneistä vai pitempiaikaisesta rasituksesta. Muutama viikko sittenhän Reemu kyllä treeneissä kohelsi niin, että jotain hämminkiä saattoi silloin jo ollakin tai silloin tulla. Tai sanotaan, että kohelsi enemmän kuin yleensä.. Ulkona juoksutettaessa fyssari myös totesi, että liikkeet paranevat, mitä enemmän juoksutetaan, joten hyvä alkulämmittely on Remun kanssa erityisen tärkeätä. Hallikaudella se vain on vähän hankalaa, kun pitää sitten mennä sitä varten ulos, ja meilläkin se tarkoittaa sitä, että pitää kulkea kentän poikki ulos mennessä ja sitten yrittää oven raosta kurkkia, että koska se oma vuoro on. No, täytyy nyt sitten kuitenkin vain niin tehdä, hankalaa tai ei. Ja takkia pidetään päällä suoritusvuorojen välissä, vaikka se Remusesta olisi kuinka noloa, inhottavaa ja ällöttävää.
Ja jotta eivät jumppaohjeet loppuisi siihen, niin sain niitä myös minä. Kyllästyin vihdoin polvisärkyyn ja varasin itsellenikin ajan fyssarille (eri kuin koirilla ;-) ), joka passitti ortopedille. Ortopedi puolestaan antoi nipun jumppaohjeita ja lähetteen polvitähystykseen. Että sillain. Saattaapi mennä alkuvuoden agikisasuunnitelmat vähän uusiksi, mutta josko sitten keväällä oltaisiin sitäkin paremmassa iskussa kaiken tämän jumppaamisen ja pienen veitsellä parantelun jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti