Perjantaina kävimme -20 asteen pakkasesta huolimatta treenailemassa itseksemme agiliitoa. No, liito oli tällä kertaa aika maltillista, sillä eihän tuollaisessa "lämpötilassa" saa koiraa eikä itseään ulkona kävelemällä tai edes juoksemalla lämmiteltyä kunnolla. Hallissa on onneksi lämmintä (tai ei ainakaan kylmää), joten teimme pikapissalenkin, jonka jälkeen porukka sai juoksennella hetken aikaa hallissa ennen kun alettiin treenata. Romeo ja Sanikin kun pääsivät mukaan, kun samalla reissulla käytiin kyläilemässä. Varmuuden vuoksi laitoin hypyt medikorkeuteen. Pääasiassa kuitenkin treenattiin keinua ja A:ta, joten hyppyjen korkeudella ei sikäli ollut merkitystä. Haimme niiltä, putkista ja kepeiltä lähinnä vauhtia kontakteille menemiseen. Muutenkin tehtiin aika rauhalliseen tahtiin tällä kertaa. Mulla oli vaatettakin niin paljon päällä, että tuntui, ettei pysty juoksemaan kunnolla :-D
Ulkoilukin on tällä viikolla ollut vähäisempää kuin yleensä juurikin johtuen tuosta melkein koko viikon kestäneestä kahdenkymmenen tienoilla pyörineestä pakkasesta. Tänään on ollut pakkasta vain noin 10 astetta, joten tänään koko lössi pääsi metsäulkoilemaan. Ensin oli Sanin vuoro, joka hyppi ja pyöri innosta kuin pentukoira tajutessaan, että nyt pääsee pupumetsälle. Toinen pentukoira, Remu-Eemeli, puolestaan jäi itkemään sydäntäsärkevästi oven taakse. Ei se oikein ollut ulvomista eikä vinkumistakaan, vaan kyllä nyyhkyttäminen taitaisi olla lähinnä kuvaamaan sitä ääntelyä.. Hiukan helpotti, kun menin kysymään, että mitä ihmettä sä täällä kitiset. Ilmeisestikään jätkä ei ollut huomannut, että olin mennyt työhuoneeseen, enkä siis sentään ollut tehnyt niin törkeää temppua, että olisin lähtenyt metsälle ilman Reemusta. Mutta senkin jälkeen piti sitten tulla vähän väliä kysymään, että eiks me muka lähdetä, häh.
No, pääsihän pojatkin juoksentelemaan sen jälkeen, kun oli ensin haettu Sani autolla "muutaman" kilsan päästä.. Ja kivaa taisi olla molemmilla, vaikka Romeolla oli taas ihan omat reitit. Onneksi oli gps-panta kaulassa. Remun kanssa on niin paljon kivempi ulkoilla, kun jätkä pitää ihan itse huolen, että ei eksy matkasta, vaan pysyy lähes koko ajan näköetäisyydellä.
Niin, ja meinasi ihan unohtua tuo popcornien syöminen. Eilen meinaan tehtiin sellaisia pitkästä aikaa. Reemu sitten makasi siinä puoliksi sylissä, kun niitä napostelin, ja esitti lievää kiinnostusta kulhoa kohtaan. Lievää ihan oikeasti, koska Remua ei juuri herkut tai muukaan syöminen omia nappuloitaan lukuun ottamatta kiinnosta (jäätelö on poikkeus säännöstä). No, tottahan minä jätkälle sitten tarjosin yhden. Aika huolellisesti sitä sitten mutustettiin ja mällättiin pitkän aikaa ennen kuin se meni kurkusta alas. Ja sitten kaino pyyntö, että annatko toisen :-D Jota piti yhtälailla pyöritellä ja maistella oikein perusteellisesti ennen syömistä. Kolmaskin vielä pyydettiin, mutta sitten onneksi riitti, sillä enempää ei olisi tippunutkaan. On tää kyllä varsin omalaatuinen jätkä, tämä Remu-Eemeli.
Tarkkana
Smile :-D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti