..on ollut ja tulee olemaan meidän elämä lähiaikoina. Sunnuntain kisat jäivät sitten väliin, kuten ehkä nokkelimmat arvasivat, koska niistä ei minkäänlaista vuodatusta tänne tullut. Olo oli sen verran flunssainen, että en uskaltanut lähteä kisoihin. En nyt niin kipeä ollut, että muuten olisin mennytkin, mutta kun maanantain ohjelmassa oli polvitähystys.. Ja lepääminen kyllä kannatti, sillä tauti meni sillä ohi. Ärsyttää ja harmittaa vain kauheasti kisojen väliinjääminen, sillä treenit olivat menneet kuitenkin hyvin, ja sikäli ehkä jonkinlaisia odotuksia oli. Tai ainakin olisi ollut kiva mennä katsomaan, että mihin seuraavaksi kiinnitetään erityishuomiota treenatessa ;-) Nyt seuraavia kisoja joudutaan odottamaan ainakin maaliskuun loppuun, koska jo tässä vaiheessa on varsin selvää, että suunnittelemiini helmikuun lopun kisoihin ei osallistuta.
Niin, eilen sitten hankin uusia mielenkiintoisia kokemuksia käymällä polvitähystysleikkauksessa. Operaatio selkäpuudutuksineen (puudutus oli se mikä mua eniten jännitti) yms. meni hyvin, polvesta löytyi se, mitä epäiltiinkin, se korjattiin, mitä korjattavissa oli ja nyt sitten vain maataan jalka koholla, kylmäpussi polven päällä ja särkylääkkeitä napsien. Vähintään tämä viikko menee keppien kanssa ja pakkolomaa agilitysta pitäisi viettää vähintään kuukausi.. Nyt jo kyllästyttää sohvalla makaaminen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti