Rinsessa Reemu metsällä

Rinsessa Reemu rimpsumekossaan

 

 Muttei mekko paljon menoa haittaa 

Kaverit tosin oli hiukan hukassa, ne kun ei koskaan tajua, ettei sillain saa yksin lähteä seikkaileen. Reemu ei kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä sellainen käytös on olevinaan.

 Sanii, missä sä olit, ihanaa kun sä tuut!

 Mulla oli siis nii-in jo ikävä

Mutta väisty silti, kun MUSTA otetaan täällä kuvia

  Ja missä sä muka olit, missä?

Ji-haa, lentävä rinsessa dumbo tulee

 

Jaa, että mikä on Sanista kaikkein kivointa?

Eli aamupäivällä oltiin siis metsällä, ja nyt kuivatellaan turkkia lumipaakkujen irroittelun jälkeen. Huh, ei ole kyllä mitenkään käytännöllinen karva walesilla näille(kään) keleille. Harmi sikäli, että minnekään pidemmille lenkeille ei lumisella suojasäällä uskalla lähteä, kun joutuu pian kantamaan koiran kotiin. Lunta on nyt toisaalta niin paljon, että ei koirat kauaa jaksaneetkaan metsässä kahlata.

Ja kuinka Remusta nyt sitten on rinsessa tullut? Ei, emme ole käyneet eläinlääkärillä muuttamassa prinssiä prinsessaksi, vaan tämä johtuu ihan eilisestä trimmauksesta (ei, ei myöskään mulla sakset lipsahtanut). Mutta mitä muuta voi ajatella koirasta, jonka pitää päästä syliin korvien trimmauksen ajaksi, kun se on niin jännää, ettei muuten pysty olemaan paikoillaan.. No, kai sitä muuten rohkealla koirallakin joku pimeä kohta pitää olla. Toisaalta korvien trimmaus sujuikin kivasti pää sylissä ja ne oli kieltämättä aika helppo leikata siinä. Mutta olin kyllä itse melkoisen karvainen session jälkeen.. Nyt kaipasin kovasti trimmauspöytää, kun polvillaan oloa ei voi edes ajatella, eikä myöskään jalan koukistaminen onnistu, joten lattialla trimmaaminen oli siis hieman haastavaa. Ehkä se joskus pitäisi hankkia. Teki mieli leikata hapsuista oikein kunnolla pois, mutta yritin leikata säästeliäästi ensi kuun Tampereen kv-näyttely mielessä. Kaula jäi vielä ajelematta, kun ajattelin, että jos vielä tulee kylmiä ilmoja. 

Niin, ja on jätkästä aika linssiludekin tullut: 

Ja kuten olen jo aiemminkin todennut, niin meidän aita alkaa toden totta kadota lumen alle. Pojat eivät onneksi ole vielä tajunneet, että siitä pääsisi yli varsin pienellä vaivalla. Sani hyppäsi - taas - metsälle lähtiessä portin yli niin, että hups vaan. Remu ei sitä onneksi nähnyt, se on niin kova apinoimaan, että se olisi mennyt perässä saman tien. Sani puolestaan ei viitsi moisia urheilla muuta kuin ollessaan superinnoissaan jostain. Eli metsälle lähdöstä.