Joo-o, kyllä se nyt siltä näyttää, että kevät ja kurakelit ovat vihdoin täällä. Sehän tarkoitti Reemun kohdalla sitä, että toisen kerran kahden viikon sisään kaivettiin eteisen kaapista esiin kidutusvälineet eli sakset! Hui, sanoi pikku-Reemu. Tällä kertaa käsittelyyn joutui kuitenkin ensin Romeo, jolta siistin tassut ja mahan alustan. Romeokin sai tällä kertaa tassuihinsa "spanielileikkauksen". Yleensä olen Rompulta vain napsaissut isommat tupsut tassuista pois, mutta nyt siis leikattiin kaikki, mitä vain sai leikattua. Remu sai tämän jälkeen omalla vuorollaan kurakelin kampauksen. Savipeltojen keskellä asuvalla koiralla kun ei ole varaa sellaiseen ylellisyyteen kuin kauniit tuuheat hapsut ;-D En kuitenkaan viitsinyt kaikkia leikata kokonaan pois, sillä seuraavaan näyttelyyn on jo ilmoittauduttu.. Aika reilusti kuitenkin lyhensin ja siistin ohkareilla. Ehkä sitä nyt pääsiäisenä sattuisi kamerakin mukaan ulkoilulle, niin voin sitten postata kuvia jätkän uudesta lookista. Eipä tuo ilmeisesti pahalta näytä, kun treeneissä seisottaessani jätkää pöydällä (ihan agipöydällä ja toko-käskyllä..) yksi ryhmäkavereista kysyi, että ollaanko me näyttelyyn menossa :-D
Maanantaina oltiin siis treeneissä ja edelleen täytyy sanoa, että ihmeen hyvin sitä pystyy rataakin tekemään ilman, että juoksee. Koiran vauhti kieltämättä on kyllä aika paljon hitaampi siten.. Tällä kertaa otettiin kontakti- ja pöytätreeniä. Aluksi tehtiin ihan simppelisti kaikkia kontakteja yksitellen kymmenen toistoa per este varioiden ohjaajan sijoittumista ja liikkumista. Hienosti jätkä jaksoi tehdä kaikki kolmekymmentä kertaa peräkkäin. Pysähdykset alkaa olla nyt tosi varmat, joten nyt aletaan treenata pysähtymistä ilman namilätkää. Muutaman kerran olen itsekseni treenatessa niin jo tehnytkin, ja aika hyvin on jätkällä homma jo hallussa. Pöydän kanssakaan ei mitään ongelmia ole, kunhan hidastaa koiran vauhdin ennen estettä, ettei se hyppää yli.. TOP eli seisokäsky toimii tässäkin hienosti eli on meillä sentäs joku suht varma tokoon liittyvä juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti