Meillä ei Remun kanssa ole tuuria näissä agilitykisoihin osallistumisissa, sillä varmaan kohta puolet starteista, joihin olemme ilmoittautuneet, on jouduttu jättämään väliin. Niin myös tämän päiväiset Nokian kisat, josta oli tarkoitus saada se eka nolla.. Vietin eilisillan Romeon kanssa eläinlääkärissä, diagnoosina maksan vajaatoiminta. Romppu sai kaksi pussia nestettä, kuusi piikkiä erilaisia lääkkeitä, neljää eri lääkettä kotiin mukaan sekä energiatahnaa ja erikoisruokia, joita nyt sitten syödään niin paljon kuin kurkusta saadaan alas menemään - vaikka väkisin. Ja korkeintaan parin tunnin välein ympäri vuorokauden. Tämä viikonloppu nyt näyttää, lähteekö paranemaan vai ei. Tilanne ei ole toivoton, mutta ei hyvä, ei ollenkaan.
Remu-parka järkyttyi kamalasti, kun tulimme takaisin. Pieni hoitajaspanieli olisi huolestuneena halunnut tutkia ja hoitaa Romeota, joka näytti heti hampaita, että mene pois. Ilmeisesti stressireaktio sairaalta ja sairaalalta haisevaan kaveriin oli hyvin voimakas, koska jätkä oksensi kaiken iltaruokansa pian sen jälkeen, kun olimme tulleet kotiin. Ja koko yö oli jatkuvaa piip-piip -vinkunaa, kun koirat oli pakko laittaa eri tiloihin, että Romeo sai nukkua.
Voi harmi, paljon tsemppiä ja jaksamista Romeolle ja lohdutusrapsut harmistuneelle hoitajaspanielille.
VastaaPoista