Surkeeta on. Romeolla. Ei meillä muilla :-)

Tällä kertaa hermonsa Sanin ja Jarkon metsälle lähdöstä menetti Romeo. Mulla olis ollu maailman surkeimmasta luppakorva-pystykorvasta videokin, mutta ei nyt siirto onnistunut. Joten joudutte vaan kuvittelemaan, kuinka kamalaa (ja ärsyttävää kuuntelijoiden kannalta..) voi olla, kun jätetään metsästyskaveri kotiin. Eihän Sani nyt mitenkään voi osata yksin etsiä pupuja! Nuorempana Romeo ja Sani kyllä leikkivätkin ajuekoiria, ja välillä selvästi jopa yrittivät pussittaa jänistä, mutta ei Romppu enää pysy Sanin perässä. Ja taitaa sillä muutenkin olla aikalailla omat kuviot. Eilenkin oli lenkillä niin omat kuviot, että meinasi hermo mennä mulla narun toisessa päässä. Romeo kun oli ilmeisesti taas mielestään lähtenyt yksin lenkille, mitä sitten että metsässä on hiukka hankala kulkea fleksissä olevan koiran kanssa, kun toinen säntäilee mihin sattuu.. Vaihdettiin sit maasto umpihankipeltoon, oli vähemmän narun (ja koiran) irroittelua. Ja hankikin aikalailla hidasti vauhtia. Ilkeä emäntä, taas kerran. Ja Remu tietty hyppi ympärillä ja ees taas iloinen virne naamalla.

Mua ei oo kyllä olleenkaan itkettäny, päinvastoin. Paitsi ehkä vähän eilen siä mettässä.. Proffat oli nopeita ja gradun arviointi tuli jo valmiiksi. Arvosanaksi tuli eximia cum laude approbatur (erinomaisella kiitoksella hyväksytään). Ei paljon muuta voi kuin olla erinomaisen tyytyväinen itseensä ;-)