Eli tänään kävin katsomassa Remun Raisa-siskon jälkikasvua. Suloisia pentuja niinkuin pennut yleensäkin ;-) Aikamoinen yhdeksikkö, joka tosin tänään vaikutti aika väsyneeltä sakilta automatkan ja ulkoilun jäljiltä. Söpöjä ja kilttejä nukkuessaan, eikä meno vielä ihan hirmu rajua ollut hereillä ollessakaan, mutta varmaan jo viikon päästä joukko on kehittynyt niin paljon, että meno alkaa olla vielä enemmän "pois alta risut ja männynkävyt" -tyyppistä.. Pennut syntyvät varsin kiinnostavasta yhdistelmästä, joten mielenkiinnolla kyllä seuraan, mitä niistä kasvaa.
Pennut vaikuttivat hyvin tasaiselta porukalta, vaikka muutama sieltä erottuikin erityisesti edukseen (tosin kysehän on täysin subjektiivisesta ja vielä lyhyestä havainnoinnista..). Ei kuitenkaan samalla tavalla kuin Remusen kanssa, joka pisti silmään pentulaatikosta jo tämän ikäisenä eli viisiviikkoisena. No, olin kyllä ihan eri mielelläkin pentuja katsomassa. Tuli mieleen se teatterikappale "Yksiöön en äitee ota". En mäkään tänne kerrostaloluukkuun sentään enää neljättä koiraa ottas.. Ja Remun pentuvaihe ja siihen liittynyt työ on kyllä niin hyvin vielä muistissa, että enpä usko, että neljättä tulisi, vaikka se oma piha jo olisikin. Toisaalta, en mä nyt tiedä, onko se Remun vaatima aika yhtään vähentynyt, mutta kai siihen vaan on tottunut. Oikeastaanhan asuinolosuhteet olisivat voitettavissa, joten ratkaiseva syy on se, että meillä Remun kanssahan on vielä kaikki tekemättä (tosin näyttelyura ryhmänäyttelyiden osalta saisi loppua ensi maanantaina, pitäkää nyt ihmeessä peukkuja..).
Kotona jouduinkin sitten melkoisen haistelun kohteeksi erityisesti Remun taholta. Jätkän piti ihan nuollakin paitaani siitä kohtaa, missä pentuja pidin sylissä :-D Ja kyllä ne pennut vahvasti haisevatkin, koska nenässäni tuntuu vieläkin pennunhaju.
Meillä tapahtui kotona mystinen katoamistapaus. Eilen huomasin, että rairuohon päällä istuskelleista kahdesta keltaisesta tipusta toinen oli poissa. Pääepäiltyä (eli Remua, yllätys yllätys..) kuulustelin saman tien, mutta jätkä vain tillitti takaisin viattoman näköisenä. Seuraavaksi testasin Remusen lintukoiran kykyjä pääsiäistipujahdissa, mutta sekään ei tuottanut tulosta (vaikka kovasti jätkä oli jotakin etsivinään..). Päädyin jo siihen tulokseen, että rikos jää ratkaisematta ja tipu löytymättä. Mutta sitten tänään aamulla löysin pikkutipun sängyn alta! Tipuparka vaikutti kovasti imeskellyltä, mutta oli muuten ihan ehjä. Epäilyjä syyllisestä on, mutta todisteet puuttuvat ;-D
Sainpas taas hyvät naurut kadonneen tipun metsästyksestä... Ei muuta kuin tsemppiä seuraavaan näytelmään!
VastaaPoista