Kymmeneen vuoteen on mahtunut aika paljon. Agilitya harrastettiin monta vuotta, yhteensä noin seitsemän. Välillä kisattiinkin, mutta mahtuihan siihen sellainen kolmen-neljän vuoden kisataukokin.. Joten kisasimme lähinnä alussa, kun yhteistyö ei vielä ollut täysin hioutunutta ja lopuksi, kun vauhti ei enää oikein maxihypyillä riittänyt sijoituksiin kakkosissa. Mutta Romeo oppi kyllä todella taitavaksi lukemaan ohjausta ja rataa, ja sen kanssa oli kiva treenata. Romeon kanssa myös pääsin mm. osallistumaan Agirotuun ja sekarotuisten SM-kisoihin. Muita lajeja emme varsinaisesti ole harrastaneet. Toki tokoilua vähän "kotitarpeiksi" (oli ne alo-luokan liikkeetkin joskus hallussa..) ja erilaista temppujen opettelemista mielen virkistykseksi varsinkin viime vuosina. Jälkeä on tehty aina välillä, mikä kyllä sujuu ihan kivasti siihen asti, kunnes vastaan tulee riistan jälkiä tai hajuja, jonka jälkeen Rompun mielestä joku muu voisi hoitaa jäljestyksen loppuun.. Ja onhan Romeo toki omasta mielestään Suuri Metsästyskoira, jota varsinkin oravat ja sukeltavat vesilinnut saavat varoa (lähinnä taitavat nauraa höyheniinsä..). Onpa tuo kyllä jänismetsällä useamman päivän viettänytkin ja välillä kyllä ihan hyödyllisestikin.
Ensimmäiseksi koiraksi Romeo on ollut varsin opettavainen sikäli, että helpoimman kautta sen kanssa ei ole päässyt. Herrassa on sen verran paljon pystykorvan luonnetta, että kättä on väännetty joka toisessa asiassa varsinkin Romeon ollessa nuorempi. Nykyäänkin herra saa välillä "pystykorvakohtauksia" jolloin pyynnöt, käskyt ja anelut kaikuvat kuuroille korville.
Pystykorva Romeo
Samoin kuin Sani, Romeo on ikäisekseen hyvässä kunnossa. Selkä kyllä vaivaa säännöllisesti ja nivelrikko oireilee toisinaan pitempien ja vauhdikkaampien juoksentelujen jälkeen. Selkää hoidetaan hieronnalla ja fysioterapialla, mitkä auttavat hyvin, ja ruokaan lisätään lohiöljyä ja glukosamiinia. Lihaskunto on kuitenkin hyvä, paino kohdallaan, olemus nuorekas ja mieli virkeä, joten mikäs siinä synttäreitä viettäessä, ja varmaan vielä monet synttärit ovat edessäkin :-)
Onnea ja pitkää ikää Romeolle :)
VastaaPoistaMyöhästyneet synttärionnittelut Romeolle!!!
VastaaPoistat. Laitisten "Romeo" perheineen